Skip to content

Fugepesis-tapahtuma joudutaan perumaan koronaviruksen leviämisen vuoksi

Fugepesis-tapahtuma joudutaan perumaan koronaviruksen leviämisen vuoksi

Pesäpalloliitto on tehnyt päätöksen perua superpesiskauden avausottelut, jotka oli määrä pelata Espanjan Fuengirolassa 25.-26.4. Sekä naisten superpesisottelu Lapuan Virkiä-Pesäkarhut, Pori että miesten superpesisottelu Vimpelin Veto-Kouvolan Pallonlyöjät siirretään pelattavaksi Suomessa myöhempänä ajankohtana.

Perinne superpesiskauden aloituksesta Fuengirolassa katkeaa tänä keväänä. Kuva: Joona-Pekka Hirvonen. Ⓒ Joona-Pekka Hirvonen / Joona-Pekka Hirvonen

Superpesiskausi avattiin kolmella edellisellä kaudella Espanjan Aurinkorannikolla. Parhaimmillaan viikonlopun kahta ottelua on seurannut paikan päällä Fuengirolassa yli 5000 katsojaa. Päätös perumisesta on valitettava, mutta tässä tilanteessa kaikkien ihmisten terveys on ehdottomasti laitettava etusijalle. Fugepesis-tapahtumassa Pesäpalloliiton kumppaneina ovat olleet Saarikoski Travels ja Imatran Pallo-Veikot.

Matkapaketin ostaneita pyydetään olemaan yhteydessä omaan matkatoimistoon ja omatoimisesti matkan varanneita lentoyhtiöön ja hotelliin. Asiakkaita pyydetään huomioimaan palvelujen ruuhkautuminen tässä hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa eli palautuspyyntöjen käsittely saattaa viedä aikaa.

Superpesiskausi 2020 käynnistyy kotimaan kamaralla 1. kesäkuuta.

Ticketmasterista lunastetun ottelulipun haltija

Verkkokaupassa luottokorttia, PayPalia tai Klarnaa käyttäneiden lipunostajien ei tarvitse tehdä mitään, vaan rahojen palautus onnistuu automaattisesti.

Muiden maksutapojen osalta pyydetään täyttämään palautuslomake suomeksi tai englanniksi. Tarvittaessa vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin löytyvät Ticketmasterin sivuilta.

Palautus ei koske Ticketmasterin käsittely- tai toimitustapakuluja eikä tilausmaksua. Lipun hinta palautetaan aina lipun alkuperäiselle ostajalle.

Lue myös

Optio käyttöön – Eeva Mäki-Maukola jatkaa Kirittärissä ainakin kauden 2021 loppuun!

Optio käyttöön – Eeva Mäki-Maukola jatkaa Kirittärissä ainakin kauden 2021 loppuun!

Eeva Mäki-Maukola ja Kirittäret Jyväskylästä ovat päättäneet käyttää Joensuun Mailan kasvatin pelaajasopimuksessa olleen option. Sen myötä Mäki-Maukola...

Kotimaan superpesiskausi alkaa 1. kesäkuuta

Kotimaan superpesiskausi alkaa 1. kesäkuuta

Pesäpalloliitto varautuu koronaviruksen aiheuttamaan tilanteeseen julkaisemalla miesten ja naisten Superpesiksen uudet sarjajärjestelmät. Kotimaan...

Kaikki Pesäpalloliiton järjestämät tapahtumat on peruttu maaliskuun loppuun saakka

Kaikki Pesäpalloliiton järjestämät tapahtumat on peruttu maaliskuun loppuun saakka

Pesäpalloliiton johtokunta on tehnyt päätöksen perua kaikki Pesäpalloliiton järjestämät tapahtumat 13.3. alkaen maaliskuun loppuun saakka mukaan lukien...