Teemu Isoketo on allekirjoittanut vuoden mittaisen sopimuksen kasvattajaseuransa Vimpelin Vedon kanssa.
Kuva: Vimpelin Veto.
Viime kaudella Isoketo pelasi pesäpallon suomensarjaa Vedon paidassa ja loppukaudesta Ykköspesistä Oulun Lippo Junioreissa. Vedon suomensarjajoukkueessa Isokedolla riitti kiirettä pesäväleillä, sillä hän toi seitsemässä pelaamassaan ottelussa 27 juoksua ja voitti etenijätilaston. Länsilohkon kärkilyöntitilastossa hän oli kolmas.
33-vuotias Isoketo kertoo, että hänen ajatuksenaan oli viime kauden jälkeen jatkaa peliuraa.
– Ykköspesistä pelatessani mieli kirkastui entistä enemmän, että tarkoitus on pelata, kun on myös pysynyt kunnossa. Motivaatiota riittää, Isoketo summaa.
Tulevaa kautta Isoketo on pohjustanut peruskuntotreeneillä. Korona sulki Vimpelissä liikuntapaikkoja, mutta vaihtoehtoisia treenimuotoja löytyi.
Isoketo kertoo saaneensa kyselyjä halukkuudesta siirtyä muualle pelaamaan. Vaakakupissa painoi pelurin mukaan kuitenkin se, että oma elämä pyörii Vimpelissä muutenkin kuin pesäpallon ympärillä: on huomioitava myös puoliso ja työpaikka.
– Vedolla on kova joukkue ja itseäni kiinnostaa aina menestyminen. Tulevaa kohti mennään hyvillä mielin ja odotellaan, että päästään joukkuetta näkemään. Tulevana viikonloppuna on ensimmäinen kokoontuminen. Mukava päästä katsomaan, missä mennään.
Teemu Isoketo on pelannut 255 runkosarjan, 77 ylempien pudotuspelien ja kuusi alempien pudotuspelien ottelua miesten Superpesiksessä. Etenijänä kunnostautunut pelaaja on tuonut Superpesiksen runkosarjan otteluissa kaikkiaan 448 juoksua. Ylempien pudotuspelien ottelussa hän on ehtinyt kotipiirin turviin 136 eri kertaa. Vedon lisäksi Isoketo on edustanut Nurmon Jymyn ja Kankaanpään Mailan superpesisjoukkueita. Hänet on valittu miesten Itä–Länsi-otteluun neljä kertaa.
Lähde: Vimpelin Vedon nettisivut