Sotkamon Jymy tuli miesten Talvisuperin loppuotteluun pyörremyrskyn lailla ja piti tilanteen hallinnassaan loppuhetkille saakka. Tamperelainen Manse PP siirtyi ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon vasta toisen jakson neljännen tasoittavalla. Kotiutuskilpailussa ratkaisun iski Mansen oma kasvatti Matias Paananen käynnistäen villit voitonjuhlat.
Mestaruusjuoksun iskenyt Matias Paananen nousi Mansen sankariksi Talvisuperin 2026 loppuottelussa!. Ⓒ Antti Haapasalo
Mahtavaa pesistä, molemmille 17 kolmostilannetta, 18 juoksua kahteen jaksoon, palohälytys ja trillerimäinen loppuratkaisu – miesten Talvisuperin loppuottelu tarjosi yleisölle viihdettä ja runsaasti tapahtumia. Jo ennen ottelua kuultiin iso uutinen, kun Jymy nimesi lukkarikseen 17-vuotiaan Pyry Kohosen, samaan kokoonpanoon 44-vuotiaan Barona-jokerin Roope ”Pappa” Korhosen kanssa.
– Ehjä ja tosi hyvä esitys, kiitteli pelinjohtaja Iiro Haimi Kohosen tekemistä Ruudun haastattelussa.
View this post on Instagram
Manse kreivin aikaan peliin mukaan
Molemmat joukkueet olivat Talvisuperin aikana saaneet hyvän lähdön otteluihinsa. Tällä kertaa siinä onnistui vain Jymy, joka moukaroi tänään neljästi kotiuttaneen ja joukkueensa parhaana palkitun Barona-jokerin Aapo Hiltusen johdolla Mansen ulkokenttää. Tylyt numerot 1–6 ajoivat kaikki ottelunsa voittaneen ja avausjaksoilla dominoineen tamperelaisryhmän uuteen tilanteeseen.
Jymy jatkoi hurjasteluaan tauon jälkeen, mutta tällä kertaa Manse pysyi sitkeästi mukana kyydissä. Erikoisin tapahtuma koettiin toisen aloittavalla. Palohälytys rämähti soimaan Joensuu Areenassa ja halli pelaajineen oli tyhjennettävä.
– Ei tule mieleen, ei varmaan koskaan ole näin käynyt. Aina sitä jotain uutta tapahtuu, ällisteli kaiken nähnyt Roope Korhonen tuoreeltaan Ruudun haastattelussa.
Kaava Jymyn aloite ja Mansen vastaus toistui kolmen vuoroparin ajan. Tämän jälkeen Manse otti ohjat käsiinsä kreivin aikaan. Loistavaa ulkovuoroa seurasi vakuuttava tekeminen sisällä ja paloton ajolähtö. Aapo Komulaisen lyöntivuoro päättyi hyvistä yrityksistä huolimatta taktiseen laittomaan, mutta joukkueensa ykköspalkinnon vienyt Barona-jokeri Jukka-Pekka Vainionpää sivalsi vastustamattomasti kolmospuolelle väliin ja useita voittavia suorituksia tänään esittänyt Perttu Olli toi jakson voittojuoksun.
Jukka-Pekka Vainionpää avasi vahvasti uudessa seurassaan jo talvikaudella. Barona-jokeri palkittiin Mansen parhaana Talvisuperin loppuottelussa 29.3.2026. Ⓒ Antti Haapasalo
Ratkaisijoita laajalla rintamalla
Kotiutuskilpailun aloittavalla Jymy ei saanut sisäpeliään takaisin raiteilleen, vaan ainoana parina onnistuvat loistavasti pelannut Samuel Huotari lyöjänä ja Kalle Kuosmanen tuojana. Jymyn räpylät kestivät Mansen Barona-jokerien yritykset, mutta ratkaisijoita löytyi mestarijoukkueesta laajalla rintamalla. Antti Korhonen ja Matias Paananen pudottivat vastustamattomat lyöntinsä taakse keskelle väliin.
– Hyvälle maistuu mestaruus. Toisen jakson lopussa oli meidän vuoromme onnistua ja teimme tarvittavan. Onnistuimme joukkueena. Kaikista otteluista voitto, se on hyvä saldo, iloitsi Paananen tuoreeltaan.
