Skip to content

Lähes 3000 katsojaa miesten sarja-avauksessa Fuengirolassa – Mikko Kanala kentän kingi

Lähes 3000 katsojaa miesten sarja-avauksessa Fuengirolassa – Mikko Kanala kentän kingi

Yleisöä miesten Superpesiksen avausottelussa Imatran Pallo-Veikkojen ja Vimpelin Vedon välillä oli upea määrä: 2914 silmäparia.

Kuva: Lauri Heino

Imatran Pallo-Veikot – Vimpelin Veto 0-2 (3-6, 0-9)

Imatran Pallo-Veikoilla oli etsikkoaikansa ottelun alussa, kun joukkue siirtyi ensimmäisessä vuoroparissa 3-0 –johtoon, mutta Vimpelin Veto otti juoksu juoksulta eron kiinni ja hallitseva mestari paineli lopulta toisella jaksolla tuntuvaan johtoon.

Kentän ehdoton herra ja hidalgo (myös palkintoraadin mielestä) oli Mikko Kanala, joka löi 1+3 juoksua, toi 6 ja keräsi 12 kärkilyöntiä. Kanalan kunnari 2-luukusta toisen jakson alkuun käytännössä ratkaisi pelin siihen paikkaan.

Katso Kanalan kunnari alta.

Viikonloppu oli tunnelman ja yleisömäärän suhteen todella onnistunut, sillä kahdessa ottelussa katsojia oli yhteensä 5003 kappaletta. Lämmin keli rohkaisi yleisöä myös pitämään ääntä katsomossa ja Vedon fanit järjestivät kulkueen hotellilta stadionille.

– Oli kerta kaikkiaan hieno tapahtuma. Paljon väkeä paikalla ja kannustusta riitti molemmin puolin, niin oli kyllä oikein onnistunut tempaus, Mikko Kanala kiitteli.


Mikko Kanala johtaa ensimmäisen ottelun jälkeen niin lyöjä-, etenijä-, kuin kärkikyöntitilastoa. Kuva: Lauri Heino

Myös Vedon pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki antoi vuolaat kiitokset tapahtuman järjestäneelle Imatran Pallo-Veikoille.

https://twitter.com/IPVreds/status/988090467828060160

Viikonloppu huipentuu päätösbileisiin Ravintola Kukossa, jossa pääesiintyjänä on Matti Nykänen. Katu on suljettu liikenteeltä ravintolan edustalla, jotta kaikki halukkaat mahtuvat mukaan.

Lue myös

Superpesis vahvasti mukana Yle Puheen Urheilukierroksella

Superpesis vahvasti mukana Yle Puheen Urheilukierroksella

Yle Urheilu on aloittanut uuden ohjelmaformaattinsa Urheilukierroksen Yle Puheen radiotaajuuksilla ja netissä. Urheilukierroksen avainlajeja ovat kotimaiset...

Yli 2000 katsojaa todisti naisten sarja-avausta Fuengirolassa – Virkiä voittoon kunnareilla

Yli 2000 katsojaa todisti naisten sarja-avausta Fuengirolassa – Virkiä voittoon kunnareilla

Karnevaalihenki oli ylimmillään 2089:n katsojan todistaessa Lapuan Virkiän voittoa Pesä Yseistä naisten superpesiskauden avausottelussa Espanjan...

Unique Branding Superpesiksen ja Pesäpalloliiton yhteistyökumppaniksi

Unique Branding Superpesiksen ja Pesäpalloliiton yhteistyökumppaniksi

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry, Superpesis Oy ja Unique Branding Oy ovat sopineet useampivuotisesta yhteistyöstä niin Itä-Lännen kuin pesäpalloleirienkin...