Skip to content

Pesäkarhut liukui avausvoittoon ja kaappasi kotiedun naisten loppuottelusarjassa

Pesäkarhut liukui avausvoittoon ja kaappasi kotiedun naisten loppuottelusarjassa

Pesäkarhut Porista oli parempi lukemin 0-2 (0-4, 2-3) naisten ensimmäisessä loppuottelussa, johon oman erityispiirteensä toi pitkään jatkunut sade. Voittajien onnistujiin lukeutuivat kolme juoksua tärkeisiin paikkoihin iskenyt Go On Superjokeri Susanna Puisto ja vasta 17-vuotias niin sisällä kuin ulkona vakuuttanut Tiia Peltonen.

Ykköspalkittu, juoksuja tärkeisiin paikkoihin iskenyt Susanna Puisto johdattaa Pesäkarhut seuraavaksi runsaslukuisen kotiyleisön eteen, kun loppuottelusarja jatkuu ensi lauantaina. Kuva: Topi-Aleksi Lohiranta.

Ottelun alku näytti vähäjuoksuiselta, mutta kolmannen aloittavalla hanat aukesivat toden teolla. Vieraiden Emilia Linna iski vastustamattomasti kolmospuolelle väliin ja Henna Juka kiiti kotipesään. Heti perään Puisto löi oivallisen hidastetun linjaan kotiuttaen Emilia Itävalon. Tärkeiden avausjuoksujen jälkeen Pesäkarhut lisäsi jakson loppulukemiksi 0-4 osin Kirittärien ulkokentän avustamana.

Tauon jälkeen kotijoukkue sai myös pään auki ja tuli vahvasti peliin mukaan, kun Emma Körkkö puhkaisi kakkossauman Kati Tanhuan pinkoessa kotipesään. Pesäkarhut ei kuitenkaan häkeltynyt tilanteesta Hippoksen sateessa. Puisto takoi jälleen vastustamattomasti pallon keskelle väliin ja moniosaaja Linna toi tasoituksen.

Pesäkarhut iski juoksun toisella jaksolla jokaisessa sisävuorossaan. Lyöntipaikalla onnistuivat Eveliina Toppari ja jakson voittojuoksusta vastannut Go On Superjokeri Pinja Arbelius. Kirittäret teki vielä yhden kavennusjuoksun, kun Körkkö puhkaisi jälleen kakkossauman. Kolmostilanteet 7-14 kertovat kuitenkin vieraiden olleen tänään pelin päällä.

Ottelua leimasivat haastavat olosuhteet. Vettä tuli sen verran runsaasti, ettei Hippoksen kenttä sitä täysin imenyt. Kotipesään nähtiinkin hulppeita syöksyjä, mm. Emilia Itävalon ja Tiia Peltosen toimesta.

Pesäkarhut otti ensimmäisen kiinnityksen Suomen mestaruuteen ja pääsee seuraavaksi takuulla runsaslukuisen kotiyleisönsä eteen jatkamaan sarjaa ensi lauantaina. Kirittäret ei ole Porissa vieraillut kahteen vuoteen, kun koronatilanne on vaikuttanut otteluohjelmaan. 11 kautta Pesäkarhuja edustanut Susanne Kohonen pelaa puolestaan ensi kertaa Kirittärien paidassa Erku-Areenalla.

– Siellä on varmaan paljon yleisöä, tuttuja ja ääntä – hienoa mennä sinne pelaamaan, Kohonen sanoi Ruudun haastattelussa.

– Emme ihan olleet niin ytimessä eikä fokus ollut ihan siinä kuin tällaisessa matsissa sen olisi pitänyt olla. Katsomme paikkoja ja videoita ja jatkamme lauantaina, Kohonen kommentoi sunnuntain loppuotteluavausta.

Pesäkarhut löi tarvittavat juoksut ja onnistui haastavissa olosuhteissa paremmin myös ulkopelissään lukkari Minttu Vettenrannan johdolla.

– Tänään tuli tosi kovaa vettä, mutta se ei auta. Pitää vain olla päättäväinen. Pallo on märkä, heittämiseen se saattaa vaikuttaa ja maila on märkä, kertoi Pesäkarhujen Kaisa-Maija Rosvall.

Voitolla Pesäkarhut kaappasi kotiedun itselleen. Rosvall ei kuitenkaan pidä sitä mitenkään erityisenä asiana, sillä joukkue on saanut oman pelinsä oikeisiin uomiin.

– En tiedä, onko se mikään temppu, jos olemme päättäväisesti katsoneet, mitä teemme, mihin lyömme ja otamme pallot kiinni. Edelleen toki parannettavaakin jäi. Katsomme tätä peliä ja terävöitämme sitä. Odotan paljon yleisöä ja tietysti parempaa keliä Poriin lauantaille.

Manse PP tavoittelee pronssia kotikentällään

Manse PP Tampereelta haki vierasvoiton Lapualta naisten ensimmäisessä pronssiottelussa lukemin 1-2 (2-3, 6-2, 0-1). Supervuoron ratkaisuna Anna Ala-Kauhaluoma löi pallon taktisesta väärästä kakkospuolelle linjaan ja Ida Lähde toi voittojuoksun.

Manse saa mahdollisuuden juhlia pronssimitaleita Kaupin kotistadionillaan ensi lauantaina kello 12 alkavassa ottelussa. Jos Virkiä voittaa, ratkaisu siirtyy Lapualle sunnuntaiksi.

Naisten Superpesiksen pudotuspelit Veikkaus-tulospalvelussa

Lue myös

Ruudussa runsaasti loppukauden ratkaisuotteluita – poikien Superpesiksessä välierät käyntiin!

Ruudussa runsaasti loppukauden ratkaisuotteluita – poikien Superpesiksessä välierät käyntiin!

Ruutu on tiiviisti mukana pesäpallokauden 2021 huipennuksessa. Kaikki miesten ja naisten loppuottelut nähdään suorina päälähetyksinä. Lisäksi Fanikamera...

Pöytyän Urheilijat nousee seurahistoriansa ensimmäiselle kaudelle Superpesikseen

Pöytyän Urheilijat nousee seurahistoriansa ensimmäiselle kaudelle Superpesikseen

Varsinais-Suomessa pelataan Superpesistä myös pesäpallon 100-vuotisjuhlavuonna 2022, mutta seura vaihtuu. Naisten superpesiskarsinnassa Pöytyän Urheilijat...

Kurinpitopäällikkö käsitteli Lohi-KaMa-ottelun tapahtumia

Kurinpitopäällikkö käsitteli Lohi-KaMa-ottelun tapahtumia

Pesäpallon kurinpitopäällikkö Kimmo Suominen on antanut ratkaisunsa koskien tapahtumia miesten superpesiskarsinnan ottelussa Jyväskylän Lohi vs. Kankaanpään...