Miesten Superpesiksen pelaajaliikenne on vaihdellut suuresti joukkueittain syksyn aikana. Siinä, missä esimerkiksi Kempeleen Kiri, Kouvolan Pallonlyöjät ja Vimpelin Veto lähtevät lähes muuttumattomilla ”rostereilla” tulevaan kauteen, osassa joukkueita ovet ovat käyneet tiuhaan.
Jani Komulainen on päässyt nyt alusta asti rakentamaan tulevaa kautta Mansen joukkueen luotsina. Kuva: Antti Haapasalo.
Kovan luokan siirtojakin listalta löytyy, kuten kaksi vuoden pesäpalloilijaa, jotka vaihtavat maisemaa. Niko Korhonen jättää ensi kertaa urallaan kasvattajaseuransa Sotkamon Jymyn ja pukee Joensuun Mailan pelipaidan ylleen. Kunnaritilaston ykkösnimi, Hyvinkään Tahkosta Kouvolan Pallonlyöjiin palaava Juha Korhonen takoo puolestaan palloa jälleen portista läpi KSS Energia Areenalla.
Joensuusta Tahkoon ja lähemmäs kotikontujaan matkaa valtakunnan eliittiin etukenttäpelaajana jo vuosia kuulunut Iiro Kuosa. JoMan jättää myös Juho Hacklin, jonka tie vie Haminan Palloilijoihin. Mielenkiintoisia pelaajaprofiileja uusissa seuroissaan ovat myös esimerkiksi Atte Kontio Tahkossa, Juuso Lattu Sotkamon Jymyssä ja Elmeri Lieto Mansessa.
Useat joukkueet nostavat myös hienosti Superpesiksen rinkiin nuoria vastuunkantajia. Heille lie luvassa vastuuta Talvisuperissa, joka lähtee miesten osalta käyntiin Tampereella lauantaina. Kokoonpanot Talvisuperiin ovat vielä arvoitus, sillä ottelut tarjoavat paikkoja kokeiluille eikä pelaajasiirtoja tarvitse vielä talvikaudelle vahvistaa. Toisaalta Talvisuperin lopputurnaukseen etenee vain kaksi parasta joukkuetta kummastakin lohkosta eli tappioihin ei juuri ole varaa.
Pelaajien ohella erityisen paljon muutoksia on tapahtunut pelinjohtajapuolella. Iiro Haimi ja Antti Hartikainen (Sotkamon Jymy), Mikko Korhonen (Kempeleen Kiri), Jarkko Pokela ja Sami Österlund (Hyvinkään Tahko), Petri Pulliainen (Vimpelin Veto) sekä Mikko Vainionpää (Seinäjoen JymyJussit) ovat kaikki tuttuja nimiä Superpesiksen seuraajille, mutta valmistautuvat tulevaan kauteen uudessa tilanteessa. Kouvolan Pallonlyöjät ei ole vielä kertonut julkisuuteen pelinjohtajatilanteestaan.
Talvisuperin kokoonpanot julkaistaan ensimmäisenä osoitteessa www.veikkaus.fi/kokoonpanot ottelupäivän aamuna kello 10 tai puolilta öin, jos ottelu pelataan ennen puolta päivää. Tulospalvelusta löytyvät totutusti kokoonpanojen lisäksi tulokset ja tilastot. Ylen Teksti-tv seuraa Talvisuperia sivuilla 247–249.
Mikäli oheisista pelaajakorteista löytyy virheitä tai puutteellisia tietoja, oikaisut voi lähettää osoitteeseen tulospalvelu(ät)pesis.fi. Naisten Superpesiksestä koostetaan vastaavat tiedot myöhemmin.
Tulleet ja lähteneet pelaajat joukkueittain
Tulospalvelun pelaajakortti aukeaa pelaajan nimeä klikkaamalla. Pelaajatilastot löytyvät myös tulospalvelun ennakosta (esimerkkinä Mansen ja ViVen avausottelu lauantaina).
Alajärven Ankkurit
Pelaajat kaudella 2024
Lähteneet pelaajat
Pelinjohto
Haminan Palloilijat
Pelaajat kaudella 2024
Lähteneet pelaajat
Pelinjohto
Hyvinkään Tahko
Pelaajat kaudella 2024
Lähteneet pelaajat
Pelinjohto
Imatran Pallo-Veikot
Pelaajat kaudella 2024
Lähteneet pelaajat
Pelinjohto
Joensuun Maila
Pelaajat kaudella 2024
Lähteneet pelaajat
Pelinjohto
Kempeleen Kiri
Pelaajat kaudella 2024
Lähteneet pelaajat
Pelinjohto
Kiteen Pallo -90
Pelaajat kaudella 2024
Lähteneet pelaajat
Pelinjohto
Kouvolan Pallonlyöjät
Pelaajat kaudella 2024
Manse PP, Tampere
Pelaajat kaudella 2024
Lähteneet pelaajat
Pelinjohto
Pattijoen Urheilijat, Raahe
Pelaajat kaudella 2024
Pelinjohto
Puijon Pesis, Kuopio (Ykköspesis)
Puijon Pesis osallistuu miesten Talvisuperiin.
Pelaajat kaudella 2024
Lähteneet pelaajat
Pelinjohto
Seinäjoen Jymy-Jussit
Pelaajat kaudella 2024
Lähteneet pelaajat
Pelinjohto
Sotkamon Jymy
Pelaajat kaudella 2024
Lähteneet pelaajat
Pelinjohto
Vimpelin Veto
Pelaajat kaudella 2024
Pelinjohto