Skip to content

Pesäkarhut tahtoo viedä finaalisarjan ratkaisun ensi viikolle – ”Tarvitsemme keskiosumia isommalla prosentilla”

Pesäkarhut tahtoo viedä finaalisarjan ratkaisun ensi viikolle – ”Tarvitsemme keskiosumia isommalla prosentilla”

Naisten Superpesiksen finaalisarja käynnistyi viime viikonloppuna, kun Pesäkarhut ja Manse PP kamppailivat Porissa ja Tampereella sarjan kaksi ensimmäistä kamppailua. Tamperelaiset ylsivät kahden ensimmäisen finaalin voittoihin, jonka myötä Manse on voiton päässä Suomen mestaruudesta. Jussi Haapakoski avaa Pesäkarhut-leirin tunnelmia ennen kolmatta finaalia.

Jussi Haapakoski toivoo Pesäkarhuilta lisää laatua sisäpeliin. / Kuva: Antti Haapasalo.

Kaksi ensimmäistä finaalia olivat odotetusti pienten marginaalien pelejä ja otteluiden ratkaisut mukailivat seurojen välistä historiaa. Kahdessa ensimmäisessä finaalissa ratkaisua ei nimittäin löydetty varsinaisen peliajan puitteissa.

Kun Manse ja Pesäkarhut kohtasivat finaaleissa 2023, kaikki sarjan ottelut etenivät vähintään supervuoropariin asti. Myös syksyn 2017 finaaleissa kaksi viimeistä finaalia ratkesivat vasta varsinaisen peliajan jälkeen.

Näin ollen sunnuntaina pelattu toinen finaali oli jo yhdeksäs perättäinen finaaliottelu näiden seurojen välillä, joka etenee vähintään supervuoropariin saakka!

Ensimmäinen finaali sujui pääosin Pesäkarhujen hallinnassa, mutta tamperelaiset veivät ottelun toisen jakson nimiinsä ja kahden juoksun arvoinen harhaheitto ratkaisi finaalien avausosan Manse PP:lle.

Toinen finaali sujui puolestaan Manse PP:n hallinnassa. Elisa Paunan kunniajuoksu toisella jaksolla keikautti kuitenkin asetelmia ja porilaiset veivät ottelun jälkimmäisen jakson nimiinsä. Kotiutuskilpailun jatkokierroksilla Manse oli juoksun verran vahvempi ja nappasi toisen kiinnityksen kohti Suomen mestaruutta itselleen.

Katso alta toisen finaalin ratkaisu!

View this post on Instagram

Myös Pesäkarhujen pelinjohtaja Jussi Haapakoski näki ensimmäiset finaaliottelut äärimmäisen tasaisina.

- Tiukkaa vääntöähän se viikonloppu oli, kuten kaikki tietävät. Pienestä kiinni ovat kaikki asiat.

- Jos vertaa kahta peliä meidän oman pelaamisen osalta, niin ensimmäisessä pelissä olimme selkeästi parempia. Sunnuntaina jäimme sisäpelissä selvästi jälkeen, mutta siinäkin pelissä ulkopeli antoi mahdollisuuden voittaa. Pirun pienestä se oli silloinkin kiinni.

Toisessa finaalissa Pesäkarhujen sisäpeli jäi vaisuksi ja joukkue rakensi ottelussa ainoastaan kuusi kolmostilannetta.

- Isossa kuvassa asia mitä tarvitsemme, on laatu. Olemme olleet sisäpelissä laaduttomia, varsinkin sunnuntaina. Pesäpallossa keskiosuma on hyvä lyönti, niin kyllä me tarvitsemme keskiosumia isommalla prosentilla. Yritimme oikeita asioita pelissä sunnuntaina, mutta meiltä puuttui yksinkertaisesti laatu lyönneistä.

- Kun meidän kovien vaihtolyöntien laatu ja suuntaus onnistuu paremmin, saamme sisäpelille enemmän jatkuvuutta. Tietysti nollatilanne on yksi tärkeä asia, jota meidän pitää saada purettua napsun verran paremmin ja päästä ykköstilanteesta kakkostilanteeseen.

