Skip to content

Henri Puputti takoi 100. kunnarinsa Superpesiksessä

Henri Puputti takoi 100. kunnarinsa Superpesiksessä

Henri Puputti iski uransa 100. kunniajuoksun Superpesiksessä, kun tamperelainen Manse PP vierailee sunnuntain kierroksella Koskenkorvalla. Vastaavaan saavutukseen ovat aiemmin yltäneet vain Hyvinkään Tahkon Juha Korhonen (107 kunnaria) sekä naisten puolella Tuula Rantanen (111 kunnaria).

Henri Puputti on tuttu ratkaisija Superpesiksestä koko 2000-luvun ajalta. Kuva: Pasi Kettunen. Ⓒ Pasi Kettunen

Vuodesta 2000 lähtien Superpesistä pelannut Puputti edusti kasvattajaseuraansa Kankaanpään Mailaa uransa kahdella ensimmäisellä kaudella. Tämän jälkeen tie vei Seinäjoen Maila-Jusseihin, Nurmon Jymyyn, Vimpelin Vetoon ja Seinäjoen JymyJusseihin ennen siirtoa Tampereelle. 

Puputti on voittanut urallaan neljä Suomen mestaruutta, kolme Vimpelin Vedossa ja viimeisimmän Mansen riveissä 2021. Kaksinkertainen vuoden pesäpalloilija on juhlinut etenijäkuninkaana kertaalleen (2006), tehopelaajana kahdesti ja kärkilyöntitilaston voittajana kolmesti. Itä-Länsi-edustuksia on huimat 17. 

Heinäkuussa 40 vuotta täyttävä Puputti allekirjoitti nykyisen seuransa Mansen kanssa 1+1-mallisen sopimuksen viime vuonna.

Koskenkorvan Urheilijoiden ja Mansen välinen ottelu on katsottavissa suorana lähetyksenä Ruudussa.


Henri Puputti pelaa kolmatta peräkkäistä kauttaan Mansen paidassa. Heti ensimmäinen kausi toi täysosuman, seurahistoriallisen Suomen mestaruuden 2021. Kuva: Ville Vuorinen

Lue myös

Liki 15 000 kävijää – Vimpelin Pesisfestivaalit huipentuivat yleisöennätykseen

Liki 15 000 kävijää – Vimpelin Pesisfestivaalit huipentuivat yleisöennätykseen

Yhdeksänpäiväiset Vimpelin Pesisfestivaalit huipentuivat Vimpelin Vedon ja Sotkamon Jymyn klassikko-otteluun sunnuntaina. Saarikentälle saapui...

Kun tennispallo Mikko Kanalan yllätti!

Kun tennispallo Mikko Kanalan yllätti!

Isällä on yhdeksän Suomen mestaruutta, äidillä pääsarjakokemusta kolmesta seurasta ja enolla viisi Suomen mestaruutta.

Pesäkarhut emännöi Virkiää kivikovassa Ylen TV-ottelussa

Pesäkarhut emännöi Virkiää kivikovassa Ylen TV-ottelussa

Viikon toinen Ylen TV-ottelu nähdään keskiviikkona, kun naisten Superpesiksen kärkikamppailussa Porin Erku Areenalla kohtaavat Porin Pesäkarhut ja Lapuan...