Skip to content

Kaikki Halli-SM-ottelut esitetään ensimmäistä kertaa suorana Ruutu-palvelussa!

Kaikki Halli-SM-ottelut esitetään ensimmäistä kertaa suorana Ruutu-palvelussa!

Pesisväki saa makeaa mahan täydeltä jo talvikaudella, sillä kaikki Halli-SM-alkulohkojen ottelut sekä finaaliviikonloppujen pelit tullaan näkemään suorana Ruutu-palvelusta.

Alkusarjojen ottelut nähdään niin miesten kuin naistenkin osalta kesällä tutuksi tulleella yhden kameran fanikameratuotannolla. Tämä on ensimmäinen kerta, kun alkusarjan ottelut lähetetään suorana Ruutu-palvelusta.

– Kansallislaji on vakiinnuttanut paikkansa tärkeänä palana meidän kesätarjonnassa, mutta tänä vuonna pesäpallofanin kausi on entistä pidempi ja matseja näkyy vielä enemmän. Upeaa päästä aloittamaan Superpesis-kausi Ruudussa jo helmikuussa, Nelonen median vastaava tuottaja Markus Wennäkoski iloitsee.

Tämän lisäksi hallimestaruuden ratkeamista voi seurata myös kotisohvalta, sillä naisten ja miesten lopputurnaukset esitetään kevennettynä monikameratuotantona Ruutu-palvelussa.

– Hienoa, että yhteistyö Nelosen kanssa palvelee pesisväkeä entistä paremmin. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kaikki halli-SM-ottelut nähdään suorina lähetyksinä, Pesäpalloliiton markkinointi- ja viestintäjohtaja Jussi Pyysalo kiittelee.

Halli-SM-alkulohkojen ottelut pelataan läpi helmi- ja maaliskuun aikana. Voit tarkistaa otteluohjelman tästä linkistä.

Lopputurnaukset pelataan naisten osalta 9.-10. maaliskuuta Porin Karhuhallissa ja miesten osalta 16-17. maaliskuuta Kuopio-hallissa.

Tilaa maksullinen Ruutu+ täältä!

Lue myös

Tallinnan superpesisottelu pelataan Hiiu Stadionilla

Tallinnan superpesisottelu pelataan Hiiu Stadionilla

Imatran Pallo-Veikot ja Hyvinkään Tahko ovat vastakkain kautta aikain ensimmäisessä Virossa pelattavassa miesten superpesisottelussa Tallinnassa 8....

Supertarjous Seinäjoen Itä-Länteen – koko viikonlopun lippupaketit nyt myynnissä rajoitetun ajan!

Supertarjous Seinäjoen Itä-Länteen – koko viikonlopun lippupaketit nyt myynnissä rajoitetun ajan!

Vaivattomin, edullisin ja mukavin tapa nähdä erinomaisilta paikoilta kaikki ensi kesän viisi Itä-Länsi-huippuottelua! Seinäjoen arvo-otteluviikonlopun...

Superpesiskausi käynnistyy Fuengirolassa - kotimaan sarja-avaus järjestetään Helsingissä

Superpesiskausi käynnistyy Fuengirolassa - kotimaan sarja-avaus järjestetään Helsingissä

Superpesiksen otteluohjelmat kaudelle 2019 on julkaistu.