Skip to content

KPL ja Manse PP kohtaavat miesten alkulohkossa lauantaina

KPL ja Manse PP kohtaavat miesten alkulohkossa lauantaina

Kolme miesten neljästä alkulohkosta ovat jo saaneet Halli-SM-pelit käynnistettyä. Lauantaina Kouvolan Pallonlyöjät ja Manse PP aloittavat neljännen lohkon ottelut. A-lohkon kolmas joukkue on Hyvinkään Tahko.

Keväällä 2022 miesten hallimestaruuden voittanut Manse PP pääsee aloittamaan turnauksensa lauantaina 18.2. kera lukkari Juha Puhtimäen. Kuva: Antti Haapasalo.

Kouvolan Pallonlyöjät

Kouvolan Pallonlyöjien viime kausi päättyi mestaruushavittelun sijaan jo Hyvinkään Tahkolle puolivälierissä kärsittyyn tappioon ja kuudenteen sijaan. Samalla katkesi neljän vuoden mitaliputki. Kauden päätteeksi joukkue menetti lukkari Janne Kivipellon (lopetti ja siirtyi Kempeleen valmennukseen), vaihtajaspesialisti Juho Hacklinin ja Iiro Nokkalan Joensuuhun ja lyöjäjokeri Ossi Meriläisen (Kempele). Uutena pelaajana Pallonlyöjiin siirtyi Joensuusta Patrik Wahlsten lyöjäjokeriksi. Muut uudet kasvot ovat Koplan ansiokkaan juniorityön hedelmiä: lukkarina pelaa jo viime vuonna Kivipeltoa osan kaudesta sijaistanut Elias Pitkänen ja ulkopelipaikoista kamppailevat nuoret Eemeli Laine ja Aapo Kinnunen. Kokeneet Matti Latvala ja Teemu Nikkanen ovat vahvoja kotiuttajia, ja etenijäkuningas Patrik Vartaman lisäksi juoksuvoimaa on hyvin.

Tammikuun puolivälin jälkeen Pallonlyöjät voitti Imatran Pallo-Veikot harjoitusottelussa 2–0 (1–0,4–2). Kouvola on Superpesiksen viime vuosikymmenen kärkiseuroista ainoa, jota mestaruus on kiertänyt, mutta tänäkin vuonna KPL tulee olemaan sarjan vahvimpia joukkueita. Pelinjohtajana jatkaa neljättä kautta Iiro Haimi. Hallilohko tarjoaa heti sopivan haasteen, kun vastaan asettuvat viime kauden hopeajoukkue ja edellissyksyn karvaan pudotuspeliputoamisen tarjoillut paikallisvastustaja Hyvinkään Tahko.

Manse PP, Tampere

Puolustava miesten hallimestari ja syksyn hopeamitalisti Manse PP on muuttunut maltillisesti. Runkomiehistöstä suurin osa jatkaa Tampereella. Kempeleen paitaan siirtynyt kolminkertainen vuoden pesäpalloilija Tuomas Jussila on huomattava menetys polttolinjan pelaamiseen. Lisäksi Mikko Pauna siirtyi Ykköspesikseen Loimaalle. Tulijoita ovat Konsta Hyötyläinen IPV:stä ja Severi Piispanen Kankaanpään Mailasta. Pelinjohtajaksi Manse kaappasi Imatralla viime kaudella häikäisevän 29-vuotisen pelaajauransa lopettaneen Toni Kohosen.

Manse on kohdannut hallissa harjoitteluottelussa Hyvinkään Tahkon, joka voitti kohtaamisen 1–0 (2–2,1–0).

Hyvinkään Tahko

Tämän viikonlopun jälkeen vain yksi superpesisjoukkue on vielä pelaamatta Halli-SM-pelejä. Hyvinkään Tahko on ensimmäistä kertaa tulessa helmikuun viimeisessä viikonvaihteessa, kun se lähtee Tampereella Mansen vieraana uusimaan tammikuun lopun voittoa.

Hyvinkäällä lähtijöitä ovat Miikka Matikka Ykköspesikseen Jyväskylän Kiriin, samaan suuntaan matkasi viime kauden vuokralla Loimaalla pelannut Ville Vierimaa. Tahkon nuoria pelaajia pelaa yhteistyön myötä Ykköspesiksessä myös Haminan Palloilijoissa. Viime vuoden pelaajista Jere Vikströmillä ei ole tällä hetkellä sopimusta. Uudet kasvot ovat Kiteeltä siirtynyt Jesse Eskelinen ja Sotkamosta tullut Riku Niemi, uusvanha tuttu on pelaajaurallaan Hyvinkäällä nähty ja nyt pelinjohtajaksi Antti Yli-Saunamäen tilalle tullut Raimo Bragge.

Tahko on voittanut molemmat viime kauden finalistit tammikuun harjoitusotteluissa. Manse-voiton lisäksi Vimpelin Veto kellistyi Kuortaneella 21.1. kotiutuskilpailun jälkeen 2–1 (1–0,2–5,0–0,k2–1). Huomionarvoista on, että molemmista otteluista Hyvinkäältä puuttui vakiokokoonpanon pelaajia, joiden tullessa mukaan rosteriin joukkue on entistä iskukykyisempi.

Viikonlopun Halli-SM-ottelut:

Miehet

18.2. 17:00 Kouvolan Pallonlyöjät - Manse PP, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus

19.2. 14:00 Pattijoen Urheilijat - Kempeleen Kiri, Ojan Rauta Areena, Kempele

19.2. 15:00 Koskenkorvan Urheilijat - Alajärven Ankkurit, Alajärven Pallohalli

Viikonlopun naisten otteluiden aikataulut

Sarjataulukko, naiset

Sarjataulukko, miehet

Kaikki ottelut näkyvät suorana Ruutu +:n kautta.

Lue myös

Pesäkarhut lopputurnaukseen - voitot ristiin myös naisten B-lohkossa

Pesäkarhut lopputurnaukseen - voitot ristiin myös naisten B-lohkossa

Raumalla pelatussa naisten B-lohkossa voitot menivät kolmen joukkueen välillä tasan, ja Halli-SM-lopputurnauspaikka ratkesi vasta viimeisen ottelun toisessa...

Kauden alkuun Fuengirolassa reilut kaksi kuukautta – matkapaketit myynnissä 19.2. saakka!

Kauden alkuun Fuengirolassa reilut kaksi kuukautta – matkapaketit myynnissä 19.2. saakka!

Superpesiskausi 2023 lähestyy. Jo reilun kahden kuukauden kuluttua pallo nousee ilmaan Fuengirolassa. Fugepesis pelataan 22.-23.4.2023. Matkapaketit...

Laskiaisviikonloppuna ratkeaa kaksi paikkaa naisten Halli-SM-lopputurnaukseen

Laskiaisviikonloppuna ratkeaa kaksi paikkaa naisten Halli-SM-lopputurnaukseen

Naisten Halli-SM:n alkulohko B pelataan yksipäiväisenä lauantaina 18.2. Rauman talviharjoitteluhallissa. Mukana ovat Hyvinkään Tahko, kotijoukkue Fera ja...