Skip to content

Manse on valmis kirkastamaan hopeansa: ”Päätettiin heti, että uusia mahdollisuuksia tulee”

Manse on valmis kirkastamaan hopeansa: ”Päätettiin heti, että uusia mahdollisuuksia tulee”

Ikimuistoinen naisten pesäpallosyksy päättyi viidennessä loppuottelussa Tampereella Porin Pesäkarhujen kultajuhliin. Samaan aikaan pukusuojaan poistui kuitenkin kotijoukkue, joka päätti, ettei tarina pääty tähän.

Venla Tanhua tähyilee jo tulevan kauden tavoitteita. Kuva: Antti Haapasalo.

Kun Manse PP:n lukkari Venla Tanhualta tiedustelee varovaisesti, jättikö syksyn poikkeuksellinen finaalisarja karvaan kalkin suuhun, tulee vastaus takaisin viipyilemättä.

– Ei pelkästään hieman karvaan kalkin, Tanhua naurahtaa.

– Se loppu oli äärimmäinen pettymys. Tiedetään mihin pystytään, annettiin kaikkemme, mutta tämä on urheilua, Tanhua jatkaa.

Manse ei kuitenkaan jäänyt nuolemaan näppejään. Tappio viidennessä loppuottelussa poikkeuksellisen mediahumun keskellä haluttiin käsitellä heti.

– Kun lähdettiin pukukopista viettämään yhteistä iltaa, päätettiin heti, että uusia mahdollisuuksia tulee.

– Joukkueen vaatimustaso on jopa kiristynyt viime kesästä ja henki on todella hyvä. Hyvä ilmapiiri korreloituu peliin suoraan, Tanhua muistuttaa.

Mansen joukkue pysyi syksyn jälkeen suhteellisen muuttumattomana. Suurin muutos tuleekin pelinjohtopuolella.  Joukkueen viuhkan nappasi syksyllä kouraansa Hämeenkyröstä lähtöisin oleva Manu Vartia. Vartia työskenteli Manse-pestiä ennen Sotkamossa Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian pesäpallolinjan valmentajana ja johti samaan aikaan Kajaanin Pallokerhon naisten Ykköspesisjoukkueen peliä.

Vartia kerää Tanhualta kiitosta.

– Manu on erittäin analyyttinen pelinjohtaja ja valmentaja, minkä lisäksi hän ymmärtää valmennuksen kokonaisuutta unohtamatta yksilöitä, Tanhua listaa.

Mansen Talvisuper-urakka alkaa viikonloppuna Porin Karhuhallissa. Tanhua ottaa ilolla vastaan uusitun Talvisuper-sarjan.

– Saimme toki syksyllä paljon osviittaa siitä, mitä kovat pelit vaativat, mutta nyt panoksellisissa Talvisuper-otteluissa pääsemme taas verestelemään sitä. Eipähän pääse unohtumaan, Tanhua kujeilee.

Viikonlopun ottelut:

Lauantai 3.2.

  • Joensuu Areena

    • klo 11 Sotkamon Jymy – Kiteen Pallo (lohko A)

    • klo 14 Puijon Pesis, Kuopio – Imatran Pallo-Veikot (lohko A)

  • Porin Karhuhalli

    • klo 12 Manse PP, Tampere – Fera, Rauma (lohko B)

    • klo 15 Team NOBe Hamina – Pöytyän Urheilijat (lohko B)

    • klo 18 Roihuttaret, Helsinki – Pesäkarhut, Pori (lohko B)


Sunnuntai 4.2

  • Porin Karhuhalli

    • klo 12 Roihuttaret, Helsinki – Team NOBE Hamina (lohko B)

    • klo 15 Pöytyän Urheilijat – Manse PP, Tampere (lohko B) 

    • klo 18 Pesäkarhut, Pori – Fera, Rauma (lohko B)

Ruutu+ näyttää suorana kaikki Talvisuperin ottelut.

Lue myös

Pesäkarhut odotetun vahva – Talvisuperissa viiden ottelun kierros

Pesäkarhut odotetun vahva – Talvisuperissa viiden ottelun kierros

Naisten Talvisuperin B-lohko aloitti urakkansa lauantaina Porin Karhuhallissa. Voittoihin ylsivät Manse PP, Team NOBE Hamina ja Porin Pesäkarhut. Joukkueet...

Joensuun Mailalle huipputärkeä voitto: ”Lopussa tulikin aivan jackpot”

Joensuun Mailalle huipputärkeä voitto: ”Lopussa tulikin aivan jackpot”

Joensuun Mailan ja Sotkamon Jymyn välinen perjantai-illan ottelu ei jättänyt varmasti ketään kylmäksi. Joensuun Maila saalisti sarjatilanteen kannalta...

Naisten B-lohko aloittaa Talvisuperin viikonloppuna Porissa, miehillä kolme ottelua Joensuussa

Naisten B-lohko aloittaa Talvisuperin viikonloppuna Porissa, miehillä kolme ottelua Joensuussa

Talvisuper jatkuu ensi viikonloppuna Porissa ja Joensuussa. Naisten B-lohkon kaikki kuusi joukkuetta aloittavat Talvisuperin tulevana viikonloppuna, jolloin...