Skip to content

Ennakot: Koko kausi pelissä

Ennakot: Koko kausi pelissä

Miesten Superpesiksen perjantai-ilta tarjoilee viisi huippuottelua. Osa joukkueista on pelannut jo pidempään omia ”pudotuspelejään”, joissa jokaisella ottelulla on todella suuri merkitys. Perjantaina puhutaan jo pakkovoitoista.

Viime vuonna viidenneksi yltäneen Kiteen Pallon kausi on lähellä päättyä runkosarjaan. Kuva: Niilo Hirvonen.

Pelissä on koko kauden onnistuminen. Useampi joukkue on asettanut tavoitteekseen pudotuspelit ja unelman kariutuminen olisi iso pettymys.

Seinäjoen JymyJussien ja Kiteen Pallo -90:n kohtaamisesta molemmille joukkueille kelpaa vain voitto. Koskenkorvan Urheilijoita isännöivä Kempeleen Kiri on vahvasti menossa pudotuspeleihin, mutta myös vieraat kaipaavat lisäpisteitä.

Siilinjärven Pesiksen osalta karsinta näyttää väistämättömältä, eikä Sotkamon Jymyä helposti yllätetä. Pattijoen Urheilijat Raahesta kamppailee yhä kahdeksan joukkoon pääsystä, mutta vastassa on kotikentällään vahva, todennäköisesti edellisen kierroksen tappiostaan Vimpelin Vedolle sisuuntunut Kouvolan Pallonlyöjät.

Kankaanpään Mailalla on vielä pienenpieni oljenkorsi yltää kuiville ja välttää karsinnat kokonaan. Vastaan asettuu kauden tärkeimpiin otteluihin sarjapaikkansa puolesta valmistautuva Haminan Palloilijat.

Naisten Superpesiksessä pelataan yksi, mutta sitäkin merkittävämpi ottelu perjantaina. Mynämäen Vesa ja Pesä Ysit Lappeenrannasta pyrkivät molemmat välttämään putoamiskarsinnan.

Katso illan otteluiden ennakot Veikkauksen nettisivuilta ja kokoonpanot osoitteesta www.veikkaus.fi/kokoonpanot.

Lue myös

Puolivälierien valinnat selviävät Ruudun ja ISTV:n suorissa lähetyksissä

Puolivälierien valinnat selviävät Ruudun ja ISTV:n suorissa lähetyksissä

Runkosarjojen loppuratkaisut ovat edessä miesten ja naisten Superpesiksessä. Kolme parasta pääsevät paremmuusjärjestyksessä valitsemaan puolivälierien...

Manselle kovan luokan jatkosopimukset ja uusi pelinjohtaja – ”itsestä on vielä otettavana yksi steppi pelaajana!”

Manselle kovan luokan jatkosopimukset ja uusi pelinjohtaja – ”itsestä on vielä otettavana yksi steppi pelaajana!”

Manse PP Tampereelta tiedotti keskiviikkona naisten superpesisjoukkueensa nimekkäistä jatkosopimuspelaajista kaudelle 2022. Uusi pelinjohtaja on miesten...

Juha Korhonen 1200 lyötyyn, ennätyksellinen kunnarilukema vain kahden onnistumisen päässä!

Juha Korhonen 1200 lyötyyn, ennätyksellinen kunnarilukema vain kahden onnistumisen päässä!

Hyvinkään Tahkon Juha Korhonen sai kautta aikain neljäntenä pelaajana kasaan 1200 lyötyä juoksua miesten Superpesiksessä. Tahko kukisti kahdessa...