Naisten loppuottelusarjaa nähtiin Lapualla kahdeksan vuoden tauon jälkeen, mutta tamperelainen Manse PP oli tyly vieras.
Saaga-Angelia Raudasoja on voiton päässä uransa ensimmäisestä naisten Suomen mestaruudesta. Ⓒ Antti Haapasalo / Antti Haapasalo
Eilen viisi lyötyä iskenyt Siri Eskola oli jälleen liekeissä avausjaksolla ja pohjusti jaksovoiton kolmella kotiutuksellaan. Tauon jälkeen Virkiä muutti ulkopelin rytmitystään, mikä tuotti tulosta. Manse jäi tyystin ilman juoksuja.
Samoin kuitenkin kävi myös Virkiälle itselleen. Tilanteiden rakentelu ontui 0-tilanteesta lähtien, kun Petra Kerolan, Kaisa Peräahon ja Go On Superjokerin Kaisaleena Saukon onnistumiset jäivät vähiin. Suuren kunnian saa ehdottomasti Mansen lukkari Venla Tanhua, joka on ollut elementissään kahdessa ensimmäisessä loppuottelussa.
Venla Tanhua on esittänyt häikäisevää lukkaripeliä loppuottelusarjassa. Ⓒ Antti Haapasalo / Antti Haapasalo
1423 katsojaa saivat nähdä Mansen vierasvoiton lukemin 0–1 (2–4, 0–0). Se tarkoittaa Manselle mestaruuteen kolmea ottelupalloa, joista ensimmäinen on mahdollisuus käyttää tulevana lauantaina kello 13 alkavassa ottelussa. Yle välittää ottelun suorana lähetyksenä.
– Erilainen ottelu verrattuna eiliseen. Tosi tyytyväinen olen meidän törkeän hyvään 0-tilannepelaamiseemme Tanhuasta (lukkari Venla Tanhua) eteenpäin. Se on ulkopelaamiseen avainase, jonka osalta olemme onnistuneet tänä viikonloppuna tosi hyvin. Tänään bonuksena olimme vaihtotilanteissa kovissa lyönneissä kiinni hyvin eikä suoritusvirheitä tullut, myhäili Mansen syystäkin tyytyväinen pelinjohtaja Manu Vartia.
Parannettavaakin Superpesiksessä tällä kaudella debytoinut Vartia löysi omiensa tekemisestä. Virkiän ulkopelin muutokset toiselle jaksolle tyrehdyttivät Mansen sisäpelin, mutta räpylässä joukkue kesti tiukassa paikassa.
– Kun ei vapaita tullut, olimme vähän aseettomia. Tehtiin riittävä. Tosi ylpeä olen siitä, että tuskaisen toisen jakson sisäpelin jälkeen pidimme nollan taulussa paineen alla. Se on kova juttu, Vartia huomautti.
Virpi Hukka Ylen Laura Arffmanin haastattelussa. Yle välittää suorana loppuotteluita Yle TV2:ssa ja Yle Areenassa kolmannesta loppuottelusta lähtien. Loppuottelut ovat myös kuunneltavissa Ylen radiotaajuuksilla. Ⓒ Antti Haapasalo / Antti Haapasalo
Virkiän kollega Jussi Muilu tietää, että ykköskärjen peli on saatava toimimaan kolmannessa loppuottelussa ensi lauantaina.
– Hyvän rytminmuutoksen teimme ulkopeliimme tauolla. Hillitön ero oli ulkopelitemmossa kolmeen ensimmäiseen jaksoon tässä sarjassa. Siihen olen tyytyväinen, mutta siihen se oikeastaan jääkin.
– Tilastot eivät valehtele, olimme jaloissa joka sektorilla. Nollasta se lähtee. Jos emme saa jalkoja kentälle, vaikeaksi menee tilanteiden tekeminen. Siihen pitää jotain keksiä.
Virkiä-yhteisö kannustaa raivoisasti omiaan. Ⓒ Antti Haapasalo / Antti Haapasalo
Virkiän mestaruushaaveiden pysyminen elossa edellyttää jatkossa pelkkiä voittoja.
– Yritämme säilyttää hyvän sykkeen, jonka ulkopelissä saimme. Ehkä se kantaa viikon päästä sisäpeliinkin.
– Tilanne kerrallaan, vuoropari kerrallaan. Katsotaan sitten, mikä on lauantain ottelun jälkeen tilanne, Muilu näkee.
Naisten mitaliotteluiden tulokset ja tilastot löytyvät ottelut-sivulta. Kolmas loppuottelu, joka nähdään suorana lähetyksenä Ylen kanavilla, pelataan Tampereen Kaupissa tulevana lauantaina kello 13.
Pöytyän Urheilijat voiton päässä Superpesis-paikasta
Naisten Superpesis-karsinnassa Pöytyän Urheilijat on lähellä varmistaa seurahistoriansa ensimmäisen kerran pääsarjapaikan kahdelle peräkkäiselle kaudelle. PöU haki vierasvoiton Oulun Liposta (Raksilan Likat) sunnuntaina lukemin 0–2 (1–5, 1–4). Ottelusarja jatkuu Pöytyällä tulevana lauantaina.