Skip to content

Idästä länteen ja lännestä itään: Siirtomarkkinoilla tapahtui talven aikana

Idästä länteen ja lännestä itään: Siirtomarkkinoilla tapahtui talven aikana

Miesten Superpesiksessä puhaltaa uusia tuulia alkavalla kaudella. 14 joukkueen sarjassa on mukana kaksi uutta joukkuetta, Oulun Lippo Pesis ja Kempeleen Kiri. Myös pelaajamarkkinoilla on nähty muutamia mielenkiintoisia siirtoja.

Superpesiskauden alkuun on enää 25 päivää. Superpesis.fi:n toimitus nostaa esiin viisi mielenkiintoista siirtoa talven ajalta ja listaa 14 miesten superpesisjoukkueen kaikki uudet pelaajat alkavalla kaudella. Naisten puolelta vastaava listaus julkaistaan loppuviikon aikana.

Marko Pelkonen Ouluun

Muhoksen Pallo-Salamien kasvatti suuntasi lähemmäs kotikontujaan ja liittyi sarjanousijan Oulun Lippo Pesiksen riveihin. 300. superpesisottelunsa alkavalla kaudella pelaava Pelkonen on monipuolinen pelaaja, joka lukeutuu numerolla sarjan parhaisiin kotiuttajiin.

Kärjet etenivät poikki Suomen

Timo Kallio piti jo lähes välivuoden 2014, mutta pelihalut toivat miehen takaisin pelikentille. Koko superpesisuransa Raahessa viilettänyttä kärkietenijää odottavat nyt uudet haasteet Joensuussa. Samalla Kankaanpää sai suuren ilouutisen, kun seuran oma kasvatti Jouni Itävalo ilmoitti paluustaan kotiin.

Kokenut kaksikko Seinäjoelta Koskenkorvalle

Kärkilyöntien määrällä mitaten yhdeksän Itä-Lännen Antti Kuusisto pelasi viime vuonna uransa tehokkaimman kauden. Samaan pystyi Veli-Pekka Yli-Hirvelä, joka myös toi 49 juoksua ja sijoittui molemmissa tilastoissa seitsemänneksi. Ensi kaudella kokenut kaksikko edustaa Koskenkorvan Urheilijoita.

Matias Rinta-aho palaa Saarikentän suosikiksi

Joko tulevana kesänä on Vimpelin Vedon vuoro? Sitä kysyy moni Saarikentän katsomossa, jossa odotetaan kiihkeästi täysosumaa mestaruusvuoden 2010 malliin. Yksi mestaruuteen päättyneen halliturnauksen suurimmista ilonaiheista oli Halli-SM-lyöjätilaston ykkösen, kasvattajaseuraansa välivuoden jälkeen palanneen Matias-Rinta-ahon esiintyminen edukseen.

Tarina vailla vertaa

Iho menee yhä kananlihalle, kun Sami Joukaisen viime vuoden tapahtumia kertaa. Uskomaton epäonni on vaihtunut selviytymistarinaksi, jonka juonenkäänteet voivat yllättää vielä monet. Kaikkien aikojen lyöjätilaston kärki ja upea urheilija tekee paluun Superpesikseen Kiteen Pallon paidassa. Tahdonvoimasta ja halusta onnistuminen ei ainakaan jää kiinni.

Miesten superpesisjoukkueiden uudet pelaajat kaudelle 2016 (seura 2015)

Alajärven Ankkurit

Tuomas Tallbacka (KoU)

Rami Mäkinen (UPV, Ykköspesis)

Manu Haukkala (VäVi, suomensarja)

Juuso Keski-Koukkari (VäVi, suomensarja)

Hyvinkään Tahko

Juha Katajisto (KoU)

Ville Kero (Manse PP, Ykköspesis)

Mikko Pauna (PöU, Ykköspesis)

Roni Wahl (PöU, Ykköspesis)

Joensuun Maila

Timo Kallio (PattU)

Jyväskylän Kiri

Atte Brandt (KaMa)

Teemu Kenkkilä (SMJ, suomensarja)

Kankaanpään Maila

Jouni Itävalo (JoMa)

Kempeleen Kiri

Onni Määttä (SoJy)

Kimmo Lukkari (PuPe, Ykköspesis)

Jani Moilanen (YK, Ykköspesis)

Antti Vihtkari (Lippo Pesis, Ykköspesis)

Kiteen Pallo -90

Sami Joukainen (JoMa)

Veli-Matti Sigvart (SoJy)

Robert Tallbacka (Kiri, 2014)

Jussi Korhonen (SoJy 2, suomensarja)

Koskenkorvan Urheilijat

Antti Kuusisto (JymyJussit)

Veli-Pekka Yli-Hirvelä (JymyJussit)

Kouvolan Pallonlyöjät

Valentin Ikonen (Tahko)

Toni Laakso (KiPa)

Oulun Lippo Pesis

Antti Korhonen (PattU)

Marko Pelkonen (Tahko)

Jere Vikström (KiPa)

Pattijoen Urheilijat, Raahe

Eino Järvelä (YK, Ykköspesis)

Ville Majava (HP-K, Ykköspesis)

Miika Saari (HP-K, Ykköspesis)

Seinäjoen JymyJussit

Toni Marjamäki (KoU)

Joonas Riikilä (AA)

Atte Kontio (UPV, Ykköspesis)

Jani Pylkkä (HP-K, Ykköspesis)

Samu Sarre (NJ, suomensarja)

Sotkamon Jymy

Riku Niemi (HP-K, Ykköspesis)

Vimpelin Veto

Matias Rinta-aho (KPL)

Jere Saukko (AA)

​Aiheesta lisää

Kaikki pesäpallon kirjatut seurasiirrot kaudelle 2016

Lue myös

Järviradion Pesisteatteri saa jatkoa – Vimpelin vierasotteluista suorat selostukset

Järviradion Pesisteatteri saa jatkoa – Vimpelin vierasotteluista suorat selostukset

Järviradion suorat lähetykset Vimpelin Vedon vierasotteluista saavat jatkoa alkavalla kaudella. Ottelut selostaa Aleksis Ärje.

Kaikki Nelonen Median urheilusisällöt nyt osoitteesta ruutu.fi/urheilu

Kaikki Nelonen Median urheilusisällöt nyt osoitteesta ruutu.fi/urheilu

Ruutu on jatkossa entistäkin vahvemmin Nelonen Median huippu-urheilusisältöjen kotipesä. Tästä lähtien Ruudun verkkosivuilta löytyy suorien...

Veikkaus ja suomalainen pesäpallo jatkavat yhteistyötään

Veikkaus ja suomalainen pesäpallo jatkavat yhteistyötään

Veikkaus jatkaa yhteistyötään Suomen Pesäpalloliiton ja Superpesiksen kanssa tiistaina solmituilla yhteistyösopimuksilla, joiden kesto on 2+1 vuotta.