- Meillä on ollut todella paljon yhden palon kakkostilanteita. Emme ole saaneet hirveästi palottomia kakkostilanteita tässä ottelusarjassa. Se on pelin jatkuvuuden kannalta tosi olennainen asia. Manse pelaa voimakkaasti pieniä lyöntejä pois, niin meidän pitää saada laatua koviin lyönteihin, Haapakoski kertoo.

Pääseekö Pesäkarhut tuulettamaan perjantaina kotiyleisönsä edessä? / Kuva: Antti Haapasalo.

Joukkueensa ulkopelaamiseen Haapakoski on ensimmäisen kahden finaalin osalta varsin tyytyväinen.

- Kokonaiskuvassa kyllä se hyvällä mallilla meillä on. Siihen me olemme turvanneet koko kauden ajan ja varmasti turvaamme perjantainakin. Ulkopelissä meillä ei ole murheita. Se on edelleen laadukasta.

Pääsikö Manse yllättämään jollain pelillisillä asioilla ensimmäisenä finaaliviikonloppuna?

- Ei mielestäni. Manse on pelannut samalla pelityylillä jo kohta kaksi vuotta. He luottavat heidän omiin vahvuuksiinsa ja ne vahvuudet ovat todella hyvät. En koe, että Manselta olisi nähty mitään yllättävää.

Juhliiko Manse Suomen mestaruutta tulevana viikonloppuna? / Kuva: Antti Haapasalo.

Finaalisarja on katkolla tamperelaisille tulevan viikonlopun molemmissa kamppailuissa ja porilaisilta vaaditaan onnistuneiden suoritusten lisäksi myös onnistunutta henkistä latausta viikonloppuun.

Miten Jussi Haapakoski näkee joukkueensa henkisen kantin tällä hetkellä?

- Pidimme keskiviikkona lyhyen palaverin ennen harjoituksia henkisestä puolesta. Aistin itse, että tällä hetkellä tunteet ovat enemmän odottavia, kuin mitään muuta. Tämä on pitkä viikko odotella seuraavaa peliä. Sellaista tunnetta oli joukkueesta havaittavissa, että meillä ei ole mitään menetettävää ja nyt viimeistään on aika kaivaa ”all in” -meininki.

- Pistämme kaiken peliin ja tappelemme ensin siitä, että pääsemme lauantaille. Se on meidän ensimmäinen vaiheemme ja meillä on kolme vaihetta tässä edessä. Taaksepäin on turha katsella enää, sillä sieltä emme pysty enää muuttamaan yhtään mitään. Nyt pitää vain mennä eteenpäin ja elää yhdessä hetkessä ja saada jatkettua sarjaa lauantaille. Lauantaiaamuna mietitään taas lisää, Haapakoski päättää.

Teksti: Miska Peltoniemi

Lue myös

Imatran Pallo-Veikot jatkaa Superpesiksessä

Imatran Pallo-Veikot jatkaa Superpesiksessä

Kaudesta 2017 käynnistynyt Imatran Pallo-Veikkojen nykyinen taival Superpesiksessä saa jatkoa. Asia varmistui, kun IPV kukisti helsinkiläisen Puna-Mustat...

Olli Eronen juontaa Pesisgaalan – ”voi vitsit, miten hyvältä tuntuu”

Olli Eronen juontaa Pesisgaalan – ”voi vitsit, miten hyvältä tuntuu”

Pesisristeily on täällä taas! Vuosikymmenten perinne saa jatkoa tänä syksynä, kun pesiskansa kokoontuu Pesisristeilylle Tallinkin Victorialle juhlistamaan...

Yli 3000 katsojaa todisti Jussittarien jatkavan mitaliputkeaan

Yli 3000 katsojaa todisti Jussittarien jatkavan mitaliputkeaan

Vuosi sitten Jussittaret Seinäjoelta voitti SM-pronssia ja palautti seuran mitalikantaan naisten Superpesiksessä 45 vuoden tauon jälkeen. Tänä viikonloppuna...