Skip to content

Lina Olenius iski Mansen loppuotteluun – ”saimme säästeltyä paikkaa koko ottelun ajan”

Lina Olenius iski Mansen loppuotteluun – ”saimme säästeltyä paikkaa koko ottelun ajan”

Kahden edellisen kauden Suomen mestari Manse PP Tampereelta pelaa viidettä kertaa peräkkäin ja kahdeksannen kerran kymmenen vuoden sisään naisten Superpesiksen loppuottelussa. Vastaan asettuu runkosarjan ykkönen Jussittaret Seinäjoelta.

Manse PP Tampereelta etenee viidettä kertaa peräkkäin loppuotteluun tavoittelemaan kolmatta peräkkäistä naisten Suomen mestaruutta. Ⓒ Iiro Pekonen

Mansen loppuottelupaikka ja SM-mitali varmistuivat kotikentällä Kaupissa sunnuntaina. Seurahistoriansa ensimmäisen välieräsarjan pelannut Joensuun Maila haastoi jälleen hienosti ja pääsi lähelle, mutta otteluvoittoon olisi vaadittu vielä napsu lisää. Pronssiotteluun jatkava JoMa pystyi välierissä voittamaan kerran kotikentällään.

– Tosi ylpeä olen joukkueesta. Tuntuu, että pelillisesti olimme koko ajan täysin taistelussa mukana ja pelillisesti kiinni kaikissa näissä otteluissa. Kun on noin rutinoitunut ja niin monta vuotta näitä pelejä pelannut joukkue vastassa, he pystyivät olemaan niissä paikoissa, joissa voitto jaetaan, parempia ­– kuten tämän ottelun lopussa, pettynyt JoMan pelinjohtaja Tommi Luostarinen sanoi.

Tänään Mansen Lina Olenius oli pysäyttämätön. Kentän kuningatar kaunisteli tehoikseen 1+4 lyötyä, yhden tuodun ja kahdeksan kärkilyöntiä otteluvoiton ratkaisseella läpilyönnillään kolmosluukkuun. Kuudetta kauttaan Mansea edustava järvenpääläislähtöinen Olenius nousi pudotuspelien lyöjätilastossa neljänneksi tehoin 1+14.

– Ekalla jaksolla saimme hyvän tilannemäärän ja löimme hyvin sovituista paikoista juoksut. Toinen jakso oli vähän tukkoinen. Saimme säästeltyä viimeistä paikkaa koko ottelun ajan – ja mikäs sen maukkaampaa kuin painaa ottelun ratkaisutilanteessa pallo tunneliin ja lähteä kohti finaaleita, pelinjohtaja Manu Vartia iloitsi Ruudun haastattelussa.

View this post on Instagram

Manse jatkaa välieristä loppuotteluun voitoin 4–1, ratkaisuottelun tuloksella 2–0 (4–2, 3–2).

– Äärettömän kova ja kokenut joukkue, joka paikassa venynyt parhaimpaansa. Pitää olla joukkueesta todella ylpeä, ihasteli Vartia, joka itsekin pääsee tavoittelemaan kolmatta peräkkäistä mestaruutta.

Loppuottelu käynnistyy Seinäjoen Unico Areenalla ensi perjantaina 11.9. kello 16 ja jatkuu Tampereen Kaupissa sunnuntaina 13.9. kello 13. Jussittaret houkutteli jo molempiin välieräotteluihinsa yli 2500 katsojaa ja Tampereella kauden tärkeimmät ottelut ovat usein loppuunmyytyjä, joten pääsyliput kannattaa ehdottomasti poimia talteen hyvissä ajoin. Mitaliotteluiden aikataulut, tulokset ja tilastot löytyvät ottelut-sivulta.

Lue myös

Kannuksen Ura nousee Superpesikseen

Kannuksen Ura nousee Superpesikseen

Kannuksen Ura nousee Superpesikseen kaudelle 2027.

PesäKuula rakentamassa yllätystä – kolme ottelupalloa historialliseen Superpesis-paikkaan

PesäKuula rakentamassa yllätystä – kolme ottelupalloa historialliseen Superpesis-paikkaan

Ylivieskassa ei ole koskaan pelattu Superpesistä. Nyt se on lähellä, sillä Jokilaakson PesäKuula on yllättänyt Laitilan Jyskeen ja vienyt vakuuttavasti...

Vimpelin Veto suisti hallitsevan mestarin valtaistuimelta – klassikko odottaa loppuottelussa!

Vimpelin Veto suisti hallitsevan mestarin valtaistuimelta – klassikko odottaa loppuottelussa!

Vimpelin Veto palaa mitalikantaan miesten Superpesiksessä kahden välivuoden jälkeen. Asia varmistui, kun Veto kukisti välieräsarjassa tamperelaisen Manse...