Skip to content

IPV:n ulkopeli rautaa: ”Saatiin Pippola kiinni”

IPV:n ulkopeli rautaa: ”Saatiin Pippola kiinni”

Joensuun Talvisuper-viikonloppu alkoi etelä-karjalaisittain onnellisesti, kun Imatran Pallo-Veikot otti suoran voiton Kiteen Pallosta.

IPV:n pelinjohtaja Vesa Toikka oli yhtä hymyä joukkueensa voiton jälkeen. Kuva: Joona-Pekka Hirvonen. Ⓒ Joona-Pekka Hirvonen / Joona-Pekka Hirvonen

Arvoon arvaamattomaan perjantai-iltana nousi Pallo-Veikkojen ulkopeli. IPV nakutti tehokkaan tasaisesti molemmilla jaksoilla kolme juoksua, mutta piti kiteeläiset ennen kaikkea täysin nollilla.

– Vähän veikattiinkin, että tulee joko sysimusta tai sitten iloinen ja raikas peli. Onneksi tuli jälkimmäinen, IPV:n pelinjohtaja Vesa Toikka hymyili.

Osoitus ”Redsien” toimineesta ulkopelistä oli Kiteen Pallon ykköstykki Jiri Pippolan jättäminen kärkilyönneittä. Kärkilyöntiyrityksiä oli kaikkiaan seitsemän, joista kuusi oli kotiutusyrityksiä.

– Saatiin Pippola kiinni ja kun siinä onnistuu, niin on lähellä voittoa, Toikka jatkoi.

Ottelut jatkuvat Joensuussa heti huomenna lauantaina kahdella ottelulla. Klo 11 Imatran Pallo-Veikot saa vastaansa Kempeleen Kirin ja klo 14 naapurukset Joensuun Maila ja Kiteen Pallo pääsevät mittelemään paremmuudestaan.

Alla olevalla videolla esimerkki Imatran Pallo-Veikkojen Miitri Pesosen loistavasta pelinluvusta.

Päivän tulos:

Kiteen Pallo – Imatran Pallo-Veikot
0-2 (0-3, 0-3)

Lue myös

KeKi jyräsi voittoon – JoMa parempi paikalliskamppailussa

KeKi jyräsi voittoon – JoMa parempi paikalliskamppailussa

Lauantain juoksurikkaissa Talvisuper-otteluissa voittoihin nousivat avauspelinsä pelanneet Kempeleen Kiri ja Joensuun Maila.

Petri Tuuva on Kouvolan Pallonlyöjien uusi pelinjohtaja kaksivuotisella sopimuksella

Petri Tuuva on Kouvolan Pallonlyöjien uusi pelinjohtaja kaksivuotisella sopimuksella

Petri Tuuva, 47, toimii seuraavat kaksi kautta Kouvolan Pallonlyöjien miesten superpesisjoukkueen pelinjohtajana.

Kokoonpanot ja pelaajakortit – miten naisten kärkijoukkueissa tapahtunut liikehdintä muuttaa voimasuhteita?

Kokoonpanot ja pelaajakortit – miten naisten kärkijoukkueissa tapahtunut liikehdintä muuttaa voimasuhteita?

Naisten Talvisuper käynnistyy sunnuntaina mielenkiintoisella huippuottelulla, jossa Joensuun Maila haastaa kotihallissaan 2000-luvun kestomenestyjän...