Skip to content

Alajärven Ankkureiden pesisbuumi jatkuu Superpesiksessä 2024

Alajärven Ankkureiden pesisbuumi jatkuu Superpesiksessä 2024

Kun Alajärven Ankkurit ratkaisi neljännen superpesiskarsinnan ottelun edukseen Kankaanpäässä lauantaina, molemmat pelinjohtajat ja kahdeksan pelaajaa kentällä olivat seuran omia kasvatteja!

Alajärven Ankkurit nähdään Superpesiksessä myös kaudella 2024! Kuva: Jani Vuorela. Ⓒ Jani Vuorela / Jani Vuorela

Vuosi sitten siirtomarkkinoilla ei liiemmin pyörinyt uutisia Ykköspesiksen voittaneen Ankkureiden leiristä. Epäilijät alkoivatkin jo hyvissä ajoin supista nousijajoukkueen mahdollisuuksista, kun seurassa päätettiin lähteä kauteen nuorella ja omavaraisella ryhmällä.

Joukkue osoitti todellista sitkeyttä jo Ykköspesiksen loppuottelussa viime vuonna, kun nyt pääsarjaan noussut Haminan Palloilijat sai todeta 0-2-johtoaseman jälkeen Ankkureiden ottavan kolme peräkkäistä voittoa. Tiukkaan paikkaan Ankkurit joutui tänäkin syksynä. Joukkue nappasi kaksi peräkkäistä voittoa Koskenkorvan Urheilijoista oltuaan selkä seinää vasten ja ensimmäisen niistä supervuorossa. Kriitikoiden äänenpainot alkoivat viimeistään nyt vaimentua tai muuttaa muotoaan.

Myös nopeaa paluuta Superpesikseen hakenut Kankaanpään Maila haastoi hienosti superpesiskarsinnassa ja pakotti Ankkurit kahteen Satakunnan reissuun kauden päätteeksi. Ratkaisuottelussa KaMa johti parhaimmillaan avausjaksoa juoksuin 6-1 ja toista jaksoa 4-1 (otteluraportti Ankkureiden nettisivuilla). Viimeisen kuukauden mankeli pyöri hurjasti Ankkureiden nuoren joukkueen kohdalla, kun ottelusta toiseen panoksena oli – ei enempää eikä vähempää kuin – Superpesiksen sarjapaikka.

– Nuoret sällit kovassa paineessa ja puristuksessa kohta kuukauden päivät. On ollut pakko tehdä tiettyjä asioita ja voittaa, että saimme sarjapaikan säilytettyä. Olen hirveän ylpeä ja kiitollinen niin joukkueesta, Ankkureiden yhteisöstä, junioreista ja kaikesta – isoja taustoja on ja hienosti he ovat kaikki mukana. Tosi hyvä meininki on saatu aikaan, mahtavaa on olla mukana tällaisessa touhussa, sanoi pelinjohtaja Juha-Matti Jaatinen ratkaisuottelun jälkeen.

Nimenomaan Ankkureiden yhteisö on syttynyt tukemaan omiaan. Kotiotteluihin Kitron stadionille löysi tiensä keskimäärin 1100 katsojaa kauden kotiotteluissa, mikä on hieno lukema reilun 9000 asukkaan kaupungissa.

– Tänne Kankaanpäähänkin lähti iso määrä yleisöä, rummut mukana ja kaikki. Vaikka olimme tappiolla, he jaksoivat kannustaa loppuun asti. Todella iso hatunnosto ja arvostus, kehui ratkaisuottelun ykköspalkittu Tuukka Etula – Ankkureiden oma kasvatti, kuinkas muuten.

Alajärvi ja Ankkurit tunnetaan upeista pesäpalloperinteistään. Ensi kausi on jo seuran 37:s miesten pääsarjassa. Matkaa 1980-luvun kaltaisiin kultaisiin vuosiin, kun Ankkurit juhli sokerina pohjalla Suomen mestaruutta 1988–89, on toki vielä pitkästi, mutta resepti saavuttaa menestystä tuntuu tällä hetkellä oikealta. Ankkurit on löytänyt oman identiteettinsä, oman juttunsa ja oman tapansa toimia, minkä koko seurayhteisö on ottanut omakseen. Sitäkään ei kannata unohtaa, miten alajärvinen tyttö- ja naispesäpallo on nostanut päätään. Paikka suomensarjan ylemmissä pudotuspeleissä antaa jo mahdollisia ennusmerkkejä seurahistorian ensimmäisestä kaudesta naisten Ykköspesiksessä – ennemmin tai myöhemmin.

Tätäkin kautta on vielä jäljellä. Ankkureiden joukkue tavoittelee ensimmäistä poikien Superpesiksen SM-mitalia Alajärvelle sitten kauden 2010 pronssin ja nimellä KK Kings voitetun mestaruuden 2008. Toinen kohtaaminen välieräavauksen vienyttä tamperelaista Manse PP:tä vastaan nähdään Kitrolla tiistaina kello 16.30 alkaen. Ottelu on myös Ruutu+-tilaajien katsottavissa Ruudussa.

Lue myös

Lapuan Virkiä voitti paikalliskohtaamisen ja juhlii SM-pronssia!

Lapuan Virkiä voitti paikalliskohtaamisen ja juhlii SM-pronssia!

Naisten pääsarjapesäpallossa ylivoimaisesti eniten SM-mitaleita kahminut Lapuan Virkiä juhlii viime kauden tapaan pronssia.

Sotkamon Jymylle jo toinen kiinnitys Suomen mestaruuteen

Sotkamon Jymylle jo toinen kiinnitys Suomen mestaruuteen

Miesten Superpesiksen toinen loppuottelu noudatti samaa kaavaa kuin lauantain ottelu Vimpelissä – ensimmäinen jakso tasan ja toinen Jymylle yhden juoksun...

Pesäkarhut tasoitti voitot uskomattomien käänteiden ottelussa – ”ei näköjään kahta huonoa päivää putkeen”

Pesäkarhut tasoitti voitot uskomattomien käänteiden ottelussa – ”ei näköjään kahta huonoa päivää putkeen”

Paloton ajotilanne syntyy supervuoron tasoittavalla, kun nopeimmat etenijät Ella Korpela, Saaga-Angelia Raudasoja ja Virpi Hukka ovat pesillä. Lyömään ovat...