Skip to content

Kohusiirto toteutuu – kuinka monta juoksua Jukka-Pekka Vainionpää iskee Saarikentällä?

Kohusiirto toteutuu – kuinka monta juoksua Jukka-Pekka Vainionpää iskee Saarikentällä?

Jukka-Pekka Vainionpää voitti miesten Superpesiksen lyöjäkuninkuuden historiallisilla ennätyslukemilla 5+134=139 kaudella 2018. Ensi vuonna Vainionpää takoo kotiotteluissa juoksuja Vimpelin Saarikentällä, jossa tilaa riittää ja pallojen perään juostaan ympärillä virtaavaan Savonjokeen asti.

Jukka-Pekka Vainionpää siirtyy Seinäjoen JymyJusseista Vimpelin Vetoon kaksivuotisella sopimuksella. Kuva: Virpi Poikelin.

Vaasan Mailan Junioreiden kasvatti valittiin Superpesiksen vuoden tulokkaaksi Nurmon Jymyn joukkueesta 2009. Uran toistaiseksi ainoa SM-mitali on pronssinen, Pattijoen Urheilijoista Raahesta 2012. Yhdeksän edellisen kauden aikana Seinäjoen JymyJusseissa Vainionpää kruunattiin viidesti lyöjäkuninkaaksi. Itä-Länsi-edustuksia on kahdeksan.

Kaikkien aikojen lyöjätilaston kutonen ylsi 1000 lyötyyn pienemmällä ottelumäärällä kuin kukaan muu toistaiseksi ja on nyt iskenyt urallaan 46+1044=1090 juoksua.


Liki 2200 lyödyn edestä tulivoimaa!

Viimeisimpänä tuhannen lyödyn iskijöiden joukkoon on liittynyt aina Vimpelin Vetoa edustanut Janne Mäkelä, lyöjäkuningas kolmatta kertaa urallaan päättyneellä kaudella ja pelaajien äänestämä kultaisen mailan saaja parhaana sisäpelaajana. Kautta aikain kokenein Vedon pelaaja on takonut urallaan 469 ottelussa 46+1034=1080 lyötyä. Ansioluettelossa on pudotuspelien arvokkaimman pelaajan titteli kaudelta 2016.

Veto saa jokeriosastolleen rajusti tulivoimaa tulevalla kaudella, vaikka Perttu Ruuska siirtyikin tamperelaisen Manse PP:n riveihin. Veto tiedotti Janne Mäkelän jatkavan uraansa yksivuotisella jatkosopimuksella kasvattajaseurassaan.

Lue myös

Vettenranta selätti haasteet – ”Minttu 2.0” on mestarijoukkueen tärkein pelaaja ja vuoden lukkari!

Vettenranta selätti haasteet – ”Minttu 2.0” on mestarijoukkueen tärkein pelaaja ja vuoden lukkari!

Porilaisen Pesäkarhujen omasta kasvatista povattiin uutta timanttia naisten Superpesikseen eivätkä puheet ainakaan laantuneet vuoden tyttölukkari -tittelien...

Janette Lepistö jatkaa Virkiässä – Tero Viinamäki uusi pelinjohtaja!

Janette Lepistö jatkaa Virkiässä – Tero Viinamäki uusi pelinjohtaja!

Kaksi Suomen mestaruutta voittanut viisinkertainen lyöjäkuningatar ja tehopelaaja, superpesisdebyyttinsä jälkeen kaikki mahdolliset arvo-ottelut pelannut Go...

Mailattaret Vaasasta ei lähde Superpesikseen vain osallistumisen ilosta – tavoitteena pudotuspelipaikka!

Mailattaret Vaasasta ei lähde Superpesikseen vain osallistumisen ilosta – tavoitteena pudotuspelipaikka!

Mailattaret Vaasasta voitti naisten Ykköspesiksen ja kukisti superpesiskarsinnassa Siilinjärven Pesiksen suoraan voitoin 3-0. Kausi 2022 on seurahistorian...