– Uusia vastuunkantajia meillä, kuten Matias Paananen. Huikeita lyöntejä, jotka avasivat meidän peliämme. Näitä hetkiä tarvitaan. Haluamme pyörittää peliä koko meidän ”rosterilla”, kapteeni Aapo Komulainen säesti.
Miesten Talvisuperin Suomen mestari 2026: Manse PP, Tampere. Ⓒ Antti Haapasalo
View this post on Instagram
Talvikausien Suomen mestaruus on Manselle seurahistorian toinen. Jymy voitti 18. talvimitalinsa ja jatkaa mitalitilaston kärjessä. Jymyn pelinjohtaja Iiro Haimi kiitteli talvikauden antia, mutta olisi toivonut Talvisuperille toisenlaista lopetusta.
– Ensimmäisellä jaksolla olimme selkeästi parempia. Toiselle jaksolle saimme hyvän startin, mutta vähän aina varkain Manse pääsi peliin mukaan. Lahjoitimme liikaa tilanteita ja pari juoksua.
– Talvi on ollut nousujohteinen. Loppu jäi harmittamaan tuloksena, siitä kuitenkin pelataan, mutta pelillisesti on tietyissä asioissa eteenpäin menty.
Viime syksyn pudotuspelit huomioiden Manse on kärsinyt 17 edellisessä ottelussaan vain yhden tappion, välieräottelussa Kouvolan Pallonlyöjiä vastaan 5.9. Silti Aapo Komulainen näkee, ettei joukkue ole löytänyt lähellekään parasta terää otteisiinsa.
– Sitkeitä olimme. Tyytyväinen olen siihen, miten pystyimme sisäpeliä ajoittain rummuttamaan. Varsinkin viimeinen jakso oli tosi hieno. Ulkopelissä teimme vähän meille epätyypillisiä juttuja ja tämä ottelu oli kaikkea muuta kuin tasapainoinen. Kumpikaan joukkue ei varmasti halunnut sellaista ulkopeliä kuin toinen jakso näytti.
– Sikäli tilanne on hieno, että pystymme voittamaan pelejä, mutta silti on hirmu paljon kehitettävää ja parannettavaa. Jos virheitä tulee, niistä täytyy mennä yli. Nöyrästi pitää tehdä hommia ja suhtautua kriittisesti tähän peliin. Hetken huilaamme, mutta sitten lyömme treenihousut tosi tiukasti jalkaan. Tosi paljon on tehtävää.
Talvisuper-otteluiden tulokset tilastoineen löytyvät ottelut-sivulta ja pelaajatilastot kootusti tilastot-sivulta.
Miesten Talvisuperin 2026 Suomen mestari: Manse PP, Tampere
Tino Heikkilä, Toma Heikkilä, Valtteri Hämäläinen, Aapo Komulainen, Antti Korhonen, Tomi Lehtonen, Elmeri Lieto, Niklas Mantila, Juuso Myllyniemi, Kaapo Mäkelä, Perttu Olli, Matias Paananen, Roni Rintala, Perttu Ruuska, Severi Tikkakoski, Simo Vainikainen, Jukka-Pekka Vainionpää
Pelinjohtajat Altti-Jussi Ronkainen ja Saku Komulainen
Valmentajat ja taustat: Joona Lehtinen, Mikko Lehtisalo, Mikko Liikka, Iiro Pekonen, Tuomas Rissanen
Miesten Talvisuperin 2026 SM-hopeaa: Sotkamon Jymy
Aapo Hiltunen, Aleksanteri Huotari, Samuel Huotari, Elmeri Iivonen, Miika Keski-Petäjä, Pyry Kohonen, Veeti Kokko, Vincent Kontturi, Jussi Korhonen, Roope Korhonen, Kalle Kuosmanen, Artturi Niskala, Hannes Pekkinen, Elmeri Purmonen, Ville Veittikoski, Iivari Vihanto, Jere Vikström
Pelinjohtajat Iiro Haimi ja Petteri Timonen
Valmentajat ja taustat: Ilkka Kinnunen, Jussi J. Korhonen, Olli Korhonen, Eemeli Paldanius, Lauri Pesonen