Skip to content

Iiro Kuosa jatkaa Joensuun Mailassa: ”Taso on jo niin korkealla, että enemmän se on sen ylläpitämistä”

Iiro Kuosa jatkaa Joensuun Mailassa: ”Taso on jo niin korkealla, että enemmän se on sen ylläpitämistä”

Yksi miesten Superpesiksen parhaista etukenttäpelaajista, pelaajien äänestämänä parhaaksi ulkopelaajaksi 2017 valittu Iiro Kuosa jatkaa uraansa Joensuun Mailassa kaksivuotisella sopimuksella.

Kolme Itä-Länttä pelannut Iiro Kuosa kuuluu ulkopelaajien ehdottomaan eliittiin miesten Superpesiksessä. Kuva: Joona-Pekka Hirvonen.

Kuosa on edustanut JoMaa kaudesta 2017 lähtien ja voittanut SM-pronssin jatkoksi kaksi Suomen mestaruutta.

– Tietysti sitä toivoo, että seura ja ”JoMalainen” kehitys menevät koko ajan eteenpäin. Pelilliset asiat totta kai siinä rinnalla, mutta se taso on jo niin korkealla, että se on enemmän sen tason ylläpitämistä, 28-vuotias Vihdin Pallon kasvatti totesi.

Joensuun Mailan toimitusjohtajan Jonne Kemppaisen mukaan neuvottelut Kuosan kanssa etenivät vaivattomasti.

– Iiro on ehdottomasti koko sarjan parhaimpia ulkopelaajia ja omalla paikallaan Suomen paras. Neuvottelut olivat sinänsä helpot, koska pelaajalla ja seuralla oli molemmilla toiveena kahden vuoden jatkosopimus, kertoi Kemppainen.

Lue myös

Kauden päätösristeily on pesiskansan yhteinen kohtaamispaikka 10.-11.10. – matkat nyt varattavissa!

Kauden päätösristeily on pesiskansan yhteinen kohtaamispaikka 10.-11.10. – matkat nyt varattavissa!

Jo yli 40 vuoden ajan on pesäpalloyhteisö lievittänyt kauden päättymiseen liittyvää alakuloaan iloisesti risteillen. Pesiskauden päätösristeilyn...

Kempeleen Kiri-Vimpelin Veto Simon Tuulivoima-Areenalla 28.5. – Superpesis rantautuu Meri-Lappiin!

Kempeleen Kiri-Vimpelin Veto Simon Tuulivoima-Areenalla 28.5. – Superpesis rantautuu Meri-Lappiin!

Kempeleen Kiri vie tulevalla kaudella yhden miesten Superpesiksen kotiotteluistaan Simon Tuulivoima-Areenalle. Ensimmäistä kertaa Lapissa pelattavassa...

Jonne Kemppainen Pesäpalloliiton myyntijohtajaksi 3.3.2020 alkaen

Jonne Kemppainen Pesäpalloliiton myyntijohtajaksi 3.3.2020 alkaen

Jonne Kemppainen, 34, aloittaa Suomen Pesäpalloliitto ry:n myyntijohtajana. Kemppainen on toiminut syksystä 2018 alkaen Joensuun Mailan taustayhtiön...