Skip to content

Joensuun Maila haluaa yhtä lailla naisten Superpesiksen menestyjäksi – yhteiskausikortti sisältää kaikki superpesisottelut!

Joensuun Maila haluaa yhtä lailla naisten Superpesiksen menestyjäksi – yhteiskausikortti sisältää kaikki superpesisottelut!

Vuonna 2018 Kerubi Stadion valmistui ja Joensuussa pelattiin kautta aikain ensimmäisen kerran Itä-Länsi-ottelut. Kirsikaksi kakun päälle Joensuun Mailan miehet voittivat historiallisen Suomen mestaruuden ja uusivat saman tempun vuotta myöhemmin. Historiaa kirjoitettiin Joensuussa myös kaudella 2020, kun JoMa oli edustettuna nykyisellä nimellään ensi kertaa naisten Superpesiksessä. Se voi olla alkusysäys laajemmallekin läpimurrolle.

Joensuun Mailan yhteiskausikortilla pääsee Kerubi Stadionin tunnelmaan 27 runkosarjan superpesisottelussa. Kuva: Joona-Pekka Hirvonen. Ⓒ Joona-Pekka Hirvonen / Joona-Pekka Hirvonen

JoMa haluaa viedä toimintaansa eteenpäin kaikilla tasoilla. Kun seura on saavuttanut menestystä miesten puolella, samaa oppia hyödynnetään naisten Superpesiksessä.

– Kolme kokonaisuutta: urheilupuoli, markkinointi ja kotiottelut. Meillä on toimiviksi osoittautuneita konsepteja miesten otteluissa, joita voidaan siirtää naisten puolelle ja saavuttaa synergiaetuja. Kokemuksia ja oppeja kannattaa tietysti hyödyntää. Niin seuran sisällä miehet ja naiset kuin yhteistyö eri lajien kanssa eivät ole toisilta pois, vaan ne ruokkivat toisiaan, Super-JoMa Oy:n toimitusjohtaja Matti Lindholm muistuttaa.

Konkreettinen esimerkki on seuran yhteiskausikortti, jolla näkee niin miesten kuin naisten ottelut yhdellä kortilla. Tarjolla on huippu-urheiluviihdettä yhteensä 27 superpesisottelun verran pelkästään runkosarjassa. Lindholm toivoo pesäpallon ystävien löytävän myös jännittävät naisten Superpesiksen ottelut.

– Haluamme tuoda miesten ja naisten Superpesiksen lähemmäs toisiaan. Katsojallekin se on helpompaa, kun ei ole montaa eri korttia. Miesten superpesisotteluiden katsojien odotamme löytävän myös naisten ottelut.

– Naisten Superpesis on meille tärkeä projekti, jota haluamme kehittää eteenpäin. Yhteiskausikortti on hyvä askel oikeaan suuntaan.

Joensuun Maila on vienyt toimintaansa määrätietoisesti eteenpäjn kaikilla sektoreilla. Oma junioritoiminta houkuttelee lapsia ja nuoria puoleensa, minkä lisäksi Joensuu näyttäytyy houkuttelevana mahdollisuuksien kaupunkina nuorille.

– Yliopistokaupungin etu on mahdollisuuksien tarjoaminen. Sitä kautta meille on jo tullut pelaajia, kuten Marianne Roiha, joka opiskelee täällä. Joensuu on hieno kaupunki ja JoMan brändi kiinnostaa varmasti, Lindholm iloitsee.

– Tavoitteena on, että JoMa nousee myös naisten Superpesiksessä tasolle, jota meiltä odotetaan. Projektin on tarkoitus edetä paljon nopeammin kuin se eteni miesten puolella. Meiltä löytyvät selkeät strategia, linjaukset ja suunnitelmat, joiden mukaan mennään, Lindholm lisää.

Joensuun Maila tiedotti kausikorttimyyntinsä alkamisesta tiistaina. Superpesisjoukkueen kausikortti on mainio joululahjaidea pesäpallon ystävälle.

Joensuun Mailan naisten matkasta Superpesikseen kertoo seuran YouTube-kanavalla julkaistu dokumentti, joka sai ensiesityksensä kesäkuussa.

Lue myös

Unique Branding toimittaa uudet tuomariasut, joiden käyttö laajenee kaudella 2021!

Unique Branding toimittaa uudet tuomariasut, joiden käyttö laajenee kaudella 2021!

Pesäpallon tuomariasut uudistuivat viime kaudelle. Kattavan ja monipuolisen valikoiman tuotteet toimittaa Unique Branding. Asut ovat laadukkaita,...

Joululahjatoiveena ehjä kesä – Toni Laakson vaiherikkaassa tarinassa hyvät asiat ovat viemässä voiton!

Joululahjatoiveena ehjä kesä – Toni Laakson vaiherikkaassa tarinassa hyvät asiat ovat viemässä voiton!

Toni Laakson värikäs ura on sisältänyt juonenkäänteitä, jotka ylittävät mielikuvituksenkin rajat. Toisen polven pesäpalloilija teki ensiesiintymisensä...

Toni Kohonen allekirjoitti jatkosopimuksen Kouvolan Pallonlyöjiin – kaikkien aikojen superpesisura saa jatkoa!

Toni Kohonen allekirjoitti jatkosopimuksen Kouvolan Pallonlyöjiin – kaikkien aikojen superpesisura saa jatkoa!

Vuosi sitten Toni Kohonen ja Kouvolan Pallonlyöjät pudottivat uutispommin. Kohosen sopimus KPL:ään ei välttämättä sitä ollut, mutta 13-kertaisen vuoden...