Skip to content

Janne Mäkelä iski 1000. lyödyn juoksunsa Superpesiksessä!

Janne Mäkelä iski 1000. lyödyn juoksunsa Superpesiksessä!

Vimpelin Vedon Janne Mäkelä on saavuttanut kautta aikain kahdeksantena pelaajana 1000 lyödyn juoksun rajapyykin miesten Superpesiksessä.

Vimpelin Vedon Janne Mäkelä saavutti kautta aikain kahdeksantena pelaajana 1000 lyötyä juoksua Superpesiksessä. Kuva: Pirkka-Pekka Ylisuutari.

Seuran oma kasvatti iski juhlajuoksun vastustamattomalla välilyönnillä vieraskentällä Raahessa.

– Kieltämättä 1000 lyödystä joskus haaveiltiin, mutta eipä sitä osannut ajatella, että noin paljon tulisi joskus lyötyä. Tietysti urakin on pitkä, Mäkelä sanoi Ruudun haastattelussa.

Mäkelä on edustanut koko uransa ajan Vimpelin Vetoa. Suurimpia saavutuksia ovat olleet kolme Suomen mestaruutta (2010, 2016, 2017) ja seitsemän muuta SM-mitalia, valinta pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi (2016), vuoden jokeripelaajan titteli (2011), kolme Itä-Länttä, kaksi lyöjäkuninkuutta (2011 ja 2013) sekä tehotilaston voitto (2011).

– Janne Mäkelälle 1000 lyötyä täyteen. Tasoon nähden ehkä vähiten otsikoissa ja ennen kaikkea huikea persoona. Oman uran kannalta yksi tärkeimmistä pelaajista. Helppo oli tulla Mäksän rinnalle finaaleihin muutama vuosi sitten, twiittasi tuoreeltaan Perttu Ruuska, ennätyksellisesti neljällä edellisellä kaudella vuoden poikapesäpalloilijaksi valittu joukkuekaveri.

Mäkelä tarvitsi 1000 lyötyyn 447 ottelua. Nopeimmin rajapyykin saavutti viime vuonna Seinäjoen JymyJussien Jukka-Pekka Vainionpää, jo 314. ottelussaan.

Vähintään 1000 juoksua Superpesiksessä

Jere Dahlström, KoU | 49+1384=1433*

Roope Korhonen, SoJy | 62+1195=1257

Sami Joukainen | 35+1201=1236

Juha Korhonen, Tahko | 93+1049=1142*

Juha Niemi, Manse PP | 46+1015=1061

Simo Eerikäinen | 62+975=1037

Jukka-Pekka Vainionpää, JymyJussit | 43+978=1021

Janne Mäkelä, ViVe | 41+959=1000*

Nykyinen seura mainittu, jos pelaaja jatkaa yhä uraansa.

*) Illan ottelut ovat vielä kesken

Lue myös

Virkiä ja Maila-Jussit kohentelivat asemiaan naisten Superpesiksessä

Virkiä ja Maila-Jussit kohentelivat asemiaan naisten Superpesiksessä

Pohjalaisjoukkueet esiintyivät vakuuttavasti tiistain kierroksella naisten Superpesiksessä. Lapuan Virkiä jatkaa sarjataulukon kolmantena ja Seinäjoen...

Ennakot: Todella herkullinen kolmen ottelun kattaus miesten Superpesiksessä!

Ennakot: Todella herkullinen kolmen ottelun kattaus miesten Superpesiksessä!

Miesten Superpesis jatkuu tiistaina kolmella ottelulla, joissa kaikissa pelataan isoista pisteistä.

Iloinen uutinen Lapualta – Jussi-Pekka Tanskanen viuhkassa Virkiän kotiottelussa tiistaina

Iloinen uutinen Lapualta – Jussi-Pekka Tanskanen viuhkassa Virkiän kotiottelussa tiistaina

Jussi-Pekka Tanskanen on palannut sairauslomaltaan tositoimiin ja johtaa Lapuan Virkiän peliä tiistain kotiottelussa Siilinjärven Pesistä vastaan, seura...