Skip to content

Matti Saukko jatkaa ainakin kauteen 2023 – Kouvolan Pallonlyöjät haluaa voittaa mitaleita tulevinakin vuosina

Matti Saukko jatkaa ainakin kauteen 2023 – Kouvolan Pallonlyöjät haluaa voittaa mitaleita tulevinakin vuosina

Kouvolan Pallonlyöjät suunnittelee alkavan kauden lisäksi tulevaisuuttaan pitkällä tähtäimellä. – Tulevien vuosien joukkueen rakentamisessa olemme halunneet olla seurana hyvissä ajoin liikkeellä. Joukkuetta rakennetaan jo vuodesta 2022 eteenkin päin ja tavoitteena on jatkossakin olla taistelemassa mitaleista, joukkueen pelaajahankinnoista vastaava Stefan Sburatura kertoo.

Matti Saukko jatkaa superpesisuraansa Kouvolan Pallonlyöjissä ainakin kauteen 2023 saakka. Kuva: Kouvolan Pallonlyöjät.

Uusimman sopimuksen on allekirjoittanut Matti Saukko. Tuore jatkosopimus ulottuu kauteen 2023 ja venyttää Alajärven Ankkureiden kasvatin ajanjakson KPL:ssä ainakin kymmenen vuoden mittaiseksi.

– Tänne on ensi kaudelle rakentumassa kilpailukykyinen jengi, joka voi pelata mestaruudesta. Se on kuitenkin ainoa asia, mikä motivoi, etenijätilaston kuudenneksi kaudella 2019 yltänyt Saukko painottaa KPL:n tiedotteessa.

KPL on voittanut miesten Superpesiksessä SM-mitalin kolmella peräkkäisellä kaudella.

Lue myös

Pesäpalloliitto ja ŠKODA starttaavat yhteistyön

Pesäpalloliitto ja ŠKODA starttaavat yhteistyön

ŠKODA on Suomen Pesäpalloliiton uusi pääyhteistyökumppani. Monipuolinen yhteistyö näkyy ja kuuluu vahvasti tulevissa tapahtumissa, superpesisotteluissa sekä...

Kempeleen Kirin nuori joukkue elää yhteistä unelmaansa naisten Superpesiksessä

Kempeleen Kirin nuori joukkue elää yhteistä unelmaansa naisten Superpesiksessä

Kempeleen Kirille alkava kausi on juhlallisesti seurahistorian kymmenes naisten Superpesiksessä. Tuloksellisesti mainittavimpina urotekoina piirtyvät esiin...

Video: Sotkamon Jymyn Konsta Kurikka debytoi baseballin Bundesliigassa – Heidenheim Heideköpfe voitti!

Video: Sotkamon Jymyn Konsta Kurikka debytoi baseballin Bundesliigassa – Heidenheim Heideköpfe voitti!

Suomalaisen pallonlyönnin historiaa kirjoitettiin Saksassa viime lauantaina, kun Konsta Kurikka esiintyi kautta aikain ensimmäisenä superpesistaustaisena...