Suomen mestaruuden ensimmäisellä kaudellaan Pesäkarhuissa 2023 voittanut Annika Linna on allekirjoittanut porilaisseuran kanssa 1+1-mallisen jatkosopimuksen. Kempeleen Kirin kasvatti on Itä-Länsi-pelaaja kesältä 2022.
Pelinjohtaja Jussi Haapakoski reagoi onnistuneesti kesken kauden 2025. Annika Linna sai hihoihinsa numeron 2 ja kiitti vastuusta upeilla peliesityksillä. Ⓒ Iiro Pekonen
Viime kaudella Kempeleen Kirin kasvatti nousi erinomaisen kopparipelin lisäksi tärkeään roolin myös ykköstilanteen purkajana ja vastasi huutoon, kun pelinjohtaja Jussi Haapakoski antoi lisää vastuuta. Haapakoski ei säästelekään sanojaan kuvatessaan Linnan merkitystä joukkueelleen.
– Annika pelasi viime kaudella aivan loistavasti ja tuli sisäpelissä yhdeksi tärkeimmistä pelaajistamme. Kopparina hän on jo aikaisemmin ollut yksi parhaista, Haapakoski kehuu Pesäkarhujen tiedotteessa.
Superpesiksen seuraajille tuttu sisaruspari palaa kolmen vuoden jälkeen eri joukkueisiin, kun Emilia Linna siirtyy kovasti vahvistuneen Joensuun Mailan riveihin. Annika Linna iloitsee jatkosopimuksestaan Pesäkarhuihin.
– Olen viihtynyt Pesäkarhuissa hyvin kuluneiden kausien aikana. On ollut hienoa toimia osana ainutlaatuista pesiskulttuuria ja -yhteisöä. Uskon, että ensi kesänä kentällä nähdään iloista ja energistä pesäpalloa uudistuneelta joukkueelta.
Uusia kasvoja Pesäkarhuissa ovat seitsemän kautta Superpesistä pelannut Vimpelin Vedon kasvatti Juulia Kuoppala sekä reilun viikon päästä 18 vuotta täyttävä lupaus Meeri Laine Hyvinkään Tahkosta. Joukkue on uudistunut merkittävästi, mutta pelinjohtaja Haapakoski puhkuu intoa alkavan projektin kynnyksellä.
– Emme laita liikaa tavoitteita talvelle, mutta siitä lähdetään, että pelimme kehittyy ja löydetään oikea tapa pelata tällä joukkueella. Olemme uuden edessä ja se vaatii meiltä kovasti töitä. Mukava päästä rakentamaan uutta pohjaa Pesäkarhuille, Haapakoski sanoo.
Pesäkarhujen sopimustilanne 31.10.
Enni Paatero 2026–2027 (+1)
Sanni Huhtala 2026–2027
Elisa Hyny 2026 (+1)
Siiri Kulmala 2026–2027 (+1)
Juulia Kuoppala 2026 (+1)
Meeri Laine 2026–2027 (+1)
Annika Linna 2026 (+1)
Lotta Loutti 2026
Eveliina Lämsä 2026 (+1)
Alisa Mansikka 2026
Emilia Mattila 2026
Sini Mäkelä 2026
Lotta Nummikari 2026
Elisa Pauna 2026
Miia Puolakka 2026–2027
Taru Toikka 2026
Minttu Vettenranta 2026
Jussi Haapakoski, pelinjohtaja 2026