Skip to content

Kurinpitopäällikkö käsitteli naisten välieräottelussa puhuttaneen tilanteen

Kurinpitopäällikkö käsitteli naisten välieräottelussa puhuttaneen tilanteen

Pesäpallon kurinpitopäällikkö Kimmo Suominen on antanut ratkaisunsa koskien naisten neljännen välieräottelun Manse PP, Tampere vs. Jyväskylän Kirittäret loppuhetkillä tapahtunutta tilannetta.

Kirittäret voitti ottelun supervuorossa. Susanne Kohonen lähti kotipolun päästä juhlimaan voittoa ja osui tilanteessa kämmenellään Manse PP:n lukkaria Senni Sallista käsivarteen.

Pelituomari tuomitsi tilanteesta Kohoselle pelirangaistuksen (1 rangaistuspiste). Kuitenkin ottelun päätyttyä tuomittavasta pelirangaistuksen arvoisesta rikkeestä tulee pelisääntöjen 50 §:n mukaan tuomita ottelurangaistus, joten asiassa käynnistettiin kurinpitomenettely.

Peli päättyy tuomarin kolmeen pitkään vihellysmerkkiin (mm. pelisäännöt 49 §). Videotallenteelta on havaittavissa, että ottelu on pelisääntöjen tarkoittamalla tavalla joko päättynyt taikka juuri päättymässä, kun rike tapahtuu. Videotallenteelta on kuitenkin vaikea varmuudella päätellä, onko pelituomari ehtinyt viheltämään pelin päättyneeksi kokonaan ennen kuin rike tapahtuu.

– Koska asiassa on jäänyt epäselväksi, onko ottelu päättynyt juuri ennen Kohosen rikettä tai juuri sen jälkeen, tulee asia päättää pelaajan kannalta edullisemmalla ja lievemmällä tavalla. Sen vuoksi en muuta tuomiota ottelurangaistukseksi, kurinpitopäällikkö Suominen toteaa päätöksessään.

Kirittärien ja Mansen viides ja ratkaiseva välieräottelu pelataan Jyväskylän Hippoksella tänään torstaina kello 16.30 alkaen.

Kurinpitopäätös 8/2021 kokonaisuudessaan

Lue myös

Välieräsarja kääntyi hallitsevalle mestarille – Kirittäret-Pesäkarhut loppuottelussa Jimillä sunnuntaina!

Välieräsarja kääntyi hallitsevalle mestarille – Kirittäret-Pesäkarhut loppuottelussa Jimillä sunnuntaina!

Jyväskylässä pelataan naisten Superpesiksen loppuotteluita peräti 19. kerran 2000-luvulla. Manse PP Tampereelta laittoi kolme edellistä Suomen mestaruutta...

Toiminnanjohtaja Petri Pitkäranta jättää Pesäpalloliiton

Toiminnanjohtaja Petri Pitkäranta jättää Pesäpalloliiton

Suomen Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Petri Pitkäranta on irtisanoutunut kesällä tehtävästään ja hänen seuraajansa hakuprosessi on käynnistynyt.

Manse etenee sensaatiomaisesti miesten loppuotteluun – tunnelma riehaantui täysin Kaupin karnevaalissa!

Manse etenee sensaatiomaisesti miesten loppuotteluun – tunnelma riehaantui täysin Kaupin karnevaalissa!

Tamperelaisen Manse PP:n kautta aikain ensimmäiset pudotuspelit miesten Superpesiksessä huipentuvat loppuottelusarjaan. Vaikka yli puolet joukkueen...