Skip to content

Pesäkarhujen lyöntimylly jauhoi juoksuja – naisten loppuottelusarja jatkuu Tampereella lauantaina

Pesäkarhujen lyöntimylly jauhoi juoksuja – naisten loppuottelusarja jatkuu Tampereella lauantaina

Pesäkarhut Porista ja Manse PP Tampereelta olivat pelanneet yhdeksän peräkkäistä pudotuspeliottelua, joissa ratkaisu haettiin vähintään supervuoroparista. Perjantain kolmannen loppuottelun kuva oli kaikkea muuta. Selkä seinää vasten pelannut kotijoukkue tuli määrätietoisena kotikentälleen, esitti railakasta lyöntipeliä ja herätti ottelusarjan henkiin voittolukemin 2–0 (4–3, 9–2).

Pesäkarhut otti ensimmäisen voittonsa kauden 2025 loppuottelusarjassa, joka jatkuu Tampereella lauantaina todella herkullisista asetelmista. Ⓒ Iiro Pekonen

Pesäkarhujen leiristä onnistujia löytyi laajalla rintamalla. Henna Juka iski henkilökohtaisen lyötyjen ennätyksensä yksittäisessä pudotuspeliottelussa ja takoi viisi juoksua. Go On Superjokeri Lotta Nummikari oli miltei pitelemätön lyöntipaikalla ja kotiutti neljästi. Kapteeni Emilia Linna pelasi kauttaaltaan vakuuttavasti ja pokkasi ykköspalkinnon.

Kauden 2024 pettymys oli taaksejäänyttä elämää myös henkilökohtaisella tasolla Minttu Vettenrannalle, joka pelasi loisteliaasti läpi kesän 2025. Ⓒ Iiro Pekonen

Mansen etsikkoaika koitti ensimmäisen jakson neljännen aloittavalla, kun Go On Superjokerit Maija Vastamäki ja Siri Eskola iskivät vieraat juoksun päähän. Lähemmäs jaksovoittoa kiri ei riittänyt.

– Sisäpelissä täytyy käydä läpi, mitä voimme tehdä paremmin. Ihan peruspeliä pitää parantaa. Tänään vastustaja löi hyviä ja ottamattomia lyöntejä, Mansen kokenut ykköspalkittu Virpi Hukka totesi kuitenkin luottavaisena.

Kotijoukkueen parhaana palkittu Emilia Linna iloitsi omiensa vahvasta ryhtiliikkeestä. Loppuottelusarja on nyt toden teolla herännyt eloon.

– Kaksi edellistä ottelua jäivät pienestä kiinni, joten otimme nyt reilun voiton. Tuntui hyvältä onnistua hienon yleisön edessä. Nämä tiukat paikat sopivat meille. Itseluottamuksesta tämä on kiinni – tiedämme, mitä osaamme. Nyt on meillä hyvä draivi päällä, tästä jatkamme huomenna.

Manse johtaa naisten loppuottelua voitoin 2–1, kun ottelusarja jatkuu Tampereella lauantaina. Suomen mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

Lue myös

Roope Korhonen kaikkien aikojen ykköspelaajaksi Pesispörssissä

Roope Korhonen kaikkien aikojen ykköspelaajaksi Pesispörssissä

Pääsarjaurallaan aina kasvattajaseuraansa Sotkamon Jymyä edustanut Roope Korhonen nousee tänään alkavassa loppuottelusarjassa miesten Pesispörssin...

Onnistuuko Manse PP saamaan revanssin Jymystä viime syksyn finaaliuusinnassa?

Onnistuuko Manse PP saamaan revanssin Jymystä viime syksyn finaaliuusinnassa?

Miesten Superpesiksen finaalisarja käynnistyy lauantaina Sotkamossa, kun viime syksyn finalistit Sotkamon Jymy ja Manse PP Tampereelta iskevät yhteen. Suomen...

Imatran Pallo-Veikot jatkaa Superpesiksessä

Imatran Pallo-Veikot jatkaa Superpesiksessä

Kaudesta 2017 käynnistynyt Imatran Pallo-Veikkojen nykyinen taival Superpesiksessä saa jatkoa. Asia varmistui, kun IPV kukisti helsinkiläisen Puna-Mustat...