Skip to content

Manse juhlii talvisuperin mestaruutta – Jussittarille historiallinen mitali

Manse juhlii talvisuperin mestaruutta – Jussittarille historiallinen mitali

Tamperelainen Manse PP juhlii naisten Talvisuperin mestaruutta. Siipirikkoinen Fera taipui loppuottelussa hopealle.

Manse PP kirkasti viime talven hopeansa mestaruudeksi. Kuva: Antti Haapasalo.

Viikonlopun suurin uutispommi jysäytettiin jo lauantaina, kun viimeksi talvikaudella vuonna 2013 mitaleilla ollut Fera eteni loppuotteluun voitokkaassa välierässä Lapuan virkiää vastaan. Flow-tila ei kantanut mestaruuteen asti, vaikka urhoollisesti loukkaantumisista kärsivä raumalaisjoukkue loppuottelussa esiintyikin.

Tällä kertaa Jasmin Andreasenin, Aurora Frantsilan ja  Ilona Hakoniemen poissaolot antoivat kuitenkin Manselle mestaruuden verran tasoitusta. Feran lautasen äärellä operoi pirteästi lappeenrannasta lainattu Essi Rytteri.

– En olisi voinut vaatia joukkueelta enempää. Ulkopelillisesti hyvä suoritus meiltä. Sisällä Manse oli napsun verran parempi ja ansaitsi voittonsa, Feran pelinjohtaja Juho Kaikko kiitteli.

Varmuus paistoi Mansen otteissa loppuottelussa, vaikka Fera hetkellisesti toisella jaksolla johdossa kävikin.

– Mullakin oli pieni pätkä (talvella) siinä, etten päässyt peleille, mutta nyt nautin pelaamisesta, kaksi juoksua lyönyt Siri Eskola hymyili.

Jussittarille historiallinen hopea

Pronssiottelussa nähtiin Etelä-Pohjanmaan derby Lapuan Virkiän ja Seinäjoen Jussittarien välillä. Juoksuilla ei pronssiottelussa mässäilty ja kun lapualaiset eivät saaneet etenijää kotipiirin turviin kertaakaan, riitti seinäjokisille kumpaisellakin jaksolla yksi onnistunut kotiutus pronssijuhlien aloittamiseksi.

Pronssimitali oli Maila-Jusseille organisaationa historiallinen, sillä sen naisten joukkue ei ollut ennen tätä vuotta ollut kertaakaan aikaisemmin talvikaudella mitaleilla.

– Tämä oli hirmu laadukas esitys meiltä. Onnistuimme parantamaan ulkopeliä entisestään lauantailta ja uskalsimme pelata. Tämä oli jykevä esitys, Jussittarien kakkospelinjohtaja Ville Viita iloitsi.

Miesten Talvisuperin mitalien kohtalo ratkaistaan  finaaliviikonlopussa 29.-30. maaliskuuta Seinäjoki Areenalla.

Lue myös

Miesten Talvisuperin kaikki mitalistit menevät vaihtoon viikonloppuna

Miesten Talvisuperin kaikki mitalistit menevät vaihtoon viikonloppuna

Miesten Talvisuperin välierät pelataan lauantaina ja mitaliottelut sunnuntaina, kun Finaaliviikonloppu tuo neljä parasta Seinäjoki Areenaan 29.–30.3. Kaikki...

Neljä parasta lähtevät hurjalla ryminällä naisten Talvisuperin finaaliviikonloppuun!

Neljä parasta lähtevät hurjalla ryminällä naisten Talvisuperin finaaliviikonloppuun!

Jos Manse PP Tampereelta tai Lapuan Virkiä voittaa naisten Talvisuperin, mestari pelaa koko sarjan läpi tappioitta. Fera Raumalta ja Jussittaret Seinäjoelta...

Kunnariketun Finaalirieha Talvisuper-lauantaina Pirkkahallissa

Kunnariketun Finaalirieha Talvisuper-lauantaina Pirkkahallissa

Kunnariketun Finaalirieha Talvisuper-lauantaina Tampereella