Naisten Superpesiksen runkosarjan ykkönen ja kakkonen, Manse PP ja Porin Pesäkarhut kohtaavat sunnuntaina Ylen TV-ottelussa Tampereen Kaupissa klo 17. Ottelu on molemmille joukkueille panokseton, mutta molemmilla joukkueilla riittää tahtoa päättää runkosarjansa voitokkaasti.
Kuva: Antti Haapasalo.
Manse PP ja Porin Pesäkarhut ovat olleet tämän kesän kaksi parasta joukkuetta naisten Superpesiksessä. Joukkueet pitävät hallussaan liki jokaisen tilaston kärkipaikkaa ja myös voitoissa sekä pisteissä joukkueet ovat selvästi muita edellä. Manse PP on voittanut 23 pelaamastaan ottelusta yhteensä 20 ja Pesäkarhuilla voittojen määrä on 19.
Sekä sisä- että ulkopelitilastoissa sarjan kärkikaksikko hallitsee tärkeimpiä tilastosarakkeita. Manse PP ja Pesäkarhut ovat sarjan kaksi eniten juoksuja lyönyttä joukkuetta sekä eniten kolmostilanteita ja kärkilyöntejä tilastoinutta joukkueita. Lisäksi Manse PP sekä Pesäkarhut ovat sarjan ainoat joukkueet kuluvalla kaudella, jotka ovat päästäneet ulkopelissään alle sata juoksua. Erityisesti Manse PP:n tilastot ovat hurjia sekä sisällä että ulkona. Tamperelaiset ovat lyöneet kuluneen kauden aikana 224 juoksua ja päästäneet ulkokentästään ainoastaan 72 juoksua.
Tuuletetaanko Tampereella henkilökohtaisia tilastovoittoja?
Koska Manse PP on jo varmistanut runkosarjan voiton ja Pesäkarhut kakkostilan, kääntyvät sunnuntain ottelussa katseet henkilökohtaisiin tilastoihin. Naisten Superpesiksen lyöjätilaston voitosta käydään päätöskierroksella kova taisto, kun useat joukkueet tahtovat pelata lyöjäkuningattaren tittelin oman joukkueensa pelaajalle.
Naisten Superpesiksen lyöjätilaston piikkipaikalla majailee SMJ:n Aino-Kaisa Mantere 56 lyödyllään. Joensuun Mailan Maria Kaakinen on toinen 53 (2+51) lyödyllään, jonka perässä lyöjätilastossa majailevat Manse PP:n sekä Pesäkarhujen ykköskotiuttajat: Siri Eskola ja Tiia Peltonen.
Peltonen on lyönyt kuluneen kauden aikana yhdeksiköstä käsittämättömät 48 (5+43) juoksua ja on ylivoimaisesti eniten juoksuja lyönyt pelaaja, jota nähdään myös joukkueensa ulkopelissä. Lyöjäkuningattaren tittelin saavuttamiseen tarvitaan sunnuntaina pientä ihmettä, mutta mahdotonta se ei ole, kuten Roope Korhonen kymmenellä lyödyllään osoitti miesten runkosarjan päätöskierroksella.
Siri Eskolan lyötyjen juoksujen määrä tällä kaudella on 2+49 juoksua, joten eroa Aino-Kaisa Mantereeseen on viiden juoksun verran. Vaikka Eskolan lyöntivire onkin tällä hetkellä tulikuuma, vaaditaan Kiimingin Urheilijoiden kasvatilta huippuiltaa sunnuntaina lyöjätilaston voiton saavuttamiseksi.
Myös etenijätilaston voittokamppailussa riittää jännitettävää, sillä Manse PP:n Saaga-Angelia Raudasoja keikkuu kiinni tilastovoitossa ennen päätöskierrosta. Raudasojalla tuotuja juoksuja kasassa on 52 kappaletta ja etenijätilastossa toisena majailevalla Joensuun Mailan Johanna Pirskasella tuotuja juoksuja on 49 kappaletta.
Nähdäänkö sunnuntaina Kaupissa syksyn finaalijoukkueet?
Vaikka panosta sarjasijoitusten valossa ei sunnuntain TV-ottelussa ole, hakevat joukkueet asetelmia jo tulevia pudotuspelejä varten. On mahdollista, että joukkueet kohtaavat myöhemmin syksyllä myös naisten Superpesiksen finaaleissa. Joukkueiden ensimmäinen keskinäinen kamppailu pelattiin kaksi viikkoa sitten Porissa. Tuossa ottelussa Manse PP haki täydet kolme pistettä vieraskentältä. Ottelu kirjattiin tamperelaisille jaksoin 0-2 (1-4, 3-5). Etenkin Pesäkarhuille voitto runkosarjan päätösottelusta olisi tärkeä päänahka, sillä runkosarjan voittava Manse PP lähtee tuleviin pudotuspeleihin suurimpana mestarisuosikkina.
Naisten Superpesiksen kahdeksan pudotuspelijoukkuetta ovat varmistuneet jo useampi kierros sitten, mutta etenkin sijoilla 6-8 riittää paljon jännitettävää runkosarjan loppusijoitusten suhteen. Ennen päätöskierrosta tasapisteissä sijoilla kuusi ja seitsemän majailevat Joensuun Maila sekä Rauman Fera. Vaasan Mailattaret on kahdeksantena pisteen perässä JoMasta ja Ferasta.
Pudotuspelijoukkueista Lapuan Virkiä on varmuudella runkosarjan viides ja Jyväskylän Kirittäret melko suurella todennäköisyydellä neljäs. Muutoin pudotuspelien otteluparit ovat vielä avoinna. Haminan Palloilijoiden sekä Hyvinkään Tahkon kausi päättyy runkosarjaan. Helsingin Roihuttaret ja Kempeleen Kiri karsivat sarjapaikasta Superpesis-kaudelle 2024.
Naisten Superpesiksen kärkijoukkueiden runkosarjan päätöskamppailu nähdään sunnuntaina Yle TV2-kanavalla sekä Yle Areenassa klo 17.00 alkaen. Lähetys ottelusta käynnistyy tuttuun tapaan jo klo 16:45.