Vuosituhannen vaihteessa ja 2000-luvun alkupuolella ottelupari Sotkamon Jymy vs. Kiteen Pallo -90 edusti miesten Superpesiksen terävintä kärkeä. Viime kaudella saatiin häivähdys menneestä, kun KiPa pelasi sensaatiomaisesti, ylsi sarjassa viidenneksi ja voitti molemmat kohtaamiset Jymyä vastaan.
Kiteen Pallo tarvitsee Elmeri Purmosen onnistumisia kärkietenijänä illan vierasottelussa Sotkamossa. Kuva: Niilo Hirvonen.
Kuluva kausi on kuitenkin ollut joukkueelle haasteellinen. Toisaalta Jymykin kaipaa ehjää kahden jakson suoritusta. Joukkueiden edellisen kohtaamisen Kiteen Rantakentällä juhannuksen alla vei nimiinsä Jymy supervuorossa.
Kaakon kahakka palaa Superpesiksen ottelukalenteriin kolmen välivuoden jälkeen, kun Kouvolan Pallonlyöjät kohtaa Haminan Palloilijat. Vaikka joukkueet löytyvät sarjataulukon ääripäistä, näissä otteluissa tunteet jylläävät niin kentällä kuin katsomossa ja kaikki on mahdollista.
Siilinjärven Pesiksen odotetaan joutuvan melkoiseen mankeliin Vimpelin Saarikentällä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että viime kaudella Veto voitti vasta kotiutuskilpailussa ja hävisi vierasottelun Mantulla.
Naisten Superpesiksen illan ohjelmassa on kaksi ottelua. Seinäjoen Maila-Jussit hakee viime syksyn puolivälierien revanssia ja pyrkii horjuttamaan porilaista Pesäkarhuja. Siilinjärven Pesis haastaa Lapuan Virkiän, joka edellisessä ottelussaan koki yllätystappion kotonaan raumalaiselle Feralle.
Miesten Superpesiksen ennakot tiistain kierrokselle löytyvät Veikkauksen nettisivuilta ja kokoonpanot osoitteesta www.veikkaus.fi/kokoonpanot.