Skip to content

Loppuottelut ovat tuomarinkin parasta aikaa: ”Näkymätön, mutta johtaa, kun pitää johtaa”

Loppuottelut ovat tuomarinkin parasta aikaa: ”Näkymätön, mutta johtaa, kun pitää johtaa”

Runkosarjassa tehty kova työ saa palkintonsa. Kausi jatkuu pudotuspeleissä, mutta erityisesti nyt onnistuminen edellyttää parasta versiota itsestään. Marginaalit ovat pienet jopa kolmituntisessa ottelussa, jossa mikä tahansa lyönti voi olla käänteentekevä. – Pudotuspelit ovat tuomarin parasta aikaa, vakuuttaa superpesistuomari Mikko-Jussi Laakso.

Mikko-Jussi Laakso toimi syöttötuomarina miesten 1. loppuottelussa Vimpelin Veto vs. Sotkamon Jymy. Lyömässä on Vedon Janne Mäkelä. Kuva: Antti Haapasalo.

Viime lauantaina kokenut Laakso teki paluun miesten Superpesiksen loppuotteluihin 18 vuoden tauon jälkeen. Aktiivitoiminnasta tauko ei ole ollut näin pitkä, sillä ajalle mahtuu useita välivuosia. Edellisellä kerralla tuomaripari oli Antti Paavola, kun kauden 2005 loppuottelusarjassa kohtasivat Kiteen Pallo -90 ja Nurmon Jymy. Nyt pelituomari Suvi Kaukovalta ja syöttötuomari Laakso jakoivat oikeutta klassikko-ottelussa Vimpelin Veto vs. Sotkamon Jymy Saarikentällä.

– Ensimmäinen tavoite kauteen lähdettäessä oli kehittää omaa ja tiimin toimintaa ja yltää jatko-otteluihin. Työ tehdään pitkälti runkosarjassa. Kauden aikana pitää reagoida eri asioihin, kuunnella palautetta ja mennä eteenpäin. Otteluvalvontaakin meillä oli ihan mukava määrä. Pudotuspeleissä pitää uudelleen näyttää, että hommat ovat tiiminä loksahtaneet kohdilleen ja päästä poimimaan työn hedelmät, Laakso näkee.


Mikko-Jussi Laakso vihelsi 200. ottelunsa miesten Superpesiksessä peli- tai syöttötuomarina Kiteellä heinäkuussa. Saavutuksesta onnittelivat Pesäpalloliiton johtokunnan jäsen Niko Kaukovalta (vas.) ja otteluvalvoja Timo Päivinen. Kuva: Niilo Hirvonen

Muutosten kausi

Varsinais-Suomen Liedossa asuva Laakso ehti jo siirtyä pelituomarin paikalle, kunnes kutsu kävi tälle kaudelle takaisin kotipesään uuden tuomariparin myötä. Syöttötuomarin tehtävät eivät kuitenkaan olleet hyppy tuntemattomaan, pikemminkin päinvastoin. 200 miesten superpesisottelun rajapyykin heinäkuussa saavuttanut Laakso on nyt viheltänyt 210 ottelustaan 181 syöttötuomarina. 

– Paluu syöttötuomariksi ei silti tullut helpolla, tosi paljon siinä oli hommaa, Laakso kuitenkin huomauttaa.

– Sekä Ruutu että ePesis (verkkopohjainen pesäpallopelin analysointityökalu) ovat olleet kovassa käytössä. Ennakkovalmistautuminen on todella tärkeää ennen jokaista ottelua. Toinen puoli on katsoa ja arvioida oma suoritus jälkikäteen. Oikeidenkin tuomioiden kohdalta voi esimerkiksi löytyä paikkoja sijoittua ja liikkua paremmin. 

Videomateriaalin läpikäynti vie tuomarilta aikaa, mutta tukee merkittävästi valmistautumista otteluun. Samalla pesäpallon tuomaritoiminta on ammattimaistunut paljon ja vastannut omalta osaltaan pelin evoluution asettamiin haasteisiin.

– Pelaajan kaikki lyönnit voi katsoa putkeen ePesiksestä. Loppuottelujoukkueista katsoin useamman edeltävän pelin ja kauden keskinäiset ottelut. Syöttötuomaria auttaa paljon, kun jo etukäteen voi varautua pelaajien erikoislyönteihin – kääntöpomppuihin, kääntönäppeihin, rajaleikkureihin jne. Jos jostain syystä ei lyöntiä näe, sillä voi olla todella ratkaiseva merkitys ottelun kulun kannalta. Syöttötuomarin pelinlukutaito on yleisestikin ihan a ja o.

