Monivuotisia ydinpelaajiaan syksyllä menettäneelle Seinäjoen JymyJusseille ei ladattu kovia odotuksia Talvisuperiin, mutta kaksi voittoa kahdesta pelatusta ottelusta ovat saaneet monen kulmakarvat nousemaan. Pelinjohtaja Mikko Vainionpäälle joukkueen pirteät otteet eivät tulleet yllätyksenä. Viikonloppuna joukkue pääsee ensi kertaa kotiyleisönsä eteen.
Mikko Vainionpää on saanut seurata tyyneellä katseella joukkueensa otteita. Kuva: Antti Haapasalo.
JymyJussit kohahdutti syksyn 2023 puolivälieräkarsinnoissa pesiskansaa pudottamalla Hyvinkään Tahkon pudotuspelien ulkopuolelle. Vaihtuvuus joukkueessa oli kuitenkin kauden jälkeen suurta. Esimerkiksi ydinpelaajat Atte Kontio, Tuomas Raunio ja Viljo Sillanpää jättivät JymyJussit, joukkue nuorentui entisestään ja viuhkan nappasi marraskuun lopussa monivuotiselta pelinjohtajalta Jussi Parvelta Seinäjokisille uusvanha pelinjohtaja Mikko Vainionpää.
Kysymysmerkkejä leijui siis ilmassa, mutta nuori joukkue on esittänyt kahdessa ensimmäisessä Talvisuper-ottelussa ennakkoluulotonta peliä. Taskussa on voitot nousijajoukkue Haminan Palloilijoista ja Pirkanmaan mahtiseura Manse PP:stä.
– Minua voitot eivät ole yllättäneet. Me emme puhu joukkueen kanssa lopputuloksesta, vaan siitä, miten treeneissä harjoitellut asiat viedään kentälle. Siinä olemme onnistuneet hienosti, Vainionpää kertoo.
Vainionpää kertoo nauttivansa täysin rinnoin nuorien pelaajien kehittämisestä.
– Tämä on parasta mitä voi olla. Näitä jätkiä voi vielä kehittää monella tavalla ihan pesisaakkosista eteenpäin.
Vainionpään mukaan joukkueessa on nyt laajuutta ja tervettä kilpailua pelipaikoista. Myös kotiutusosasto on laajentunut viime kesästä.
– Tekeminen on ollut alusta asti hyvännäköistä. Rento huumori on ollut myös mukana. Kaikkien on mukava tulla treeneihin, valmennus mukaan lukien, Vainionpää kehuu.
Mittatikut sen kuin vain kasvavat tänä viikonloppuna Seinäjoki Areenalla, kun joukkue kohtaa Kouvolan Pallonlyöjät ja Vimpelin Vedon. Tuleva viikonloppu antaa myös monin tavoin osviittaa siitä, millä joukkueilla on mahdollisuuksia taistella lopputurnauspaikasta Joensuuhun.
– Oma tekeminen on keskiössä. Jos sunnuntai-iltana nähdään, että olemme olleet Koplaa ja Vimpeliä parempia, niin toivottavasti olemme olleet sitä pelillisesti, eikä vaikka kadonneen pallon vuoksi. Ja tämä ei ole pullistelua.
Vainionpää odottaa viikonlopulta myös sitä, että joukkue pääsee esittämään kotiyleisölleen viihdyttävää peliä.
– Se kuuluu meidän peli-ideaan. Tarvitaan oikea ilme ja terävyys. Jos viikonlopun jälkeen katsojat tulevat sanomaan, että olipa tylsät matsit, niin sitten me olemme epäonnistuneet, Vainionpää huomauttaa.
Tulevan viikonlopun otteluohjelma:
Lauantai 17.2.
Sunnuntai 18.2
Ruutu+ näyttää suorana kaikki Talvisuperin ottelut.
Liput otteluihin
Liput kaikkiin Talvisuperin otteluihin kannattaa ostaa edullisemmin ennakkoon Ticketmasterista. Otteluihin on tarjolla yksittäisiä ottelulippuja ja päivälippuja. Liput paikkakunnittain löydät täältä: Tampereen ottelu, Kempeleen ottelut ja Seinäjoen ottelut. Lippuja voi ostaa ennakkoon myös Ticketmasterin lipunmyyntipisteistä. Kempeleessä Ticketmasterin ennakkolippuja voi ostaa myös Prisma Zeppelinistä ja Tampereella K-Citymarketeista sekä Stockmannilta.