Miesten Superpesistä ei ole 2000-luvulla pelattu yhdelläkään kaudella ilman Roope Korhosta Sotkamon Jymyn riveissä. Näin ei tapahdu myöskään ensi kesänä, jonka jälkeen historiallinen ajanjakso päättyy. – Viime kautta ennen alkoi syntyä ajatus, että taitaa olla 2026 viimeinen kausi. Ehkä vähän kroppakin sanoo sitä, alkaa vaatia enemmän työtä pysyä pelikunnossa.
Roope Korhonen – kaikkien aikojen ratkaisija.
Superpesiksen mitalitilaston kärki (14–7–2), pesispörssin ykköspelaaja, kaksinkertainen vuoden pesäpalloilija, kentän paras miesten Itä-Lännessä sekä kaikkien aikojen lyöjäkuningas ja tehopelaaja on todellinen lajilegenda. Siirtyminen pysyvästi jokeripaitaan tapahtui kauden 2015 aikana. Valtaosan upeasta urastaan Korhonen pelasi myös vakuuttavasti räpylässä, lähinnä kolmoskopparin tontilla.
Omaa kieltään Jymy-kasvatin erinomaisuudesta puhuvat kausien huipennukset. Hengästyttävät 25 kertaa mitaliotteluissa, 14 Suomen mestaruutta ja liki 600 ylempien pudotuspelien ottelua kuvaavat kaikkien aikojen ratkaisijaa. Vaikka Korhonen on jo voittanut lähes kaiken, mihin pesäpalloilija voi ylipäätään yltää, palo voittamiseen pysyy.
– Minä en ole rosterissa, jos ei mestaruudesta pelata. Se on ykkösjuttu. Viime kaudella tulivat muut saavutukset, 2000 tehopistettä ja pesispörssissä keulaan. Toivoisin, että pääsisin keskittymään pelaamiseen. Peli on itsessään rehellinen peili, minkälaista tuloksen tekeminen on, Korhonen paalutti kasvattajaseuransa Jymyn videolla marraskuussa.
Lausunto kuvaa intohimoista, voittamisesta syttyvää pudotuspelien ratkaisijaa. Nousua maan pelätyimmäksi kotiuttajaksi ja yhdeksi pesäpallon suurimmista kuvaa neliosainen dokumenttisarja, josta Jymy tiedotti tiistaina. Esiin nousevat Roope Korhosen menestystarina sekä arki, ajatukset ja valmistautuminen huiman uran viimeiseen kauteen, mutta samalla persoona niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Ääneen pääsevät myös perheenjäsenet, lapsuuden ystävät ja pelikaverit.
Voitontahtoinen ratkaisija jättää pelikentälle kaikkensa ja laittaa itsensä täysillä likoon menestyksen saavuttamiseksi, mutta ihmisenä Roope Korhosesta kuoriutuu toisenlainenkin puoli. Korhonen uskoo Jymyn videolla monien viime vuosina huomanneen ”sosiaalisen kaverin, joka tulee kaikkien kanssa toimeen.”
– Kilpailija-Roopen takaa on muillakin pesispaikkakunnilla hoksattu, että on se tuokin ihminen siellä taustalla – muutakin kuin tuloksen tekijä. Haluaisin, että itsestä jää positiivinen kuva yleisölle, pelaajille ja joukkueissa mukana olleille. Pesis ei ole niin vakavaa, vaikka se tosissaan otetaankin.
Roope Korhosesta kertovan neliosaisen dokumenttisarjan ensimmäinen jakso julkaistaan ensiesityksenä Sotkamon Jymyn YouTube-kanavalla keskiviikkona 28.1. kello 20.