Skip to content

Koppimusiikin jäljillä: Kopla vannoo valmistautuessaan Rammsteinin nimeen

Koppimusiikin jäljillä: Kopla vannoo valmistautuessaan Rammsteinin nimeen

Pelin jälkeen Keltamustien kopissa fiilistelläänkin jo vastapainoksi kasarimusiikin ja Modern Talkingin tahtiin.

Kuva: Kouvolan Pallonlyöjät.

Kouvolan Pallonlyöjien Sasu Toikka, minkälainen musiikki Pallonlyöjien pukukopissa soi?

Meillä soi rokkia, kovempaa rokkia ja vähän hassuttelumusiikkia. Ennen peliä kuunnellaan rokkia, Rammstein saa syttymään. Hassuttelubiisit on sitten pelin jälkeen, jos voitto tulee, silloin soi esimerkiksi Pojun ”Esson baariin”. Modern Talkingit ja kasarit on myös enemmän sitten tätä pelinjälkeistä fiilistelyä!

Meillä lista kehittyy kauden mittaan aina siten, että pikku hiljaa isommasta tarjonnasta kapenee ne suosikit, saattaa olla vaikka kymmenen enemmän soivaa biisiä ja syksyllä jo pelipäivänä tietyt biisit soi aina tiettyyn aikaan.

Katottiin Vimpelin listaa ja naurettiin, että täällähän on toistasataa biisiä, niin lisättiin meillekin nyt aluksi muutama lisää!

Mistäs ne hassuttelukappaleet tulee listaan?

Tietyt biisiivalinnat syntyy aina kauden aikana yhteisistä muistoista. Viime vuonna kuunneltiin paljon Rammsteinin ”Du hast”-kappaletta, joka tuli joukkueen yhteisestä reissusta. En kerro siitä sen enempää!

Joskus kun listaan pyydetään toivomuksia, niin sitten vaikka ne on itse toivottu, niin tulee huutelua, että mitä p*skaa täältä tulee (puhelimen toisesta päästä kuuluu tässä vaiheessa haastattelua naurua, toim. huom).

Millä biisillä lähdette kopista kentälle?

Tämänkin osalta pikkuhiljaa kauden aikana muodostuu vakkaribiisi. Viime peliin lähdettiin Rammsteinin tahdissa, en nyt muista kumpi listan biiseistä se oli. Rammstein saa kuitenkin eniten väkeä hereille. Ja siitä ei tule valituksia.

Juttusarjassa käsitellään Superpesis-joukkueiden pukukoppisoittolistoja. Kaikki soittolistat löytyvät Superpesiksen spotify-käyttäjätililtä. Kaikkien pääsarjajoukkueiden soittolistat julkaistaan tilillä kesän aikana.

Kouvolan Pallonlyöjät ja Joensuun Maila kohtaavat Kouvolassa KSS-Energia areenalla perjantaina 18.5. klo 18. Peli esitetään monikameratuotantona Ruutu-palvelusta.

Lue myös

Pesäpalloliitto myönsi Halli-SM-lopputurnausten järjestelyoikeuksia – Superpesis palaa Kuopioon 2019

Pesäpalloliitto myönsi Halli-SM-lopputurnausten järjestelyoikeuksia – Superpesis palaa Kuopioon 2019

Pesäpalloliitto on vahvistanut ensi talven Halli-SM-lopputurnausten järjestävät seurat, paikkakunnat ja ajankohdat. Naisten lopputurnaus pelataan Porissa...

Koppimusiikin jäljillä: Feran pukukopista löytyy Iso paha susi

Koppimusiikin jäljillä: Feran pukukopista löytyy Iso paha susi

Yhdeksi Feran pukukopin suosikkikappaleista nousi varsinainen musta hevonen, mikäli sudesta kertovaa kappaletta voi näin kuvailla.

Vastaa lyhyeen kyselyyn ja voita suosikkijoukkueesi kaulahuivi!

Vastaa lyhyeen kyselyyn ja voita suosikkijoukkueesi kaulahuivi!

Veikkaus, suomalaisen pesäpallon pääyhteistyökumppani, selvittää lyhyen kyselyn avulla näkemyksiä Veikkauksen tuoton käytöstä. Ota kuppi kahvia ja käytä...