Skip to content

Miesten Superpesiksen pelinjohtajat: Joensuun Maila on Vimpelin Vedon ykköshaastaja

Miesten Superpesiksen pelinjohtajat: Joensuun Maila on Vimpelin Vedon ykköshaastaja

Miesten superpesiskausi pyörähti menestyksekkäästi käyntiin Tukholmassa ja Fuengirolassa huhtikuun lopulla. Tulevana lauantaina on edessä kotimaan sarja-avaus, jossa loputkin joukkueet pääsevät tositoimiin. Sarjataulukon kärjessä on viime vuosikymmenten kestomenestyjä, vain kahdesti kaudesta 1990 lähtien mitalisijojen ulkopuolelle jäänyt Sotkamon Jymy, jolle pelinjohtajat povaavat kuitenkin tällä kertaa haasteellisempaa matkaa kohti menestystä.

Vimpelin Veto palasi syksyllä Suomen mestariksi viiden välivuoden jälkeen ja lähtee suosikkina myös alkavaan kauteen. Pelinjohtajat nostavat joukkueen ykköshaastajaksi Joensuun Mailan.

– Vahvuutemme ovat sisäpelissä etenemisrintaman laajuus, lyöntivoima, monipuolisuus sekä kaaripeli. Ulkopelissä korostuvat aloitteellisuus, pallovarmuus ja pelipaikkakohtaiset ominaisuudet, Joensuun pelinjohtaja Petri Pennanen kertoo.

Neljän kärjen lisäksi ennakkoarvioissa nousevat esiin vahvat pohjalaisjoukkueet, viidenneksi sijoitettu Seinäjoen JymyJussit ja kuudenneksi arvioitu Koskenkorvan Urheilijat.

– Lupa on pelata, eikä pelätä, kiteyttää JymyJussien pelinjohtaja Mikko Vainionpää.

– Syksystä lähtien on hinkattu omia pääteemoja. Tärkeimpänä niistä on rohkeuden lunastaminen, toteaa Koskenkorvan virkaveli Tomi Niskanen.

Alkusarjan pisteet jäävät voimaan, kun seitsemän parasta etenevät ylempään jatkosarjaan. Myös alemman jatkosarjan voittaja pääsee mukaan kahdeksan parhaan pudotuspeleihin. Viimeksi jääneen kohtalona on pudota suoraan Ykköspesikseen kaudelle 2018.

Aiheesta lisää

Kauden 2017 ennakkopaketit

Lue myös

Lapuan Virkiä vahva ennakkosuosikki naisten Superpesiksessä

Lapuan Virkiä vahva ennakkosuosikki naisten Superpesiksessä

Kirittäret Jyväskylästä päätti Lapuan Virkiän viiden vuoden mestaruusputken syksyllä. Talven siirtomarkkinoilla on kuitenkin käynyt kova kuhina ja yli puolet...

Naisten Superpesiksen ranking 7-9: Tiukka taistelu jatkopaikoista

Naisten Superpesiksen ranking 7-9: Tiukka taistelu jatkopaikoista

Naisten Superpesiksen rankingin sijoilla 7-9 olevat joukkueet taistelevat kiihkeästi jatkosarja- ja pudotuspelipaikoista. Sarjasta on tulossa ennakkoon hyvin...

Miesten Superpesiksen ranking 7-8: Tasaista viivan päällä

Miesten Superpesiksen ranking 7-8: Tasaista viivan päällä

Superpesiksen sarjajärjestelmä uudistuu alkavalle kaudelle. Runkosarjassa pelataan kaksinkertaisen alkusarjan jälkeen ylempi ja alempi jatkosarja. Paikkansa...