Skip to content

Vaalitoimikunnan esitys Pesäpalloliiton johtokunnan kokoonpanoksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle

Vaalitoimikunnan esitys Pesäpalloliiton johtokunnan kokoonpanoksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle

Suomen Pesäpalloliitto ry:n kevätkokous (24.8.2020) päätti vaalitoimikunnan nimeämisestä valmistelemaan syyskokouksen henkilövalintoja. Vaalitoimikuntaan kutsuttiin Esa Koivula, Anu Urpalainen ja Unto Väisänen.

Perusteellinen työ on saatu päätökseen. Vaalitoimikunta on selvittänyt kattavasti pesäpalloyhteisön näkemyksiä, joiden pohjalta esitys Pesäpalloliiton johtokunnan kokoonpanoksi 2021-22 on laadittu.

– Olemme kokoontuneet etänä kahdeksan kertaa valmistelemaan esitystä, sillä halusimme jo alkuvaiheessa kysyä laajasti pesäpalloliikkeen mielipiteitä. Teimme esityksen pohjaksi seurakyselyn. Lisäksi haastattelimme joukon pesäpalloliikkeen avainhenkilöitä ja nykyisiä johtokunnan jäseniä, vaalitoimikunta toteaa.

– Saimme seurakyselyssä vastauksia 100 kappaletta, joista 88 edusti seurojen näkemyksiä sekä 12 alueiden edustajien ja vastaavien näkemyksiä. Lisäksi teimme 30 haastattelua sekä kävimme kymmeniä puhelinkeskusteluja pesäpallovaikuttajien kanssa.

Toimintasääntöjen mukaan liittojohtokunnan jäsenten valinnassa tulee kattavasti huomioida Pesäpalloliiton alueet ja sukupuolten välisen tasa-arvon periaatteet.

– Kyselyn perusteella johtokunnan jäsenten tärkeimmiksi osaamisalueiksi nousivat lasten ja nuorten toiminta, talous ja alueellinen näkökulma. Seuraavaksi tärkeimpiä ovat valmennus ja koulutus, markkinointi ja myynti sekä huippupesäpallo. Kriteereistä tärkein on seuratoiminnan tuntemus ja osaaminen sekä laaja-alainen osaaminen ja alueellinen tasapaino. Myös sukupuolten tasa-arvolla on merkitystä, vaalitoimikunta tiedottaa.

– Arvostamme edellisen johtokunnan työtä. Sääntöjen ja kyselyn tulosten sekä haastatteluiden pohjalta olemme tehneet tämän esityksen, joka tähtää liiton uuden strategian toimeenpanoon ja edelleen kehittämiseen, vaalitoimikunta päättää.

Pesäpalloliiton syyskokous kokoontuu Tampereella 20. marraskuuta. Koronaviruspandemian ja sen aiheuttamien erityisjärjestelyiden vuoksi jäsenellä on ollut mahdollisuus ilmoittaa osallistuvansa kokoukseen etäyhteydellä.

Pesäpalloliiton syyskokous 20.11.2020

Esityslista, ohjeet sekä esitykset toimintasuunnitelmiksi ja talousarvioksi

Vaalitoimikunnan esitys Pesäpalloliiton johtokunnan 2021-2022 kokoonpanoksi

Puheenjohtaja: Ossi Savolainen

Maakuntajohtaja, 64 vuotta, Hyvinkää

Pesisopit Imatralta, Heinolasta ja Hyvinkäältä

Erinomaiset yhteiskuntasuhteet ja laaja verkosto
Ansioluettelo

Jäsenet

Jarmo Heikkinen

Yrittäjä, 43 vuotta, Kajaani

Taloushallinnon ammattilainen ja luova yrittäjä

Ex-huippupesäpalloilija
Ansioluettelo

Minna Koivisto

Markkinointi- ja viestintäpäällikkö, 35 vuotta, Helsinki

Markkinointi- ja viestintäpäällikkönä salibandyn miesten MM-kisoissa 2021

Valmentaa Roihun C-tyttöjä ja on mukana Roihun toiminnassa vahvasti

Lasten ja nuorten toiminnan vahva osaaja
Ansioluettelo

Ari Mononen

Toimitusjohtaja, 53 vuotta, Joensuu

Kokemusta Uimaliiton ja Superpesis Oy:n hallituksista, Joma-ilmiön primusmoottori

Sidosryhmäsuhteiden hallitsija

Pesäpallon A-valmentajatutkinto, monivuotinen kokemus niin aikuisten kuin lasten ja nuorten toiminnasta
Ansioluettelo

Timo Mäkelä

Rehtori, 53 vuotta, Hämeenkyrö

Pitkä kokemus pesäpalloliikkeen eri tehtävissä

Urheilujärjestöosaaja

Eri lajien lasten ja nuorten valmennusosaaminen
Ansioluettelo

Antti Määttä

Toimitusjohtaja, 54 vuotta, Muurame

Talouden ja markkinoinnin ammattilainen sekä alue- ja sidosryhmäosaaja

Ulvilassa seuraoppinsa hakenut
Ansioluettelo

Risto Ojanperä

Aluepäällikkö, 55 vuotta, Seinäjoki

Laaja pesäpallokentän osaaja ja brändin rakentaja

Kokemusta Pesäpalloliiton toiminnasta ja näköalapaikka kommentaattorina
Ansioluettelo

Päivi Pessi-Järvenpää

Paikallisjohtaja, 60 vuotta, Ulvila

Pitkäaikainen ja kokenut pesäpallovaikuttaja; Pesäpalloliitto, Superpesis, seura

Rahoitusalan ammattilainen ja vahva taustatekijä Pesäkarhuissa
Ansioluettelo

Juha-Matti Ranta

Toimitusjohtaja, 37 vuotta, Kempele

KTM, yrityselämän ja talouden sekä myynnin hallitsija

Vahva seuratoimija ja miespesäpallon osaaja
Ansioluettelo

Tanja Vehniäinen

Työterveyshoitaja, 44 vuotta, Seinäjoki

Vahva pelaaja- ja valmentajatausta

Ollut pitkään huippupesäpalloilijoiden hallituksen jäsen
Ansioluettelo

Lue myös

Pesäkarhujen timanttinen etukenttä jatkaa: ”Lähden tekemään parasta versiota itsestäni”

Pesäkarhujen timanttinen etukenttä jatkaa: ”Lähden tekemään parasta versiota itsestäni”

Pesäkarhut Porista saa ensi kaudellekin jalkeille vahvan joukkueen naisten Superpesikseen. Viime viikolla jatkonsa vahvisti vuoden naispesäpalloilija 2019...

Teemu Isoketo tekee paluun Vimpelin Vetoon vuoden mittaisella sopimuksella

Teemu Isoketo tekee paluun Vimpelin Vetoon vuoden mittaisella sopimuksella

Teemu Isoketo on allekirjoittanut vuoden mittaisen sopimuksen kasvattajaseuransa Vimpelin Vedon kanssa.

Jani Komulainen on nyt mestari myös pelinjohtajana, mutta uusi polvi tekee asioita vieläkin paremmin!

Jani Komulainen on nyt mestari myös pelinjohtajana, mutta uusi polvi tekee asioita vieläkin paremmin!

Jani Komulainen saavutti pelaajaurallaan kaiken, mihin pesäpallossa voi yltää. Kaksinkertainen vuoden pesäpalloilija (2004, 2006) voitti kautta aikain...