Skip to content

Manse dominoi loppuottelun tasoihin

Manse dominoi loppuottelun tasoihin

Manse PP Tampereelta näytti Kaupin karnevaaleilla toteen, että naisten loppuottelussa on vielä kaikki auki. Manse pelasi jälleen hyvin ja karsi pois ulkopelinsä huolimattomuudet. Vahvan esityksen jälkeen loppuottelusarja seinäjokista Jussittaria vastaan on nyt tilanteessa 1–1.

Pitkään tilaisuuttaan odottanut Sylvi Pellonperä ratkaisi toisen loppuottelun lopullisesti Manselle kolmosrajan kunnarillaan. Ⓒ Iiro Pekonen

Avausjaksolla kotijoukkue ampaisi heti aluksi johtoon, kun Lina Olenius iski vastustamattomasti kakkosjatkeelle väliin ja kotiutti erinomaisesti pelanneen ykköspalkitun Saaga-Angelia Raudasojan. Lopullisen niitin Manse ilotteli kolmannen aloittavalla.

Jussittarien kaikki kolme juoksua sunnuntaina lähtivät Barona-jokeri Aino-Kaisa Mantereen mailasta. Se ei tällä kertaa riittänyt, sillä nyt vuorostaan Jussittaret haparoi kriittisillä hetkillä ulkopelissä.

– Räpylävirheille ei ole näissä otteluissa sijaa. Niitä tulee meille vähän liikaa, myönsi pelinjohtaja Erno Tuomainen Ruudun haastattelussa.

View this post on Instagram

Toiselle jaksolle Jussittaret sai kaipaamansa alun, kun Mantere pakotti ulkokentän virheeseen ja kotiutti Liinu Turpelan. Tasoittavalla Manse käänsi jakson kulun kahden palon tilanteessa. Jussittarilla oli jo paikka tehdä vuoron päättävä palo, mutta jatkotilanteesta Sylvi Pellonperä tälläsi pallon kolmosrajasta läpi ja kunnarin lisäksi Johanna Ylöstalo viiletti kotiin.

View this post on Instagram

Manse oli toisessa kohtaamisessa kokonaisvaltaisesti parempi, eikä voittajasta jäänyt epäselvyyttä. Vahvasta tekemisestä kertovat kolmostilanteet 14–8 ja ottelun lopputulos 2–0 (4–1, 3–2).

– Oli meiltä hieno ottelu. Kun viimeksi pelasimme hyvin, emmekä saaneet voittoa, nyt pelasimme taas hyvin ja saimme voiton. Tänään oli meiltä tosi kliininen esitys, nollasimme viime pelin virheet. Kärkilyönnin vaade vastustajalle on meitä vastaan järkyttävän kova, antoi Mansen pelinjohtaja Manu Vartia kiitosta omilleen.

Naisten loppuottelu jatkuu isojen yleisöjen edessä Seinäjoella ensi lauantaina ja Tampereella viikon päästä sunnuntaina.

Lue myös

Kouvolan Pallonlyöjät jatkaa mitalikannassa

Kouvolan Pallonlyöjät jatkaa mitalikannassa

Kouvolan Pallonlyöjät päätti kolmannen kerran peräkkäin kautensa voittoon miesten Superpesiksessä. KPL kukisti pronssiottelussa Manse PP Tampereelta voitoin...

Veto otti ensimmäisen kiinnityksen – ensimmäisestä loppuottelusta hurja trilleri

Veto otti ensimmäisen kiinnityksen – ensimmäisestä loppuottelusta hurja trilleri

Miesten loppuotteluavauksessa oli aistittavissa 2010-luvun klassikko-otteluiden henkeä. Barona-jokerit ja illan kapteenit Roope Korhonen ja Henri Puputti...

Jokilaakson PesäKuula nousee sensaatiomaisesti Superpesikseen

Jokilaakson PesäKuula nousee sensaatiomaisesti Superpesikseen

Pettymys vaihtui valtavaan iloon, kun Jokilaakson PesäKuula kukisti Laitilan Jyskeen Superpesis-karsinnassa suoraan voitoin 3–0 ja varmisti nousunsa naisten...