Skip to content

Jussittaret etenee paikallistrillerin voitolla lopputurnaukseen

Jussittaret etenee paikallistrillerin voitolla lopputurnaukseen

Seinäjoen Maila-Jussit tavoittelee seurahistoriansa ensimmäistä naisten Halli-SM-mitalia Tampereen lopputurnauksessa 19.-20.3. Jussittaret vei voiton paikalliskilpailijoistaan Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alkulohkossa D.

Helpolla ei jatkopaikka tullut, sillä debyyttikauteensa Superpesiksessä lähtevä Mailattaret Vaasasta nappasi ennakkoluulottomasti ensimmäisen jaksovoiton. Kotijoukkueen päästi toisella jaksolla piinasta Johanna Karjanlahti, jonka painuva vapaa lyönti putosi väliin. Mailattaret esitti väkevän kirin vielä kotiutuskilpailussakin, mutta Jussittaret piti jatkohaaveensa omissa käsissään tuloksella 1-2k (5-1, 0-1, 3-4).

Lapuan Virkiä avasi päivän urakkansa tyylikkäästi voittolukemin 2-0 (7-0, 3-1) eikä antanut Mailattarille mahdollisuuksia. Sarjanousijan parhaana palkittiin kärkietenijä Petra Äkkinen.

Viihdyttävän pesispäivän huipensi trilleri, jossa Jussittarien ulkokenttä piti pintansa ottelun tärkeimmillä hetkillä ja Go On Superjokeri Aino-Kaisa Mantere takoi joukkueelleen kaikki neljä juoksua avausjaksolla. Jussittaret vei voiton 1-0 (4-3, 1-1) ja pudotti kahdessa edellisessä halliturnauksessa (2018-19) SM-pronssia voittaneen Virkiän jatkosta. Uusi Virkiä-lukkari Anni Heikkilä urakoi hienosti lautasen äärellä.

Jussittaret on muutenkin esiintynyt vahvasti talvikaudella. Joukkue matkusti kaksi viikkoa sitten harjoitusotteluun Porin Karhuhalliin ja nappasi kotiutuskilpailun voiton syksyn Suomen mestarista Pesäkarhuista.

KeKi otti askeleen kohti lopputurnausta

Kempeleen Kiri vei laadukkaan pesäpallo-ottelun nimiinsä miesten Halli-SM-alkulohkon D avauksessa. Joukkueelle riitti 1-3-johto toisella jaksolla, mutta avauspuolikkaalla Pattijoen Urheilijat Raahesta esitti upean nousun viimeisessä sisävuorossaan. Kotiutuskilpailussa tarvittiin toinen kierros, jonka ratkaisi joukkueensa parhaana palkittu Sami Haapakoski. KeKi voitti 1-2 (4-3, 1-3, 4-5k) ja pitää näin mahdollisuudet jatkoon omissa käsissään. Lohkon kolmas joukkue on Sotkamon Jymy.

Lohkossa C Kiteen Pallo kukisti Imatran Pallo-Veikot vahvassa vireessä olleen Hannes Pekkisen johdolla 0-2 (1-5, 2-5). Lohkon voiton ja lopputurnauspaikan on varmistanut Joensuun Maila.

Kaikki miesten ja naisten Halli-SM-ottelut ovat katsottavissa sekä suorina lähetyksinä että tallenteina Ruudussa. Tulokset, tilastot ja taulukot löytyvät Veikkaus-tulospalvelusta.

Lue myös

Miesten ja naisten Suomen mestaruudet ratkeavat viimeistään 24. syyskuuta

Miesten ja naisten Suomen mestaruudet ratkeavat viimeistään 24. syyskuuta

Alustavat ottelupäivät miesten ja naisten Superpesiksen pudotuspeleihin on julkaistu. Suomen mestaruuksia juhlitaan pesäpallon 100-vuotisjuhlavuoden...

Manse otti omansa tahmean alun jälkeen – pelaa kotihallissaan Suomen mestaruudesta!

Manse otti omansa tahmean alun jälkeen – pelaa kotihallissaan Suomen mestaruudesta!

Tamperelaisen Manse PP:n kone oli alkuun hyytynyt naisten Halli-SM-alkulohkossa Raumalla, mutta lämmettyään siitä irtosi hurjat tehot. Joukkue takoi lopulta...

Juhlavuoden Halli-SM-turnauksissa superviikonloppu – Ruudun täydeltä huippupesistä!

Juhlavuoden Halli-SM-turnauksissa superviikonloppu – Ruudun täydeltä huippupesistä!

Miesten, naisten ja tyttöjen Halli-SM-turnauksissa pelataan yhteensä 28 huippuottelua viikonloppuna. Ilahduttavasti yleisökin pääsee katsomoihin monin...