Kajaanin keskussairaalan perheosasto kiitti, kun lähes 2500 katsojaa saapui paikan päälle JymyHyvä-otteluun, Sotkamon Jymyn ja Joensuun Mailan kolmanteen puolivälieräkohtaamiseen. Kaksi ensimmäistä voittoa ottanut Jymy haki välieräpaikkaa, mutta JoMan Barona-jokeri Juho Toivola oli toista mieltä.
Barona-jokeri Juho Toivola iski ratkaisun, kun JoMa kavensi puolivälieräsarjan voitot 1–2:een Sotkamon Jymyä vastaan. Ⓒ Antti Haapasalo
Pienillä marginaaleilla mentiin, kuten kaikissa syksyn puolivälieräotteluissa. Ratkaisun toi kaksi juoksua tuottanut Toivolan läpilyönti keskeltä takaa toisen jakson alkuun.
– Helppo oli asettaa tavoitteet tähän päivään, voitto piti tulla hakemaan. Aamusta asti aistin joukkueesta, että me emme ole vielä luovuttaneet tätä sarjaa. Jänne kesti koko pelin ja olimme etenkin ulkopelissä hyviä. Sisällä teimme riittävästi tilannetta. Juho Toivola painoi hienon "nurmoolaisen" keskitakaseen, kommentoi JoMan pelinjohtaja Markus Wirzenius.
Joensuun Mailan ja Sotkamon Jymyn neljäs kohtaaminen odottaa Ilosaarirock Stadionilla heti huomenna. Ottelu nähdään Ruudun studiolähetyksenä, kuten kaikki miesten ja naisten välieräkamppailut sekä loppuottelut.
View this post on Instagram
Kovat olivat kovia – viime vuosien menestyjät jatkoon
Muissa puolivälieräpareissa ratkaisut on nähty. Jo eilen Manse PP Tampereelta voitti Hyvinkään Tahkoa vastaan harvinaislaatuisen ottelun, jossa ei tehty juoksuja ennen kotiutuskilpailua. Tahko pelasi peräti kauden neljä viimeistä jaksoaan juoksuitta.
Elias Pitkänen huudatti kotiyleisöä Kouvolassa ja iski supervuoroparin ratkaisun komealla lyönnillä kakkosluukkuun. Kouvolan Pallonlyöjät jatkaa kolmannella peräkkäisellä kaudella välieriin ja Kiteen Pallon meno tyssää jälleen puolivälieriin.
View this post on Instagram
Runkosarjan ylivoimainen voittaja Vimpelin Veto jatkaa KPL:n ja Mansen tavoin välieriin suoraan voitoin 3–0. Pattijoen Urheilijat Raahesta haastoi paikoin hienosti ottelusarjassa ja vei ratkaisuottelussa avausjakson Saarikentällä. 2009 lähtien Veto on jäänyt välierien ulkopuolelle ainoastaan kaudella 2024.
Pudotuspelien ottelutulokset tilastoineen löytyvät ottelut-sivulta.