Skip to content

Imatran Pallo-Veikot teki kolme huikeaa paloa nurkkaan ahdistettuna ja varmisti historiallisen pudotuspelipaikan!

Imatran Pallo-Veikot teki kolme huikeaa paloa nurkkaan ahdistettuna ja varmisti historiallisen pudotuspelipaikan!

– Jos tästä selviämme, olemme kova joukkue – ja selvisimme, kertasi Imatran Pallo-Veikkojen pelinjohtaja Jukka Mäkinen ajatuksiaan ennen Joensuun Mailan palotonta ajolähtötilannetta toisen jakson neljännen tasoittavalla. IPV voitti Supermaanantain vierasottelunsa 0-1 (3-3, 2-2, 0-1) ja varmisti tiensä jatkumisen pudotuspeleihin.

Juho Keinänen antoi heittokätensä laulaa ja teki ensimmäisen sekä tiukimman paloista kotipesään, kun JoMa haki Aleksi Rautiaisen johdolla raivoisasti ottelun voittoa. Kuva: Joona-Pekka Hirvonen. Ⓒ Joona-Pekka Hirvonen

Pudotuspelipaikka on seuralle sen ensimmäinen jaksopeliaikana. Neljä peräkkäistä yhdeksättä sijaa vaihtuivat valtavaan riemuun, kun IPV:n ulkokenttä torjui nopeaan tahtiin kolme peräkkäistä kotiutusyritystä lukkari Rasmus Surakan pidettyä vauhtia lautasella. Yksikin onnistuminen olisi kääntänyt ottelun JoMan voitoksi. Nyt yksi sarjapiste riitti varmistamaan vieraiden paikan kahdeksan parhaan joukossa.

– Tunnelmat ovat aivan mahtavat. Olen helkkarin ylpeä joukkueesta, kova ja sitkeä on joukkue taistelemaan. Pirun hyvä joukkuehenki meillä on ja kovasti on menty eteenpäin. Pojille iso hattu, hehkutti Mäkinen Ruudun haastattelussa.

– Äärimmäisen kova ja hyvätasoinen peli, oli pesäpalloa parhaimmillaan, Mäkinen ihasteli runkosarjan viimeisen Supermaanantain jännitysnäytelmää.

Nälkä tunnetusti kasvaa syödessä. Tapahtuneesta riittää IPV:lle sulateltavaa linja-autoon kotimatkalle, mutta vähitellen katseet siirtyvät keskiviikon valintatilaisuuteen ja perjantain puolivälieräavaukseen. Mäkinen vakuutti Ruudun haastattelussa joukkueen lähtevän täysillä haastamaan ennakkosuosikkeja pudotuspeleissä.

– Lähdemme taistelemaan. Annetaan palaa, kun kerran kulkee!

Lue myös

Manse voitti historiallisesti runkosarjan – ViVe jatkaa pudotuspeleihin kuuden ottelun voittoputkessa

Manse voitti historiallisesti runkosarjan – ViVe jatkaa pudotuspeleihin kuuden ottelun voittoputkessa

Manse PP kirjoitti tamperelaista urheiluhistoriaa noustuaan Juha Puhtimäen pajatson tyhjennyksellä toisen jakson voittoon Vimpelin Vetoa vastaan....

Suvi Kaukovalta vihelsi 100. ottelunsa pelituomarina miesten Superpesiksessä

Suvi Kaukovalta vihelsi 100. ottelunsa pelituomarina miesten Superpesiksessä

Suvi Kaukovalta jakoi pelituomarina oikeutta 100. miesten superpesisottelussaan Joensuussa maanantaina.

Naisten Superpesiksen valintatilaisuudessa kunnioitettiin sarjataulukkoa – puolivälieräparit selvillä!

Naisten Superpesiksen valintatilaisuudessa kunnioitettiin sarjataulukkoa – puolivälieräparit selvillä!

Runkosarjan kolme parasta pääsivät valitsemaan puolivälierävastustajansa 5.–8. sijoittuneista joukkueista naisten Superpesiksessä. Valinnat noudattelevat...