Skip to content

Petri Pitkäranta Suomen Pesäpalloliiton toiminnanjohtajaksi 1.3.2020 alkaen

Petri Pitkäranta Suomen Pesäpalloliiton toiminnanjohtajaksi 1.3.2020 alkaen

Diplomi-insinööri Petri Pitkäranta, 53, on kutsuttu pesäpalloliikkeen johtoon Suomen Pesäpalloliitto ry:n toiminnanjohtajaksi. Vantaalaisella Pitkärannalla on vahva kokemus liike-elämästä johtajana ja hallitusammattilaisena. Viimeksi Pitkäranta on toiminut toimitusjohtajana HopLop-konsernissa, jossa hän vaikuttaa edelleen yhtiön hallituksen jäsenenä.

Petri Pitkäranta aloittaa Suomen Pesäpalloliitto ry:n toiminnanjohtajana 1.3.2020. Kuva: Netta Järvinen.

Aiemmin seinäjokelaislähtöinen Pitkäranta on työskennellyt toimitusjohtajana mm. Mikeva Oy:ssä ja Isku Koti Oy:ssä. Huippupesäpalloa hän on ollut kehittämässä Superpesis Oy:n hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana vuosina 2007-2017 sekä sen jälkeen huippupesistyöryhmän jäsenenä.

– Otan innoissani haasteen vastaan. Tuntuu upealta päästä mukaan huikean kansallispelimme ytimeen tekemään työtä lempilajini parissa. Paljon on tapahtunut kehitystä ja saappaat ovat isot Arto Ojaniemen jälkeen. Onneksi tunnen lajia jonkin verran etukäteen. Pelaajataustasta minulla tosin ei ole kerrottavaa, sillä lahjattomana taitoni eivät riittäneet kuin myöhemmin höntsäpesikseen ja puulaakiporukoihin, toteaa Pitkäranta hymyssä suin.

– Olen todella tyytyväinen. Petri Pitkäranta on kokenut ammattilainen, jolla on taustaa yritysmaailmasta ja lajiosaamistakin. Pitkäranta tuo pesäpalloliikkeeseen monipuolista, lajin kannalta erittäin hyödyllistä osaamista ja tietotaitoa. Tiiviissä yhteistyössä luottamushenkilöiden, henkilöstön ja seurojen kanssa tästä on hyvä jatkaa matkaa kohti kansallispelimme 100-vuotisjuhlavuotta 2022 ja tulevaisuudenkuvan tavoitteita, sanoo Suomen Pesäpalloliiton liittojohtokunnan puheenjohtaja Ossi Savolainen.

Pitkäranta aloittaa Suomen Pesäpalloliitto ry:n toiminnanjohtajana 1.3.2020. Arto Ojaniemi siirtyy pesäpallon juhlavuoden 2022 pääsihteeriksi aiemmin tiedotetun mukaisesti.

Lisätietoa: Ossi Savolainen, 040 589 8415, ossi.savolainen(ät)uudenmaanliitto.fi

Petri Pitkäranta, 044 780 0600, petri.pitkaranta(ät)gmail.com

Lue myös

KPL avaa Halli-SM-turnauksensa Tampereella: Dahlström kymppipaidassa, Kohonen yhdeksikössä!

KPL avaa Halli-SM-turnauksensa Tampereella: Dahlström kymppipaidassa, Kohonen yhdeksikössä!

Kokoonpanot on julkaistu viikonlopulle, kun miesten Halli-SM-turnaus jatkuu kolmen ottelun voimin. Lauantain herkkupalassa Kouvolan Pallonlyöjät esittäytyy...

Tue omaa kotiseuraasi ja hanki neljän kuukauden Ruutu+-tilaus huippuedullisesti hintaan 39,90 €!

Tue omaa kotiseuraasi ja hanki neljän kuukauden Ruutu+-tilaus huippuedullisesti hintaan 39,90 €!

Superpesiksen koko kausi on katsottavissa Ruudussa! Osa superpesisotteluista nähdään monikameratuotantoina, muita otteluita seuraa Fanikamera jo...

Selostajalegenda Antero Mertaranta äänessä Lunta tupaan -tapahtumassa ja Pesä Ysit-Kirittäret -ottelussa kesällä

Selostajalegenda Antero Mertaranta äänessä Lunta tupaan -tapahtumassa ja Pesä Ysit-Kirittäret -ottelussa kesällä

Selostaja- ja kuuluttajalegenda Antero ”Anza” Mertaranta on äänessä kahdessa superpesisottelussa Etelä-Karjalassa tulevalla kaudella. Lunta tupaan -tapahtuma...