Skip to content

Lepistö ja Puhtimäki iskivät Superpesiksen kuukauden pelaajiksi

Lepistö ja Puhtimäki iskivät Superpesiksen kuukauden pelaajiksi

Kärkilyöntitilaston ylivoimainen ykkösnimi Juha Puhtimäki on valittu miesten Superpesiksen kesäkuun pelaajaksi. Hyvinkään Tahkon lukkari pokkasi viisi ykköspalkintoa kahdeksasta mahdollisesta. Naisten Superpesiksessä vastaavan kunnian sai hallitseva lyöjäkuningatar ja tilastoykkönen Janette Lepistö, joka iski Lapuan Virkiälle 1+21 juoksua kesäkuun seitsemässä ottelussa.

Hyvinkään Tahko on ollut yksi alkukauden pirteimmistä joukkueista miesten Superpesiksessä ja tarttunut vahvasti kiinni suoraan puolivälieräpaikkaan. Sekä sisä- että ulkopelissä onnistunut Puhtimäki nakutti 68 kärkilyöntiä kahdeksaan otteluun.

Lepistö on noussut viime vuosien sensaatioksi naisten Superpesiksessä. Debyyttikauden 2014 jälkeen ansioluettelossa on jo kaksi Suomen mestaruutta, kolme Itä-Länttä ja lyöjäkuningattaren titteli viime vuodelta. Sama tahti on jatkunut kuluvalla kaudella. Lyöjätilaston ykkösnimi ylsi kesäkuussa neljästi palkinnoille ja nakutti yhteensä 56 tehopistettä.

Sekä Lepistölle että Puhtimäelle valinta kuukauden pelaajaksi on toinen superpesisuralla.

Vikiö ja Kinnunen Ykköspesiksen parhaat

Siilinjärven Pesis on ollut alkukauden komeetta miesten Ykköspesiksessä. Sarjajohtaja on haastanut ennakkoluulottomasti terävimmän kärjen ja esittänyt pirteää peliä. Yksi joukkueen sieluista on ulkopeliä johtava lukkari Teemu Kinnunen, joka on onnistunut myös lyöntipaikalla. Kuukauden pelaajan kesäkuun saldoksi kirjattiin 1+19 lyötyä, 5 tuotua ja 38 kärkilyöntiä sekä viisi ykköspalkintoa.

Naisten Ykköspesiksen uusi tulokas on Mailattaret Vaasasta. Alkukauden yhdeksästä ottelusta joukkue on jäänyt vain kolmesti täysin ilman pisteitä. Yksi Mailattarien vahvoista pelotteista on lyöjätilaston kärkipaikkaa kärkkyvä jokeritykki Teea-Kaisa Vikiö, joka merkkautti kesäkuussa tilastoihin 1+13 lyötyä ja 22 kärkilyöntiä.

​Aiheesta lisää

Kuukauden pelaajat 2008-2016

Lue myös

Viikon peli: Vinkku varasti pisteen Pesäkarhuilta

Viikon peli: Vinkku varasti pisteen Pesäkarhuilta

Viinijärven Urheilijat ja Pesäkarhut Porista jakoivat keskiviikon superpesisottelussa pisteet, Sopuisasti se ei käynyt, sillä molemmat halusivat raivoisasti...

Jymyn iholla palaa Itä-Länsi-tunnelmiin – kurkistus miesten aloituspalaveriin

Jymyn iholla palaa Itä-Länsi-tunnelmiin – kurkistus miesten aloituspalaveriin

Suomen suosituimmat tähdistöottelut, pesäpallon Itä-Lännet, pelattiin Kouvolassa viime viikonloppuna. Paikan päälle eksyi myös Sotkamon Jymyn...

Harvinainen tasatulos superpesisottelussa Kiteellä

Harvinainen tasatulos superpesisottelussa Kiteellä

”Jos pelatun supervuoroparin jälkeen keskeytettyä ottelua ei voida pelata loppuun samana päivänä, sitä ei pelata uudestaan, vaan tasatulos jää voimaan.” Näin...