Skip to content

Superpesiskausi käyntiin Fuengirolassa – Miesten kaudenavaus nähdään Jim-kanavalta!

Superpesiskausi käyntiin Fuengirolassa – Miesten kaudenavaus nähdään Jim-kanavalta!

Naisten ja miesten superpesiskausi lyödään liikkelle kahden vuoden tauon jälkeen Fuengirolassa Espanjassa. Ottelut ovat nähtävissä myös Ruutu-palvelusta, minkä lisäksi miesten kauden avaus esitetään televisiossa vapaalla Jim-kanavalla.

Elolan stadion Fuengirolassa toimii kahden välivuoden jälkeen superpesiskauden avausnäyttämönä. Kuva: Joona-Pekka Hirvonen.

Pesäpallon 100-vuotisjuhlavuoden superpesiskausi käynnistyy Fugepesis-tapahtuman merkeissä Espanjan Aurinkorannikolla. Naisten ottelussa ovat vastakkain Roihuttaret Helsingistä ja Seinäjoen Maila-Jussit lauantaina 23. huhtikuuta klo 14 Suomen aikaa. Miesten kaudenavauksessa sunnuntaina 24.4. klo 15 Suomen aikaa vastakkain ovat Imatran Pallo-Veikot ja Sotkamon Jymy.

Molemmat ottelut nähdään Ruudun päälähetyksinä monikameratuotantona Ruutu-palvelussa, minkä lisäksi miesten ottelu esitetään myös televisiossa vapaalla Jim-kanavalla. Miesten ottelun tunnelmaan virittäydytään puolen tunnin mittaisella Suomesta käsin toteutetulla ennakkostudiolla, jossa studioisäntänä toimii Superpesis- ja SM-liiga-lähetyksistä tuttu Olli Eronen asiantuntijaparinaan Risto Ojanperä. Paikan päällä Fuengirolassa molemmat ottelut selostaa Anssi Ritari kommentaattorinaan Antti Tokkari.

– On hienoa, että päästään kahden välivuoden jälkeen aloittamaan juhlavuoden superpesiskaudet Fuengirolassa, iloitsee Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Vesa Rämet.

Superpesiskauden avaus Fuengirolassa:

Roihuttaret, Helsinki – Seinäjoen Maila-Jussit

23.4.2022 klo 13 (Paikallista aikaa)
Ruutu-lähetys alkaa klo 13.50 Suomen aikaa.

Imatran Pallo-Veikot – Sotkamon Jymy

24.4.2022 klo 14 (Paikallista aikaa)
Ruutu-lähetys alkaa klo 14.30 Suomen aikaa.

Lue myös

Fuengirola-ennakko: Nouseeko Maila-Jussit pois haastajien klubista?

Fuengirola-ennakko: Nouseeko Maila-Jussit pois haastajien klubista?

Tänä suvena mystinen nimimerkki "H. Isotalo" jakaa näkemyksiään ja knoppitietouttaan ennakoiden muodossa. Tässä ajatukset kauden avauspeleistä!

Urheilijoiden ääni kuuluviin – Pesäpalloliitto mukana SUEKin laajassa tutkimuksessa

Urheilijoiden ääni kuuluviin – Pesäpalloliitto mukana SUEKin laajassa tutkimuksessa

Suomen Pesäpalloliitto on mukana Suomen urheilun eettisen keskuksen SUEK ry:n toteuttamassa laajassa tutkimushankkeessa, jossa selvitetään urheilijoiden...

Pesäpallokauden päätösristeily risteillään lokakuussa

Pesäpallokauden päätösristeily risteillään lokakuussa

Muistatko vielä ajan, jolloin lähdettiin porukalla laivalle, juhlittiin pesäpallokauden päättymistä ja viihdyttiin? Naurettiin, iloittiin, nautittiin...