Skip to content

Pesäpalloliitto vahvistaa organisaatiotaan – Mikko Huotari urheiluyksikön päälliköksi

Pesäpalloliitto vahvistaa organisaatiotaan – Mikko Huotari urheiluyksikön päälliköksi

Pesäpalloliitossa rakennetaan määrätietoisesti kansallispelin tulevaisuuskuvaa kohti vuotta 2022. Liittokokouksessa julkaistujen uusien rekrytointien myötä pyritään erityisesti vahvistamaan seuratoiminnan laatua ja eteenpäinmenoa. Urheilupuolen johtajaksi siirtyy kasvatustieteen maisteri Mikko Huotari, 39, Sotkamosta.

Huotari on ansioitunut lajin parissa kuuden Suomen mestaruuden pelaajana, pelinjohtajana, alue- ja akatemiavalmentajana sekä lasten ja nuorten monipuolisen liikunnan kehittäjänä. Tuore urheiluyksikön päällikkö ei kuitenkaan liikaa mieti menneitä, vaan keskittyy tulevan rakentamiseen.

– Tulevaa lähdetään tekemään, lapsuuden innolla olen mukana. Ilman logoja avoimuutta korostaen mennään eteenpäin. Minulle pesis on äärimmäisen tärkeä laji, ykkösjuttu, jonka eteen tehdään töitä. Tämä ei ole minun, vaan meidän peli, Huotari painottaa.

Pesäpalloliitto julkaisi syyskokouksessaan myös viiden uuden seuratoiminnan kehittäjän nimet. Ville Pulkkisen (Itä-Suomi) lisäksi toimessa aloittavat Perttu Hautala (Tampere-Jyväskylä), Mika Härkin (Oulun seutu, Keski-Pohjanmaa, Kainuu), Joose Kemppainen ja Timo Lamminen (Helsinki-Turku) sekä Juha Kuoppala (Etelä-Pohjanmaa). Seuratoiminnan kehittäjien tukena toimivat lisäksi Etelä-Suomessa Anriika Taunila ja syksystä alkaen Varsinais-Suomessa Mika Mikola.

Lue myös

Yle Urheilun Kristiina Kekäläinen kiittelee pesäpallon koko perheen ottelutapahtumaa

Yle Urheilun Kristiina Kekäläinen kiittelee pesäpallon koko perheen ottelutapahtumaa

Valo ja Olympiakomitea yhdistyvät yhdeksi järjestöksi vuoden 2017 alusta. Yhdistyminen on herättänyt keskustelua huippu-urheilun ja harrasteliikunnan...

Pesäpalloliiton ylimääräinen liittokokous kokoontuu Tampereella maaliskuussa

Pesäpalloliiton ylimääräinen liittokokous kokoontuu Tampereella maaliskuussa

Pesäpalloliiton syyskokous vahvisti yhdistyksen toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2017 Tampereella perjantaina. Henkilövalintoja ei tehty, sillä...

Pesäpallon tuomaritoiminnan kokonaisuus hakumenettelyssä

Pesäpallon tuomaritoiminnan kokonaisuus hakumenettelyssä

Pesäpalloliiton johtokunta on päättänyt tarkastella lajin tuomaritoiminnan kokonaiskuvaa ja organisaatiota uuden tulevaisuusohjelman mukaisesti....