Skip to content

Markus Tuikka oli jo matkalla Hyvinkäälle, mutta poikkeuskausi muutti suunnaksi Joensuun

Markus Tuikka oli jo matkalla Hyvinkäälle, mutta poikkeuskausi muutti suunnaksi Joensuun

Kajaanin Pallokerhon kasvatti, Sotkamon Jymyssä kolme Suomen mestaruutta voittanut Markus Tuikka siirtyy Joensuun Mailaan 1+1-vuotisella sopimuksella.

Markus Tuikka edustaa Joensuun Mailaa kaudella 2021. Kuva: Joensuun Maila. Ⓒ Joona-Pekka Hirvonen / Joona-Pekka Hirvonen

Tuikan oli määrä edustaa Hyvinkään Tahkoa päättyneellä kaudella, mutta poikkeusaikojen vuoksi näin ei koskaan tapahtunut. Välivuoden jälkeen palo kentille on kova.

– Syksyä kohden peli-into kasvoi kasvamistaan. Hieman kiusaantunut olo oli pelejä katsoa, kun kentälle intoa oli kovasti, Tuikka myönsi Joensuun Mailan nettisivuilla.

– Toivottavasti pystyn tuomaan joitakin uusia näkökulmia JoMan hienoon ulkopeliin, jota täällä on kehitetty. Sisäpeliin tuon tullessani monipuolisuutta, Tuikka totesi.

Pelinjohtaja Mikko Korhonen juhli Tuikan kanssa Suomen mestaruutta Jymyssä pelaajana 2013 ja pelinjohtajana 2014-15.

– Markus on peliä ajatteleva ja analyyttisesti pesäpalloon suhtautuva kaveri. Olen iloinen, että saimme juuri hänet etukentälle, sillä mies on vahva ulkopelaaja. Hän on osoittanut aiempina vuosina olevansa ulkopelin parhaimmistoa etukentällä.

– Minulla on hänen suhteensa myös sisäpelillisiä odotuksia. Hän on laaja-alainen pelaaja, joka pystyy sisäpelissä etenemään ja vaihtamaan, mutta myös lyömään juoksuja, Korhonen kehuu.

Joensuun Maila voitti seitsemän peräkkäistä SM-mitalia huipennuksina kaksi Suomen mestaruutta 2018-19, mutta päättyneellä kaudella joukkue jäi neljänneksi.

Joensuun Mailan sopimustilanne 5.10.2020

Antti Hartikainen 2021, Topi Hurskainen 2021 (2022), Matias Hänninen 2021, Mikko Kemppainen 2021, Konsta Kettunen 2022, Iiro Kuosa 2022, Henri Litmanen 2022, Justus Niemeläinen 2021, Konsta Piironen 2021, Seeti Surakka 2021 (2022), Samuel Tirkkonen 2023, Markus Tuikka 2021 (2022), Väinö Väänänen 2021. Mikko Korhonen (pj)

Lue myös

Virkiälle jatkosopimuksia – yhtenä teemana ”yhdeksikön jalkanopeus sekä etenemistaito”

Virkiälle jatkosopimuksia – yhtenä teemana ”yhdeksikön jalkanopeus sekä etenemistaito”

Viisinkertainen lyöjäkuningatar ja tehopelaaja Janette Lepistö iskee Lapuan Virkiän Go On Superjokerina myös kaudella 2021. Lisäksi joukkueessa jatkavat...

Henri Puputti vahvistaa Manse PP:tä kaksivuotisella sopimuksella!

Henri Puputti vahvistaa Manse PP:tä kaksivuotisella sopimuksella!

Tamperelaisen Manse PP:n riveissä ovat tulevalla kaudella vuosien 2017, 2018 ja 2019 parhaat miespesäpalloilijat, kun uusimpana kiinnityksenä joukkueeseen...

Kolme nimekästä lähtijää Jymyn mestarijoukkueesta – Jani Komulainen jatkaa viuhkassa: ”Jatkopäätös oli päivänselvä”

Kolme nimekästä lähtijää Jymyn mestarijoukkueesta – Jani Komulainen jatkaa viuhkassa: ”Jatkopäätös oli päivänselvä”

Antti Korhonen, Topi Korhonen ja Ville Väliaho jättävät Suomen mestaruuden voittaneen Sotkamon Jymyn. Sen sijaan joukkueen pelinjohtajana jatkaa Jani...