– 20 vuotta sitten yritti metsästää ottelutallenteen jostain. Nyt kaikki on Ruudussa. Edelleenkin toki olemme tiiviissä yhteydessä muiden tuomareiden kanssa ja soittelemme keskenämme, varsinkin pudotuspelivaiheessa. Videomateriaali on myös auttanut kaventamaan mahdollisia eroja tuomareiden toiminnassa. Kun kaikki näkevät saman videon, tilanteesta on helppo keskustella, Laakso toteaa.

Toinen iso muutos oli uusi tuomaripari. Vaikka molemmat ovat kokeneita superpesistuomareita, yksilöiden osaamisesta pitää rakentaa onnistunutta tiimityötä. Pesätuomareiksi vakiintuivat pudotuspelejä kohden tultaessa Onni-Eemeli Laakso ja Lauri Nikulainen. Jälkimmäisen oltua kiinni armeijassa nelikkoa täydensivät Jan Karjalainen ja Jakob Vikström.

– Ainoa yhteinen peli Suvin kanssa oli ennen tätä kautta miesten Itä-Länsi Tampereella viime vuoden heinäkuussa, Laakso hymähtää.

– Kun uuden parin kanssa lähti kiertämään, täytyi esittää ensin kysymys, mihin rima asetetaan. Oma lähtökohta oli asettaa se mahdollisimman korkealle. Tiesin tiimin olevan niin hyvä, että mahdollisuudet meillä on mennä mihin vaan. Muut olivat onneksi yhtä mieltä. Yhtä lailla kuin joukkueille tämä on myös tuomareille tulosurheilua.

Yhteinen sävel hallitsevan vuoden tuomarin kanssa löytyi nopeasti.

Ⓒ Juuso Koro

– Alkuun nimetty tuplapelimatka Pohjois-Karjalaan oli todella tärkeä. Pääsimme puhumaan, oppimaan toistemme toimintatapoja ja aloittamaan toiminnan kehittämisen nelikkona sekä tuntemaan toisemme myös kentän ulkopuolella rennommissa merkeissä. Löysimme heti selvät sävelet, miten jatkamme kautta eteenpäin, Laakso kiittelee.


Aleksi Lassila lyö, Mikko-Jussi Laakso seuraa tarkkaavaisena tilannetta miesten Itä-Länsi-ottelussa Tampereella 2022. Kuva: Juuso Koro

Videotarkistukset tukena, kun samaan aikaan tapahtuu

Miesten Superpesiksessä kaudella 2000 debytoinut Laakso on nähnyt läheltä pesäpallon tuomaritoiminnan ja ylipäätään pelin kehittymisen.

– Peli on nopeutunut ja pelaajien fysiikka on mennyt isosti eteenpäin. Taktisesti peli on todella tarkasti purettu atomeiksi ja käyty vastustaja läpi – vain tosi hyville lyönneille on kentässä tilaa, Laakso ihastelee.

Pelillisten asioiden lisäksi otteluissa korostuu henkinen puoli. Tuomarit saavat tottua erilaisiin tunnetiloihin ja yksilöllisiinkin reaktioihin, kun panokset ovat kovat.

– Kommunikointi ja vuorovaikutus ovat yksi iso teema otteluissa. Vuorovaikutusta sekä otteluiden sisällä että niiden välissä on paljon enemmän. Se on tärkeää niin tuomariston kesken kuin tuomareiden ja joukkueiden välillä. Kun keskusteluyhteys tuomareiden suuntaan on auki, silloin luottamustakin saa helpommin – tietysti suuri määrä oikeita tuomioita on kaiken perusta, Laakso sanoo.

Päälähetyksinä tuotettavissa otteluissa joukkueilla on ollut mahdollisuus haastaa kertaalleen tuomariston näkemys kotipesäkilvasta. Mikäli tuomio muuttuu, haasto-oikeuttaan ei menetä. Pelituomari on voinut myös itsenäisesti tarkastaa videolta ottelun kulun kannalta merkittävän tilanteen, jossa tuomarit eivät ole pystyneet havaitsemaan varmasti kenttätapahtumien kulkua. Laakso pitää videoiden hyödyntämistä otteluiden kulminaatiopisteissä positiivisena ja rauhoittavanakin asiana.

– Haastot ovat oikein hyvä asia. Ne helpottavat tuomareiden tekemistä kriittisissä tilanteissa ja antavat joukkueille oikeusturvan, vaikka todella hyvin tuomarit näkevät tilanteita ihan livenä. Silti on aina muistettava, etteivät tuomarit ole robotteja eivätkä koneita.

