Skip to content

Hannes Pekkinen ja Lotta Nummikari Oomin kuukauden pelaajiksi

Hannes Pekkinen ja Lotta Nummikari Oomin kuukauden pelaajiksi

Yleisö on äänestänyt Sotkamon Jymyn Hannes Pekkisen ja porilaisen Pesäkarhujen Lotta Nummikarin Oomin toukokuun pelaajiksi Superpesiksestä. Valinta kuukauden pelaajaksi on molemmille uran ensimmäinen.

Lotta Nummikari on ollut todellinen pelote vastustajien ulkokentille alkukaudesta. Ⓒ Antti Haapasalo

Kiteen Pallo -90:n kasvatti Hannes Pekkinen muistetaan jo nuorena lahjakkuutena, joka pelasi ennätykselliset viisi A-poikien Länttä ja pokkasi vuoden poikapesäpalloilijan pystin 2016. Siirto Sotkamon Jymyyn toi molemmilla kahdella ensimmäisellä kaudella Suomen mestaruuden 2023 ja 2024. Joukkueen menestyksen lisäksi Pekkinen on henkilökohtaisella tasolla yksi joukkueensa johtavista ulkopelaajista ja etukentän hallitsija sekä monipuolisella osaamisellaan kärkilyöntitilaston kuudentena. Alkukauden yhdeksään otteluun kuukauden pelaaja tilastoi 1+5 lyötyä, 7 tuotua ja 41 kärkilyöntiä sekä ylsi viidesti palkinnoille.

Hannes Pekkinen on voittanut Sotkamon Jymyssä jo kaksi Suomen mestaruutta. Ⓒ Jami Ivanoff / Jami Ivanoff

Myös Lotta Nummikari nousi huipulle nuorena ja debytoi Superpesiksessä vain 15-vuotiaana 2018. Pelattuaan kaksi kautta Roihuttarissa Helsingissä ja kaksi Hyvinkään Tahkossa Nummikari palasi tälle kaudelle takaisin kasvattajaseuraansa Pesäkarhuihin. Paluu on ollut todellinen menestystarina. Neljästi palkinnoille yltänyt Nummikari nousi lyöjä- ja tehotilastojen kärkipaikalle iskemällä toukokuun kuudessa ottelussa tehot 2+23 lyötyä, 5 tuotua sekä 38 kärkilyöntiä. Rooli on alkukaudesta ollut juoksujen iskeminen Go On Superjokerina, mutta tarvittaessa Nummikari on myös erinomainen lukkari. Hankalan viime kauden jälkeen Pesäkarhujen joukkueellekin on takuulla maistunut loistava alkukausi, kuudesta ottelusta täydet 18 pistettä.

Lue myös

Pesäkarhut porskuttaa, Feralla raju viikko – Tahkon ulkopeli romahtanut

Pesäkarhut porskuttaa, Feralla raju viikko – Tahkon ulkopeli romahtanut

Sarjan kestomenestyjiin kuuluva Porin Pesäkarhut on selvittänyt helpon alkuohjelman äärimmäisen tyylikkäästi. Nyt vastaan asettuu ensimmäistä kertaa...

Jukka Marttala on kuukauden tuomari Superpesiksessä

Jukka Marttala on kuukauden tuomari Superpesiksessä

Jukka Marttala Seinäjoelta on valittu toukokuun tuomariksi Superpesiksessä. Valinta huomioitiin Vimpelin Saarikentällä sunnuntaina ennen Vedon ja Kempeleen...

Superpesiksessä on käynnissä nuorten lukkareiden valtakausi

Superpesiksessä on käynnissä nuorten lukkareiden valtakausi

Vielä muutamia vuosia sitten pesäpalloihmiset olivat huolissaan, löytyykö tulevasta sukupolvesta vastuunkantajia Superpesis-lukkareiksi. Tämä huoli on nyt...