Skip to content

Virkiä ja Manse välieriin – ”näytimme, mistä meidät on tehty”

Virkiä ja Manse välieriin – ”näytimme, mistä meidät on tehty”

Naisten Superpesiksen välieriin etenevät samat joukkueet kuin kolmella edellisellä kaudella. Asia varmistui maanantaina, kun Lapuan Virkiä kukisti Hyvinkään Tahkon vieraskentällä 0-1 (2-9, 2-2) ja Manse PP Tampereelta kotonaan Seinäjoen Maila-Jussit 1-0 (2-2, 5-4).

Huippuetenijä, Go On Superjokeri Kaisaleena Rautakorpi on ollut pudotuspeleissä tehokkain kentällemenijä. Kuva: Tomi Natri. Ⓒ Tomi Natri Productions / Tomi Natri

Tahko ja Maila-Jussit ottivat jälleen vahvan harppauksen eteenpäin, mutta kokonaisen ottelusarjan voittamiseen draivi ei vielä riittänyt. Neljän kärki osoitti kovuutensa erityisesti otteluiden kulminaatiopisteissä.

Kolmannessa ottelussa Lapualla loistavasti taistelleelle Tahkolle osui ikävästi puolivälieräsarjan huonoin päivä maanantaille. Virkiä esitteli lyöntiarsenaaliaan, takoi yhdeksän juoksua yksittäisillä kotiutuksilla ja vei selvin numeroin avausjakson. Toisella jaksolla Tahko teki helppoja virheitä, mutta taisteli sisukkaasti Pauliina Harisen lyödessä kahdella palolla tasoituksen viimeisessä sisävuorossa. Lopusta piti kuitenkin huolen Virkiän ulkokenttä.

– Siinä näytimme, mistä meidät on tehty, kokenut Essi Kylli iloitsi Ruudun haastattelussa.

Välieräsarjassa Virkiä kohtaa porilaisen Pesäkarhut.

– Tunteikasta on Pesäkarhuja vastaan aina ollut. Hyvä, että meille tuli jo tässä puolivälierävaiheessa kovat pelit, joissa jouduimme kasvamaan. Päätyyn asti on tarkoitus mennä, Kylli vakuuttaa.

Toisessa välieräparissa nähdään viime syksyn loppuottelun uusinta. Manse nousi runkosarjan viidenneltä sijalta haastamaan Jyväskylän Kirittäret, hallitsevan Suomen mestarin kolmelta edelliseltä vuodelta. Välierät käynnistyvät Jyväskylässä ja Porissa torstaina.

Naisten Superpesiksen välierien otteluohjelma Veikkaus-tulospalvelussa

Lue myös

Elokuun joukkueet nimetty miesten ja naisten Superpesiksessä

Elokuun joukkueet nimetty miesten ja naisten Superpesiksessä

Superpesispelaajat ovat valinneet runkosarjan perusteella miesten ja naisten Superpesiksen elokuun joukkueet.

Imatran Pallo-Veikot on rakentamassa todellista sensaatiota – 1682 katsojaa mylvivät Ukonniemessä!

Imatran Pallo-Veikot on rakentamassa todellista sensaatiota – 1682 katsojaa mylvivät Ukonniemessä!

Runkosarjan viimeisessä ulkovuorossaan Imatran Pallo-Veikot sai puolustaa Joensuun Mailan palotonta ajolähtötilannetta. Jos kolmesta yrityksestä yksikin...

Kirittäret ja Pesäkarhut varmistivat välieräpaikkansa – Tahko-Virkiä Ruudun päälähetys maanantaina

Kirittäret ja Pesäkarhut varmistivat välieräpaikkansa – Tahko-Virkiä Ruudun päälähetys maanantaina

Kaksi naisten Superpesiksen jättiläistä 2000-luvulta, Jyväskylän Kirittäret ja Pesäkarhut Porista, ovat jälleen mukana mitaliotteluissa. Kahdessa muussa...