– Kun viimeinen palo syntyy kakkoselle, onko lyöjä ehtinyt saada ykköseltä pesäturvan ja onko etenijä ehtinyt kotiin. Syntyykö siis juoksu ja kuka jää seuraavan vuoron aloittavaksi lyöjäksi? Joskus pesäpallopelissä voi tapahtua paljon asioita pienen hetken sisään, Laakso muistuttaa.

Mikko-Jussi Laakso palasi miesten loppuotteluun syöttötuomariksi Saarikentällä viime lauantaina.
Oman perustekemisen kautta loppuotteluissakin

Superpesiksen loppuottelusarjat jatkuvat viikonloppuna. Varmuudella pelataan miesten kolmas loppuottelu Vimpelissä ja naisten vastaava Tampereella lauantaina sekä naisten neljäs loppuottelu Porissa sunnuntaina. Tuomareiden latautuminen tulevaan on jo alkanut. Pientä jännitystäkin voi olla ilmassa.

– Aina on pieni positiivinen jännitys päällä, yhtä lailla tuomareilla kuin varmasti pelaajillakin. Se ei mitenkään heikennä omaa tekemistä, vaan päinvastoin auttaa keskittymään tulevaan otteluun, Laakso näkee.

Videomateriaalin saatavuus ja kamerat ovat tuoneet monenlaista hyötyä tuomaritoimintaan. Silti asialla on kääntöpuolensakin, kun joukkueet ja suuri yleisö pääsevät arvioimaan tehtyä tuomiota liki reaaliajassa. Myös sosiaalinen media on ajoittain armoton. Kun oma suosikkijoukkue kärsii tuomareiden ratkaisusta, tunteiden pitäminen kurissa ei kaikille ole helppoa. Laakso on oppinut suhtautumaan reaktioihin tyynesti, mutta henkilökohtaisuuksiin ei koskaan pitäisi mennä.

– Kun kilometrejä kertyy, osaa suhtautua oikein moneen asiaan. Julkisuus kuuluu tähän hommaan, mutta asiallisuutta toivoisi aina kommentoijilta. Tuomaritkin ovat ihmisiä – kaikki tekevät joskus virheitä, eikä niitä voi lähteä pelkäämään.

– Jokaiseen otteluun mennään tekemään paras suoritus. Jälkikäteen itsekin arvioimme kriittisesti omaa toimintaamme, käymme onnistumiset ja kehityskohteet hyvässä hengessä koko tuomaritiimin kanssa läpi.

Loppukauden otteluihin tuomaritkaan eivät pääse sattumalta, vaan takana on iso määrä onnistumisia runkosarjassa ja aiemmissa pudotuspelisarjoissa. Viikonlopun loppuottelutuomareita Laakso kehottaa nauttimaan ainutlaatuisesta kokemuksesta, jollaista ei kenenkään toimijan uralle osu liian usein.

– Tilanne kerrallaan eteenpäin, oman perustekemisen kautta. Kaikki ovat ansainneet paikkansa näissä peleissä.

Hyvän tuomarin ohjenuoraksi huipputuomarilla on ytimekäs huomio.

– Näkymätön, mutta johtaa, kun pitää johtaa.

Tuomariasettelut Superpesiksen loppuotteluihin ja muidenkin sarjojen pudotuspeliotteluihin ovat nähtävissä tulospalvelussa osoitteessa www.pesistulokset.fi/ottelut/tuomarit.

Pesäpallon tuomaritoiminta oli aiheena myös Ylen Urheiluruudussa torstaina.

Lue myös

Pesäpallokauden päätösjuhla Kalastajatorpassa 20.10. – tarkempi ohjelma julkaistu, liput myynnissä!

Pesäpallokauden päätösjuhla Kalastajatorpassa 20.10. – tarkempi ohjelma julkaistu, liput myynnissä!

Pesäpallokauden 2023 parhaat palkitaan Hilton Helsinki Kalastajatorpassa perjantaina 20.10. klo 17.30 alkaen. Tapahtumapaikkana toimii ensimmäistä kertaa...

Superpesiksen finaalit viikonloppuna Ylellä!

Superpesiksen finaalit viikonloppuna Ylellä!

Yle TV2 näyttää suorana Superpesiksen miesten ja naisten finaaliottelut.

Lapuan Virkiä voitti paikalliskohtaamisen ja juhlii SM-pronssia!

Lapuan Virkiä voitti paikalliskohtaamisen ja juhlii SM-pronssia!

Naisten pääsarjapesäpallossa ylivoimaisesti eniten SM-mitaleita kahminut Lapuan Virkiä juhlii viime kauden tapaan pronssia.