Kirittäret Jyväskylästä jatkaa tappiotonta menoaan naisten Superpesiksessä. Keskiviikon kierroksella kolmen edellisen kauden Suomen mestari nousi 4-1-tappiotilanteesta toisen jakson voittoon ja kukisti sarjakolmosen Lapuan Virkiän vieraskentällä 0-2 (1-5, 4-5).
Iina Valkeejärvi yllätti Pesäkarhujen ulkokentän kakkosluukun läpilyönnillään kahden palon tilanteessa. Kuva: Lasse Wirzenius.
Avausjaksolle Kirittäret tuli ryminällä ja meni menojaan tänään viidesti kotiuttaneen jokeritykin Siri Eskolan johdolla. Tauon jälkeen vieraiden ote kirposi ja Virkiä pääsi johtoon kahdella harhaheittojuoksulla. Kaikki sarjapisteet matkasivat kuitenkin Jyväskylään, kun Kirittäret nousi jaksovoittoon kahdessa viimeisessä sisävuorossaan kolmen juoksun takamatkalta.
– Toiselle jaksolle saimme hyvän ensimmäisen ulkovuoron, mutta sitten jäimme vähän katselemaan. Se heijastui myös ulkopeliin, teimme räpylässä virheitä ja siellä olisi ollut palon paikkoja. Ihan emme olleet siinä hetkessä kiinni eikä ollut parasta tekemistä meiltä. Kun tulimme rinnalle, sitten tulimme määrätietoisesti. Kokonaisuutena siinä oli hyviä lyöntejä ja hyviä etenemisiä, Kirittärien pelinjohtaja Jussi ”Nalle” Viljanen totesi Ruudun haastattelussa.
Joukkueet kohtaavat uudelleen jo perjantaina, silloin Jyväskylän Hippoksella.
Tahkolle maukas voitto
Hyvinkään Tahko kuuluu neljän kärjen vahvimpiin haastajiin naisten Superpesiksessä, mutta voitot kärkipään joukkueista ovat olleet kiven alla. Keskiviikkona ansaittu sellainen nähtiin Pihkalan stadionilla. Tahko käänsi avausjakson kolmannen tasoittavalla 0-3-numerot edukseen Pauliina Harisen kahdella kotiutuksella ja Iina Valkeejärven 1+1 juoksua tuottaneella läpilyönnillä.
– Tämä oli suuri voitto meille. Ottelun ehdoton sankari oli loistavaa lukkaripeliä esittänyt Anni Heikkilä, vaikka Pauliina Harinen ja Iina Valkeejärvi hienosti löivätkin, Tahkon pelinjohtaja Mika Lehto iloitsi.
Tahko oli edellisen kerran voittanut Pesäkarhut naisten Superpesiksessä kaudella 1993.
Joensuun Maila järjesti juoksujuhlat
Joensuun Maila alkaa löytää omaa peliään kuntoon alkukauden haasteiden jälkeen. Hanna Toivanen iski jokeripaidassa 2+7 lyötyä, kun JoMa kuritti juoksuilottelussa yhä voitoitta jatkavaa Siilinjärven Pesistä 2-0 (10-2, 12-5).
Sarjanousija Roihuttaret koki kovia Helsingissä. Naisten Itä-Länsi-otteluunkin valittu nuori tähtipelaaja Saaga-Angelia Raudasoja oli vahvassa vireessä, kun Seinäjoen Maila-Jussit haki pisteet Roihuvuoresta tuloksella 0-2 (1-6, 0-9).
Mynämäen Vesa piinasi avausjaksolla sarjanelosta Manse PP:tä, mutta kaikki kolme sarjapistettä matkasivat lopulta Tampereelle lukemin 0-2 (5-6, 2-12).
Naisten Superpesis keskiviikkona
Hyvinkään Tahko – Pesäkarhut, Pori 1-0 (4-4, 3-1)
Joensuun Maila – Siilinjärven Pesis 2-0 (10-2, 12-5)
Lapuan Virkiä – Kirittäret, Jyväskylä 0-2 (1-5, 4-5)
Mynämäen Vesa – Manse PP, Tampere 0-2 (5-6, 2-12)
Roihuttaret, Helsinki – Seinäjoen Maila-Jussit 0-2 (1-6, 0-9)
Miesten Superpesis keskiviikkona
Imatran Pallo-Veikot – Vimpelin Veto 1-2 (1-5, 5-0, 0-0, 2-3)
Sotkamon Jymy – Hyvinkään Tahko 2-0 (5-0, 6-2)