Skip to content

Espanjan superpesisottelu pidentää miesten superpesiskauden ennätykselliseksi

Espanjan superpesisottelu pidentää miesten superpesiskauden ennätykselliseksi

Miesten Superpesiksen otteluohjelma on julkaistu kaudelle 2017. Kausi avataan poikkeuksellisesti jo viikkoa ennen vappua, kun Sotkamon Jymy ja Imatran Pallo-Veikot ovat vastakkain Espanjan Fuengirolassa sunnuntaina 23.4.

Mestari on selvillä viimeistään 24. syyskuuta, jolloin pelataan mahdollinen viides loppuottelu. Varsinaiselle superpesiskaudelle kertyisi tällöin mittaa 154 vuorokautta, vaikka halliotteluita ei huomioidakaan.

– Espanjassa pelattava ottelu tuo mielenkiintoisen lisän alkavaan kauteen. Jatkossakin vastaavat ottelut ovat mahdollisia, kunhan taloudelliset riskit minimoidaan. Toki superpesisseurojen tulee muistaa kotiyleisönsä päätöksiä tehtäessä, eikä kautta voi avata liian aikaisin varsinaiseen sarja-avaukseen nähden, Superpesiksen toimitusjohtaja Jussi Pyysalo toteaa.

Sotkamon Jymy pelaa kotiotteluitaan Fuengirolan lisäksi Helsingissä ja Tampereella. Viime kesän tapaan myös Seinäjoen JymyJussit suuntaa kertaalleen pääkaupunkiin. Lisäksi Kankaanpään Maila kohtaa Hyvinkään Tahkon Porissa ja Kiteen Pallo -90 vie kotiottelunsa Pattijoen Urheilijoita vastaan Juvalle.

Koskenkorvan Urheilijat järjestää puolestaan ison pesäpallotapahtuman Seinäjoen uudella jalkapallostadionilla. JymyJussit-paikallisottelun lisäksi samana iltana nähdään naisten superpesisottelu Lapuan Virkiän ja Lappajärven Veikkojen välillä iltavalaistuksessa 10.6.

Miesten Superpesiksessä pelataan kaksinkertainen runkosarja, jonka seitsemän parasta etenevät ylempään ja seitsemän heikointa alempaan loppusarjaan. Kahdeksan parhaan pudotuspeleissä etenee jatkoon kolmella voitolla, pronssimitalit heltiävät kahdella voitolla. Itä-Länsi-ottelut pelataan Imatralla 30.6.-2.7.2017.

Aiheesta lisää

Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2017

Päivitetty otteluaika 30.11. kello 17.40: Imatran Pallo-Veikot vs. Sotkamon Jymy pelataan Fuengirolassa (Espanja) sunnuntaina 23.4.2017 kello 13 paikallista aikaa.

Lue myös

Yksivuotinen sopimus: Mikko Kuosmanen jatkaa Sotkamon Jymyn pelinjohtajana

Yksivuotinen sopimus: Mikko Kuosmanen jatkaa Sotkamon Jymyn pelinjohtajana

Mikko Kuosmanen jatkaa 17 peräkkäistä SM-mitalia miesten Superpesiksessä voittaneen Sotkamon Jymyn pelinjohtajana. Ensi kauden tavoite on sanomattakin selvä,...

Superpesisjoukkueet tuovat Suomi 100 –juhlan Fuengirolaan

Superpesisjoukkueet tuovat Suomi 100 –juhlan Fuengirolaan

Kautta aikain eniten pesäpallon Suomen mestaruuksia voittanut Sotkamon Jymy ja sarjanousija Imatran Pallo-Veikot avaavat kautensa tavanomaisesta poiketen...

Yle Areena: Vuoden pesäpalloilijat edustivat tyylikkäästi Linnan juhlavastaanotolla

Yle Areena: Vuoden pesäpalloilijat edustivat tyylikkäästi Linnan juhlavastaanotolla

Koko pesäpalloyhteisö huomioitiin suurella kunnianosoituksella, kun vuoden miespesäpalloilija Sami Haapakoski (Vimpelin Veto) ja vuoden naispesäpalloilija...