Skip to content

Juha Niemi tyrmäävän tehokas Joensuu Areenassa

Juha Niemi tyrmäävän tehokas Joensuu Areenassa

Joensuun Maila on hyvin lähellä lopputurnauspaikkaa miesten Halli-SM-turnauksessa. Joukkue voitti molemmat viikonlopun ottelunsa puhtaasti, perjantaina Kiteen Pallo- 90:n 2-0 (8-1, 9-5) ja tänään sunnuntaina Kouvolan Pallonlyöjät 0-2 (0-2, 2-6).

Juha Niemi oli hurjana Joensuussa Halli-SM-avausviikonloppuna. Kuva: Joona-Pekka Hirvonen (kesäkuu 2016).

Tahtipuikkoa heilutti Joensuun superjokeri Juha Niemi, joka iski kahteen otteluun kahdeksan lyötyä ja oli ajoittain täysin pitelemätön Joensuu Areenassa. Numerolla 4 pelannut Mikko Kemppainen merkkautti tilastoihin kuusi tuotua, Lauri Kivinen 13 kärkilyöntiä.

Perjantain ottelun tilastokummajaiseksi muodostui annettujen juoksujen määrä. Joensuu sai harhaheitoilla neljä ja vapaataipalilla kolme juoksua, Kiteekin harhaheitoilla kaksi.

Lohkon ottelut jatkuvat hitaammalla kentällä Imatran Aviasport Areenalla kahden viikon kuluttua. Lopputurnaukseen etenevät lohkovoittajat ja lohkojen kaksi parasta. Joensuulla on mahdollisuus varmistaa lopputurnauspaikkansa voittamalla lauantain 18. helmikuuta iltaottelu, jossa vastaan asettuu kotihallissaan Imatran Pallo-Veikot kello 18.

Aiheesta lisää

Halli-SM-avauksen tulokset ja tilastot

Halli-SM-otteluohjelma

Lue myös

Tanja Tuomela vahvistaa Seinäjoen Maila-Jusseja, kaksi runkopelaajaa sivuun

Tanja Tuomela vahvistaa Seinäjoen Maila-Jusseja, kaksi runkopelaajaa sivuun

Kokenut Tanja Tuomela, 29, siirtyy Lappajärven Veikoista Seinäjoen Maila-Jussien superpesisjoukkueen vahvuuteen. Ylihärmän Pesis-Junkkareissa...

Superpesiskausi käyntiin Halli-SM-turnauksessa – ympärivuotisuus tärkeä lisä pesäpallolle

Superpesiskausi käyntiin Halli-SM-turnauksessa – ympärivuotisuus tärkeä lisä pesäpallolle

Miesten Superpesiksen 14 joukkuetta tavoittelevat talvimestaruutta perjantaina alkavassa Halli-SM-turnauksessa. Neljän alkulohkon kuusi parasta etenevät...

Pesäpallon Halli-SM vahvasti mukana Veikkauksen vedonlyönnissä

Pesäpallon Halli-SM vahvasti mukana Veikkauksen vedonlyönnissä

Miesten ja naisten Halli-SM-turnaukset näkyvät useiden kohteiden myötä Veikkauksen vedonlyönnissä. Miesten turnausvoittajaa voi pelata perjantaihin 3.2....