Skip to content

Oomin ja Superpesiksen yhteistyö jatkuu – kesällä mitataan Suomen energisin yleisö

Oomin ja Superpesiksen yhteistyö jatkuu – kesällä mitataan Suomen energisin yleisö

Sähköyhtiö Oomi ja Superpesis ovat solmineet jatkoyhteistyösopimuksen. Oomi on yksi Superpesiksen pääyhteistyökumppaneista. Oomi ja Superpesis selvittävät kesän aikana Suomen energisimmän yleisön.

Oomi jatkaa Superpesiksen kumppanina. Kuva vuoden 2022 Itä-Lännestä. Kuva: Juuso Koro.

Jo viime kaudella Superpesiksen kumppanina toiminut Oomi nähdään Superpesis-kentillä jatkossakin. Kaudella 2023 Oomi on näkyvästi esillä Superpesiksen ottelutapahtumissa.

Yksi yhteistyön näkyvimmistä elementeistä on kauden aikana toteutettava energisin yleisö -kiertue, jossa Oomi ja Superpesis selvittävät Suomen energisimmän Superpesis-yleisön. Jokaisella Superpesis-paikkakunnalla mitataan, kuinka korkealle yleisö saa kohoamaan ottelun desibelitason. Oomi palkitsee kauden päätteeksi energisimmän kotijoukkueen 3 000 euron rahapalkinnolla.

‒ Tämä kumppanuus on tuonut paljon positiivista yhteistä tekemistä niin meille kuin Superpesikselle sekä ennen kaikkea lajin seuraajille. Pesäpallo on perinteikäs kansallispeli liikuttaen suomalaisia ympäri maan. Oomillakin on pitkät juuret koko kansan yhtiönä, ja palvellemmekin asiakkaitamme ympäri Suomen. Uskomme, että saamme tuotua tulevallakin kaudella positiivista energiaa kaikille lajinympärillä oleville, Oomi Energian brändijohtaja Isko Lappalainen toteaa.

Yhteistyösopimuksen myötä kaudella 2023 jokaisessa Superpesis-ottelussa palkitaan Oomin energisin pelaaja. Eniten Oomi-palkintoja saanut mies- ja naispelaaja palkitaan kauden päätteeksi. Oomi tulee näkymään vahvasti myös Ruutu-lähetyksissä sekä Superpesiksen sosiaalisen median kanavissa. Viime kesänä Superpesiksen somekanavilla nähty Oomin uutisminuutti kokoaa tulevallakin kaudella yhteen päättyneen viikon Superpesistapahtumat.

‒ Oomin energisin yleisö -kiertue rantautuu kesällä jokaiselle Superpesis-paikkakunnalle ja tuo mukavan lisän ottelutapahtumiin. Toivottavasti katsojat lähtevät innokkaasti mukaan ja auttavat kotijoukkuettaan voittamaan Suomen energisimmän yleisön tittelin, sanoo Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Vesa Rämet.

Lisäksi Superpesiksen kuukauden pelaajat nimetään Oomin mukaan. Oomi näkyy myös Itä-Länsi-tapahtumassa, sillä se toimii Itä-Lännen pelaajaäänestyksen nimikkokumppanina. Yleisö saa äänestää joukkueisiin yhteensä neljä pelaajaa, Idän ja Lännen sekä miesten että naisten joukkueisiin.

Lue myös

Pesäpallon Itä-Länsi-valitsijat nimetty aikuisten joukkueisiin – joukkuejakoon muutos

Pesäpallon Itä-Länsi-valitsijat nimetty aikuisten joukkueisiin – joukkuejakoon muutos

Pesäpallon Itä-Länsi pelataan Sotkamossa 4.–6.8. Pesäpalloliitto on nimennyt valitsijat tähdistöotteluiden aikuisten joukkueisiin. Myös joukkuejakoon on...

Paluu pelikentille – Superpesiskausi alkaa 11.5.

Paluu pelikentille – Superpesiskausi alkaa 11.5.

Superpesiskesästä 2023 on tulossa jännittävä ja mielenkiintoinen. Kausi huipentuu syyskuussa naisten ja miesten Suomen mestaruuksiin. Tervetuloa mukaan!

Tahko taisteli kahden pisteen voiton kauden avauksesta

Tahko taisteli kahden pisteen voiton kauden avauksesta

Imatran Pallo-Veikot ja Hyvinkään Tahko avasivat miesten Superpesis-kauden Fuengirolan lämmössä. Tahko nousi avausjaksolla takaa-ajoasemasta jaksovoittoon ja...