Skip to content

Miljoonasade Fuengirolan superpesistapahtumassa: ”Ehdottomasti katsomaan matsia”

Miljoonasade Fuengirolan superpesistapahtumassa: ”Ehdottomasti katsomaan matsia”

Perinteikäs Imatran Pallo-Veikot tekee paluun Superpesikseen eksoottisemmassa ympäristössä, kun avauskierroksen koitoksessa asettuu vastaan maratontaulukon ykkönen Sotkamon Jymy Espanjan Fuengirolassa 23. huhtikuuta. Itse ottelun lisäksi superpesishuumaan virittäydytään oheistapahtumassa, jonka päätähdeksi saapuu esiintymään Miljoonasade.

Heikki Salo odottaa innolla Miljoonasateen keikkoja ja superpesisottelua Fuengirolassa.

Luvassa on hittikimara legendaarisen Marraskuu-biisin johdolla.

– Me soitetaan tietysti ilman muuta Marraskuusta lähtien kaikki Miljoonasateen hitit. Tehdään kunnon bailukeikka, yhtyeen keulakuva, laulaja Heikki Salo lupaa.

Miljoonasade esiintyy Iskelmäbaarin iltatapahtumassa perjantaina 21.4. ja lauantaina 22.4. Liput keikalle maksavat 20 euroa ennakkoon tilattuna ja 22 euroa ovelta ostettuna. Bändi odottaa innolla myös sunnuntain superpesisottelua.

– Pesäpallo on mulle tuttu. Olen Lapualta kotoisin ja lapualaiset pesisnaiset - kaikki tietävät, että ne ovat maailman parhaita aina silloin kuin heitä vain huvittaa. Olen myös itse kakarana pelannut Virkiän poikajoukkueessa, Salo kertoo.

– Toihan on ihan mahtava juttu. Ehdottomasti haluan mennä katsomaan matsia ja olla juuri silloin viikonlopun siellä, Salo jatkaa.

Fuengirola sijaitsee Välimeren rannalla, vain noin 30 kilometrin päässä Malagan kaupungista, jossa on kansainvälinen lentokenttä ja josta on päivittäin lentoja Suomeen. Matkailijaa kutsuvat upeat rannat ja jylhät Andalusian vuoristomaisemat. Salo on hankkinut jo opaskirjankin tulevaa matkaa silmälläpitäen.

– Tavataan Fuengirolassa!

Aiheesta lisää

Video: Heikki Salon haastattelu

Lisätietoa superpesisottelusta (Radio Finlandia)

Lue myös

Imatran Pallo-Veikkojen nousu ehdolla sykähdyttävimmäksi urheiluelämykseksi Etelä-Karjalassa

Imatran Pallo-Veikkojen nousu ehdolla sykähdyttävimmäksi urheiluelämykseksi Etelä-Karjalassa

Imatran Pallo-Veikot matkusti miesten Ykköspesiksen päätöskierroksella Haminaan ja haki täydet kolme pistettä lukemin 0-2 (5-7,1-5). Runkosarjan ykköstila...

Toni Kohonen mukana Nelosen Supertähdet-ohjelmassa – Teemu Selänne isännöi Las Vegasissa

Toni Kohonen mukana Nelosen Supertähdet-ohjelmassa – Teemu Selänne isännöi Las Vegasissa

Se mitä tapahtuu Vegasissa, ei todellakaan jää Vegasiin. Kiekkolegenda Teemu Selänne isännöi jälleen Supertähtiä Yhdysvalloissa. Tällä kertaa suunnataan...

Toni Kohonen Supertähdet-ohjelmasta: ”Hieno reissu ja hieno kokemus”

Toni Kohonen Supertähdet-ohjelmasta: ”Hieno reissu ja hieno kokemus”

Kaikkien aikojen pesäpalloilija, 20 Itä-Lännen Toni Kohonen on yksi kuudesta huippu-urheilijasta, jotka ovat mukana Teemu Selänteen isännöimässä...